Lemmikkiallergia johtuu lemmikkien ihosta irtoavasta
hilseestä, josta allergikon limakalvot ärsyyntyvät.
Niinpä on usein katsottu sopivaksi luopua lemmikistä,
jos allergiaa esiintyy jollakin perheen jäsenellä.
Myös niissä tapauksissa, joissa lemmikin omistaja
vierailee allergisen lapsen ( tai aikuisen) kotona, voi
em. hilsettä kulkeutua mukana esim. vaatteissa ja
allerginen reaktio on valmis puhkeamaan.
Entä nyt
Näinhän sitä ennen ajateltiin, mutta nykyisin on jo todettu,
että lemmikkiallergiakin on hoidettavissa, jopa
85% :n varmuudella. Lemmikin viikottainen pesu
miedolla shampoolla nimittäin vähentää pahan
hilseen määrää lemmikin iholla tuon prosenttimäärän
verran. Myös hyvä ilmanpuhdistaja lemmikkiallergikon
perheessä on omiaan minimoimaan hilseen määrää
ilmassa melkoisesti.
Vanhat keinot
Ei tietysti sovi unohtaa vanhoja sääntöjä, jotka
kehottavat pitämään lemmikin poissa allergikon
makuuhuoneesta. Myös on huomattu hyväksi, jos
lemmikkiä voidaan hoitaa mahdollisimman paljon
ulkona. Lisäksi sopii tietysti harkita vakavissa tapauksissa
lemmikin antamista ns. "hyvään kotiin" tai jopa siitä
luopumista kokonaan.
Hyvältä näyttää
Näyttää siis siltä, että lemmikkiallergia ei ole suinkaan
aina lopullinen "niitti" lemmikin pidolle. Puhtaudella, tuuletuksella
ja em. keinoilla sitä voidaan poistaa ratkaisevasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.