Kirjoittaminen

toisten avauksiin kommentoidaan, ei ehkä olekaan kiinni hienosta kirjoitustaidosta, vaan kyvystä jättää avaukseen jotain ”auki”. Provo saa liikkeelle ja trolli koko joukon sekaisin. Avaajan omasta kyvystä kuljettaa ketjua riippuu myös paljon. Täällä on oikeastaan vain yksi joka hallitsee kaikki nämä taidot.

Kannattaako joillekin sanonnoille olla kateellinen, viittaan tässä ruutuun, koska niistä tulee jossain vaiheessa julkista omaisuutta?

Onkin toinen asia, mikä jonkun jutuissa ärsyttää ja toisen kirjoituksissa taas ei. Taitaa olla se nimimerkki. :D

Itse mietin aikoinaan samaa.

Kirjoittaa jokainen osaa, mutta kirjoittaa niin, että muutkin siitä kiinnostuvat onkin vaikeampaa.
Taitaa vaan olla niin, että avauksessa pitää olla negatiivista särmää, näyttää ainakin täällä tepsivän loistavasti.

Hyviä kirjoittajia on useita, mutta melkein kadehdittavaa on joidenkin taito hoksata kirjoituksessa asioita, joita itse ei nää.

Rehellisyyden puuskassa, tunnustan itseäni eniten ärsyttävän salapoliisin työtä vaativat vihjailut ja rivien välit:)

Mä en ole koskaan jaksanut setviä kieliopillisia kysymyksiä ja oikeinkirjoituksia kovin paljon.Lisäksi tuo Merlinaattorin mainitsema välistävetolukukyky ei ole meikäläisen juttuja.
Sisällöltään hyvin kirjoittavia täällä on useitakin ja sen olen usein "ääneen" sanonutkin. Toi Millanix ja Max-Waiffi, Wirnistelijä ja Nurinkurimus on aina lukemisen väärtejä. Vaikka nyt tota Minimaxia kehuinkin, niin en ole unohtanut vieläkään..Kyykkyyn se vielä ponnahtaa. Ai niin, peruspositiivinen Coomikko on hauskaa tappelusseuraa kanssa. Waffen Hoi! Älä alenna itseäsi, ettei sinua alennettaisi lisää!!! Kjäh ja köh sanois FraNsestaini.

siihen tulokseen, että tällä nikillä höpötän ja pöpötän.. mutta toisessa paikassa toisella nikillä kirjoitan syvällisempiä juttuja, eikä v*ttuilukaan kohdistu sitten meikäläiseen mitenkään..:)

pääsin, niin tuli mieleen tuosta feikkauksesta, kuinka säälittävää se mielestäni on..

kyllä se on niin, että feikkaajahan tekee itsestään naurettavan, eikä suinkaan henkilöstä, jota feikkaa.. ja onhan se kuitenkin niin läpinäkyvää, ettei juuri kukaan mene feikin lankaan, vaan hoksaa kyllä hyvin äkkiä, onko kyseessä oikea kirjoittaja..

otetaan vaikka esimerkkinä sima, nääs se, kuka sitäkin feikkaa, taitaa olla tosissaan päästään palikka, kun vajoaa niin alas.. jotain tasoa sentään.. hei kamoon, luuseri.. :D

Toisilta sujuu kirjoittaminen ihan luonnostaan. Toisten sanoja lainaillaan koska ne vaan on hyviä. Mietinkin usein mistä täällä syntyy se hirveä kateus hyviä nikkareita kohtaan. Kateus joka kasvaa niin suureksi että pitää ruveta haukkumaan. Onko se sitä omaa huonommuudentunnetta ja riittämättömyyden tunnetta. Tunnetta siitä kun jää aina toisten varjoon.

Miksi minä vastaan johonkin avaukseen? Rautalangasta itse itseni vääntäneenä, totean, että jos on jotain sanottavaa. Joko lisättävää tai pois otettavaa. Jos olen samaa mieltä, niin en oikein osaa small-talkata vaan vaihdan tarinaa.

Miksi sitten joku saa paljon lukijoita. Avaajan oma johdattelu on jo todettu. Lisäksi erittäin tärkeä rooli on avaajan ja muun porukan välisillä jänniteillä, jotka aikaansaavat kipinää vaikkei oikein olisi syytäkään. Provo voi sisältyä joko kirjoittajaan tai kirjoitukseen, ideaalitilanteessa molempiin. Liikkeelle päästyään seuraa lumivyöryefekti, jossa suuri lukijakunta indusoi lisää lukijoita joista jokunen aina kirjoittaakin.

Sisällön laadun merkitys suurien lukijamäärien saamisessa on pieni; se näkyy selvästi iltsarin etusivussa. Murhattu, raiskattu, ryöstetty ovat asioita, jotka purevat. Perversiot kiinnostavat ihmisiä; ne (toivottavasti) poikkeavat ihmisen arkipäivästä ja ovat siksi vaihtelua.

Väitän, että laadukkaalla sisällöllä saat korkeintaan keskinkertaisen määrän lukijoita. Vai olenko inhorealisti?

Kauan, kauan sitten, kun olin vielä koulupoika, minä pidin aineenkirjoituksesta. Kerran huomasin, että kun minun aineeni oli luettu, luokkaan laskeutui hiljaisuus. Ja opettaja kehui minun lopulausettani.

Se tuntui ihan kivalta.

Niinpä aloin kehittää tuota aineen loppujakson tekniikkaa. Parhaina kertoina sain muutamankymmentä murkkua hiljenemään yli 10 sekunnin ajaksi. Se oli tosi hienoa. Se oli todellista vaikuttamista. Ehdotonta, minun omaan minääni sidottua vallankäyttöä.

Nyt vanhempana en ole enää ihan yhtä ihastunut omaan taitooni. Turhan usein käy näet niin, että kun minä esitän mielipiteeni, niin koko keskustelu leikkautuu poikki sen siliän tien. Kuten nytkin.

Kertokaapa minulle, mistä on kyse?

vakkarit pälättää omiaan. Missä muut, eivätkö halua leikkiä piirissä pyörintää?