Kiinteistön arvo

Kyse on avierotilanteesta. Anoppi(mies kuoli 2003 alussa) oli laittanut
kiinteistönsä arvon liian pieneksi perunkirjoituksessa ja verottaja oikaisi asian
korottamalla arvoa. Nyt anoppi sanoo, että perunkirja-arvo
on yli käyvän myyntiarvon kun olen eronnut vaimostani. perunkirjat tehtiin puolitoista vuosi sitten.
Hän koittaa saada minulta nimen paperiin, että sitoudun kiinteistövälittäjän arvion mukaiseen
perintöosuuteen, kiinteistöstä 1/4 osuus
kuuluisi minulle.Arviota ei ole vielä, mutta anoppi etsii talosta koko ajan puutteita ja virheitä, jotka voisi sanoa välittäjälle.
Voiko verottaja "tahallaan"niinkuin hän väittää, ylihinnoitella kohteen, koska se oli alunperin niin alhainen.!? Kohde on kuitenkin Helsingissä,
hyvällä paikalla ja rakennettu 1970 luvulla ja kunto ok.
Eihän minun pidä sitoutua mihinkään.
2494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näyttäisi siltä että anoppi yrittää vedättää sinua. Sinun ei ole pakko allekirjoittaa ja sitoutua mihinkään anoppisi esittämään.

Äänestä

Siitä riippumatta, miten kiinteistö on arvostettu perintöverotuksessa, osituksessa se arvostetaan jakohetken käypään arvoon. Jos siinä on puutteita, jotka vaikuttavat sen arvoon, ne tulee ottaa arvon määrityksessä huomioon. Jos ette pääse sopimukseen kiinteistön arvosta, sen määrää oikeuden määräämä pesänjakaja. Pesänjakaja taas voi arviossaan tukeutua kiinteistönvälittäjältä hankittuun arviolausuntoon. Perintöverotuksessa vahvistettu arvo siis ei välttämättä ole se arvo, jota osituksessa noudatetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tauski kirjoitti:

Kyse on avierotilanteesta. Anoppi(mies kuoli 2003 alussa) oli laittanut
kiinteistönsä arvon liian pieneksi perunkirjoituksessa ja verottaja oikaisi asian
korottamalla arvoa. Nyt anoppi sanoo, että perunkirja-arvo
on yli käyvän myyntiarvon kun olen eronnut vaimostani. perunkirjat tehtiin puolitoista vuosi sitten.
Hän koittaa saada minulta nimen paperiin, että sitoudun kiinteistövälittäjän arvion mukaiseen
perintöosuuteen, kiinteistöstä 1/4 osuus
kuuluisi minulle.Arviota ei ole vielä, mutta anoppi etsii talosta koko ajan puutteita ja virheitä, jotka voisi sanoa välittäjälle.
Voiko verottaja "tahallaan"niinkuin hän väittää, ylihinnoitella kohteen, koska se oli alunperin niin alhainen.!? Kohde on kuitenkin Helsingissä,
hyvällä paikalla ja rakennettu 1970 luvulla ja kunto ok.
Eihän minun pidä sitoutua mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu