beagle haussa

tervehdys!

ongelman nimi olis sellanen että tarvis löytää beagle pentu. kumpikaan vanhemista ei tarvis olla mikään muotovalio eikä mikään muukaan valio. koira tulis kotikoiraksi ja lenkkikaveriksi.eli nyt kysynkin että mistä voisi löytää näitä koiria. palstassa ja keltaisessapörsissä oli kyllä mutta ne oli kaikki ajavista vanhemmista ja muotovalioista ja hinta oli sen mukainen. onko liian kovat vaatimukset?
7993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tähän aikaan vuodesta voipi hinnat olla korkealla jo siitäkin syystä että koiruuksia jää autojen alle metsällä käytäessä, tai niin ainakin minulle kerrottiin.. Kaikki kasvattajathan eivät edes myy pentuja pelkästään kotikoiriksi. Kandee hankkia "suhteita" beaglemaailmasta ja sitä kautta kuullostella sopivien pentujen perään. Niin me löydettiin nyt jo neljää kuukautta lähetelevä hauvasemme. Minkälaista hintaluokkaa ajattelit?

Äänestä

Tarvitseeko sen olla pentu??Mulla voisi olla yksi
3,5 vuotias uros..On myöskin rekisterissä,,Siitä ei tule mettäkoiraa..Mutta on tosi "seurankipee" kotioloissa.Hyväluontoinen ja perheeseen kuuluu myös lapsia joten on niihinkin tottunut..

Äänestä

Moi mä oon Sapi minut perheeni löysi Pörssistä maksoivat 300euroo, en myöskään ole mikään valio enkä rekisterissä, rekisterönnin voipi myöhemminkin ottaa jos tykkää.
Mun emä ja isä ei olleet kumpikaan metsästys käytössä mutta minusta on sellainen tullut isännän suotuisella opastuksella, yksi methäjänes on jo mun ajoon ammuttu.

Äänestä
  • Eipä sitä rekisteröintiä nyt niin vain voi myöhemmin ottaa.
    Kasvattaja on ainoa joka koiran voi rekisteröidä ja silloinkin koko pentueen kerrallaan.

    Äänestä

  • FAU kirjoitti:

    Eipä sitä rekisteröintiä nyt niin vain voi myöhemmin ottaa.
    Kasvattaja on ainoa joka koiran voi rekisteröidä ja silloinkin koko pentueen kerrallaan.

    Kyllpä voi maksaa vaan hiukan enemmän aikuisen rekisteröinti ja sitten täytyy vaan olla siitos todistus josta käy ilmi koiran vanhemmat, ettei ole mitään sekareita niinkuin nyt vaikka sakemanni ja terrieri.

    Äänestä

Hei!

Joko olet löytänyt beaglen?
Meillä olisi 4 kk vanha urospentu myytävänä.
Lisätietoja sähköpostilla
[email protected]

Äänestä

no mulla ois tarkotus pennut teettää tossa keväällä,paperittomat mutta ihan puhtaat.ikinähän ei voi vannoa ajaako,mutta edellinen pentue oli ajava,ja molemmat vanhemmat ajavia.terveys ongelmia ei ole ollu.kysele jos kiinnostaa:[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lea83 kirjoitti:

tervehdys!

ongelman nimi olis sellanen että tarvis löytää beagle pentu. kumpikaan vanhemista ei tarvis olla mikään muotovalio eikä mikään muukaan valio. koira tulis kotikoiraksi ja lenkkikaveriksi.eli nyt kysynkin että mistä voisi löytää näitä koiria. palstassa ja keltaisessapörsissä oli kyllä mutta ne oli kaikki ajavista vanhemmista ja muotovalioista ja hinta oli sen mukainen. onko liian kovat vaatimukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu