Lentosukat

Goaan lähdössä, ja haluaisin lukea kokemuksia lentosukkien käytöstä, kannattaako hankkia, onko niistä hyötyä? kiitoksia etukäteen vastauksista.
68285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla on aina lentopolvisukat pitkillä lennoilla. En tiedä siitä, onko niistä mitään terveydellistä hyötyä kuin että mukavat jalassa ovat, eivät kiristä jne. Käytän ns. lentopolvisukkia aina 'siviilissäkin' siis normaalisti töissä, kotona jne. koska inhoan tavallisia pitkiä sukkahousuja. Lentikset on sitten helppo riisua jalasta, kun kone on laskeutunut etelän lämpöön. Suosittelen kyllä. Ovat kestäviä, laadukkaita.

Äänestä

Terve !

Jos sun jalkas on pätkääkään sitä sorttia, että ne turpoo lentojen aikana, niin hanki ihmeessä lentosukat. Ja hanki silti, vaikkei turpoiskaan. Estävät kuitenkin veritulppien muodostumista eivätkä ole muutenkaan terveydelle haitalliset. Pitkä lento ilman tukisukkia taas voi olla terveydelle haitallinen.
Minun elämäni muuttui tukisukkien myötä mukavammaksi. Jouduin kerran tepastelemaan lentokentällä ilman kenkiä, kun jalat olivat turvonneet lennon aikana niin mahdottomiksi, ettei menny kengät takasin jalkaan.
Ko sukkia saa melkein mistä vaan. Omani ostin Stockkalta. Instru ym erikoisliikkeet myyvät niitä myös tietty, mutta kalliimpia ovat. Riippuu paljonko haluat satsata. Minä en aluksi kauheita satsannut - halusin kokeilla yleisen toimivuuden ensin.
Summa summarum - suosittelen tukisukkien hankintaa lämpimästi.

Äänestä
  • koska laitatte sukat jalkaan? Lentoni lähtee puolenyön aikaan ,ja yleensä sanotaan ,että pitäisi jo aamulla sängyssä makuuasennossa pukea.Tuntuu vähän pitkältä ajalta.

    Äänestä

  • anu kirjoitti:

    koska laitatte sukat jalkaan? Lentoni lähtee puolenyön aikaan ,ja yleensä sanotaan ,että pitäisi jo aamulla sängyssä makuuasennossa pukea.Tuntuu vähän pitkältä ajalta.

    Jos lento on illalla niin ennen sukkien jalkaan laittoa suihkuttelen jalkoja kylmällä vedellä ja pidän jalkoja ylhäällä 20-30 min. Toinen vaihtoehto on tosiaan pukea ne jalkaan heti aamusta ja ennen ylös nousua. Minulla ainakin toimivat.

    Äänestä

Ehdottomasti kannattaa käyttää. Minä ostin Prismasta vajaa kymmenen euroa, ja ihan hyvät olivat. Yleensä jalat väsyvät jo parin tunnin istumisen jälkeen, mutta lentosukkien kanssa eivät pitkällä lennollakaan.

Äänestä

Ehdottomasti kannattaa ostaa ja käyttää. Pitkillä lennoilla jalat turpoavat helposti aivan berliininmakkaroiksi ja näin vältyt myös mahdolliselta veritulpalta.
Ihan tavalliset paksut, napakat tukisukkiksetkin käyvät tähän.

Oikein mukavaa matkaa =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miia kirjoitti:

Goaan lähdössä, ja haluaisin lukea kokemuksia lentosukkien käytöstä, kannattaako hankkia, onko niistä hyötyä? kiitoksia etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu