Tiedustelua

Olen juuri lukenut kirjan Tiibettiläinen kirja elämästä ja kuolemasta ja tullut siihen tulokseen että tätä olen koko elämäni hakenut.
Nyt kysyisin ettäonko noissa H:gin buddhalais-paikoissa vain nuoria ihmisiä vai onko myös vanhempaa väkeä joka aloittelee nollapisteestä?
Kuinka käyttäytyä?
382684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Toki on myös vanhoja partoja liikkeellä buddhalaisissa ympyröissä, kannattaa vaan mennä mukaan jos jokin ryhmä kiinnostaa.. esim. Helsingin FWBO:n ryhmässä oli ainakin vuos sitten melko vaihteleva ikäskaala. (Tai sitten siellä on nykyään pelkkii nuoria jotka spreijaa vaaleanpunaisiksi kaikki kävijät jo ovella!!)

Äänestä
  • Meillä on ikäskaala about 18-70 vuotiaita, iloisia vesseleitä kaikki tyynni.

    Miten meillä käyttäydytään? Tullaan maanantai-iltaan, pannaan rahaa dana-laatikkoon, istuudutaan vihreälle penkille ja aletaan keskustella ihmisten kanssa. Tai sitten ei, jos on ujo. Voi myös mennä kirjakauppaan ja katsella, siellä on tosi hyvä valikoima buddhalaista kirjallisuutta. Sitten mennään meditaatiosaliin, jossa opetetaan meditaatiota vasta alkajille. Sitten juodaan teetä, sitten on dharma-piiri jossa opiskellaan ja keskustellaan. Ne, joilla on valkoiset kirjaillut nauhat kaulassa, ovat veljeskunnan jäseniä. Pukeutuminen: löysähköt ja mukavat housut hyvät. Kireä minihame tuottaa vaikeuksia. Ilmapiiri: lämmin, ei eksoottinen. Hyvä paikka alkaa tutustua buddhalaisuuteen ja miettiä, miksi haluaa isona tulla. Täysin vapaat kädet lähteä zeniläisiin tai tiibetinbuddhalaisiin ryhmiin, jos siltä alkaa tuntua. Eksoottisemmat hommat, kuten rituaali-illat hoidellaan tiistaisin. Sinnekin voi tulla jos haluaa, heti kun on oppinut meditoimaan.

    Jokaisessa sanghassa on omat käyttäytymissäännöt, mutta kyllähän joka paikassa opastetaan, tuli aikoinaan kierreltyä.

    Äänestä

  • fwbolainen kirjoitti:

    Meillä on ikäskaala about 18-70 vuotiaita, iloisia vesseleitä kaikki tyynni.

    Mulle kävi just samoin ton kirjan kanssa aikoinaan. Tiedän myös muutaman muun. Täyttä dynamiittia!

    liityt ruskean reiän ritareihin, lue tää teksti niin voitte vetää välillä 'analysii'
    hehe...
    http://www.fwbo-files.com/

    http://www.fwbo-files.com/satires/cult_advisory.htm

    Äänestä

  • h0m0lainen kirjoitti:

    ... tätä. Ei koske Suomea ja 2000-lukua, ei ole niin minkäänlaista seksuaalista häirintää. Toki meille homot ovat yhtä tervetulleita kuin heterot ja vaikka bi-seksuaalitkin. Kaikki voivat meditoida ja harjoittaa dharmaa. Kaikki voivat valaistua.

    Ei siinä mitäään pahaa ole: homolaisuus, lesbolaisuus, straightilaisuus, kulttilaisuus, buddhlaisuus, tyhmyyslaisuus jne jne.
    Mutta jos teidän OPETUKSET ovat päin helvetin persettä, niin silloin täytyy tapittaa...
    kaikilla keinoilla yhtä intsensiivisesti kun saatanalliset voimat ja yhtä puhtaasti kun hitler...
    mä varoitan etukäteen jos sä tai joku muu alatte levittää jotain mihin ette usko kuolemaan saakka, niin omapa oli mokanne...

    Opetukset on kirjoihin painettu, sieltä niitä voi lukea ja arvioida itse niiden oikeellisuutta tahi viisautta. Itse en yritä "levittää" muuta kuin dharmaa, en elävässä elämässä enkä kirjallisesti.
    Olen pahoillani, jos sanghamme tuottaa sinulle jotakin henkistä tuskaa?

    """Olen pahoillani, jos sanghamme tuottaa sinulle jotakin henkistä tuskaa"""

    jokainen tehkööt mitä haluaa...
    Ei se mulle kuulu, ei täällä tarvita mitään henkistä poliisia, kyllä kaikki nopeasti ymmärtävät mistä on kyse? ollaanhan me sentään ihmisiä eikä apinoita.

    Äänestä

Kyllä on kaikenikäisiä ja myös vanhoja ihmisiä, jotka vasta aloittavat Dharman tutkistelun ja mietiskelyn. Ei se iästä ole kiinni. Kun sinulla kerran on todellinen tarve, niin sopeudut hyvin.

Äänestä

Helsingin timanttipolku keskuksessa ikäjakauma on n.20-40v, käyttäytyä ei kummemmin tarvitse ja asu on vapaa.
Opetukset eivät ole täysin samanlaisia kuin Tiib.kirjassa mutta esim. samankaltaisen Phova meditaatio-kurssin voi käydä alustavien harjoitusten jälkeen kuin mitä kirjassa esiteltiin.

Äänestä
  • http://www.karmapa-issue.org/
    Timantti-Polku puolueen tarjoukset ovat lahkon kaltaisia etuja miinusta aiheuttaa ensiksi Lama Ole itse, sitten vielä se kaikki spekulaatio epävarmuus mitä tehdä? muuta kun keinotekoisia aivopesuohjelmia. Tälla puolueella on hyvin vähän tukea perinteisessä tiibetin buddhalaisuudessa.
    Jos valitset tämän tien, muista se on hyvin kapea.
    voi olla erittäin vaikea edistyä ja sitten kun joskus luovut tästä ja menet toisiin paikkoihin, useasti kysytään, kuka on opettajasi, mitä olet tehnyt? Mitä vastaat?
    Mitä porukkaa nää on se selviää ylläolevasta linkistä tai heikoimmasta lenkistä selviää koko ketju voima, heikon lenkki tässä tapauksessa on ylläoleva linkki, et kai halua sekaantua sellaiseen?

    Äänestä

  • @@@ kirjoitti:

    http://www.karmapa-issue.org/

    En ole ennen kuullut että timanttipolkua rinnastetaan lahkoon, miten se täyttää lahkon määritelmät?

    Karmapa kysymys jakaa kagyu linjaa mutta en oikein osannut tuon linkin antimista löytää että mitä "porukkaa" tarkoitit tai mikä heikko lenkki siinä oli.
    timanttipolku sivuilla kerrotaan suoraan kumpaa Karmapaa he kannattavat jos tarkoitit porukalla mielestäsi väärän Karmapan tukijoita.

    No itselläni ei ole vahvaa mielipidettä Karmapa asiassa joten en ehkä ymmärrä riidan juttuja..on mielenkiintoista seurata tuleeko linjasta kaksi vai yhdistyykö se joskus

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    erinomaisia opetuksia

    http://www.rinpoche.com/teachindex.htm

    katso myös

    http://www.rinpoche.com/controversy.htm
    ehkä tämä selventää lahkokysymystä??

    Äänestä

  • @@@ kirjoitti:

    erinomaisia opetuksia

    http://www.rinpoche.com/teachindex.htm

    katso myös

    http://www.rinpoche.com/controversy.htm
    ehkä tämä selventää lahkokysymystä??

    Ei se kyllä oikein lahko kysymystä selventänyt. toi kyllä yhden osapuolen näkemyksen hyvin esiin.
    Hyvä linkki, kiitos.

    Kallistun kyllä silti Thaye Dorjen "puolelle". Jotenkin se vain tuntuu oikeammalta jos tällaisen maallikon pitää valita.

    On sanottu että Urgyen Trinley Dorje on "kiinalaisten Karmapa" ja Thaye Dorje "länsimaalaisten Karmapa".
    Kiinalaiset ovat jo "saaneet" Panchen laman joka valitsee seuraavan Dalailaman ja Karmapa joka valitsee esim.seuraavan Shamapan ja jota voi hallita antaa vielä paremman mahdollisuuden hallita Tiibetin buddhalaisuutta.
    Se argumentti että Dalailama on tunnistanut Urgen Trinlayn on hieman turha koska Dalailama ei ole Kagyulama. Sitä paitsi olen ymmärtänyt että tunnistaessaan Urgen Trinlayn Dalailama ei tiennyt että on toinen Karmapa ehdokas, vaan luuli tunnistaneensa yksimielisesti tunnisteutun Karmapan.
    Myös Kaksi Karmapaa- dokumentti joskus 90-luvun puolivälistä (sen on kai tehnyt joku suomalainen?) Oli aika valaiseva 17.Karmapoiden käyttäytymisestä ja olosuhteista.

    Mutta makunsa kullakin ja turhaa on ehkä tapella tästä suomessa. Kyllä varmaan Kagyu linja jotenkin tulee ratkaisemaan tämän ongelman.

    Onko Karmapa sitten vielä Suomessa?

    Itse olen sitä mieltä, että hän (Thaye) on pieni, ihana rotta, joka syntyi.

    Muista suurin osa tiibetinbuddhalaisuudesta on Urgyen Trinley Dorje puolella.
    Ymmärtäisin kantasi paremmin jos suhteet olisi 60%/40%. En tiedä tarkkaa tukijakautumaa mutta voisin arvella 95% Urgyen Trinley Dorje puoli ja Thaye Dorjen puoli 1%-5%
    Mutta sekin on totta että yksi näkevä voi johtaa tuhansia sokeita.
    Kannattaa harkita tarkkaan, tässähän on loppujen lopuksi kysymys sinun harjoituksesta eikä kuka on karmapa. Harjoituksesi kannalta on sopivampaa turvautua turvalliseen vaihtoehtoon kaikine puolineen, timanttipolun vaihtoehdoissa kun ei ole paljon valinnanvaraa eli ei opetuksia, ei initaatiota, ei syviä mahamudra tekstejä jne.

    Ja senkin voin sanoa jos menet timanttipolkuun tässä elämässä initaation saaminen muualta vaikeutuu huomattavasti, se VOI olla että rinpochet kieltäytyvät kun kuulevat mitä miehiä/naisia olet?

    Älä satsaa vähiä "rahojasi" timanttipolku hevoseen,
    se laukkaa kesken matkan...

    Olen itse tavannut Urgyen Trinley Dorje, Tai Situpan +Lama Olen myös tavannut jne..

    Henkilökohtaisesti kallistun tukemaan Urgyen Trinley karmapana koska oma "opettaja" tukee
    (olen nähnyt valokuvan missä tulku/lama yhdessä)

    Heitän kaikki sellaiset opettajat suoraan roskiin jotka "kursittavat" ja "lahkoistavat" jos oma opettaja osoittautuu sellaiseksi tulevaisuudessa, niin kyllä mä sanon päin naamaa PAINU HELVETTIIN!!!
    Tämän kaltainen toiminta on hyvin yleistä new-age lahkoissa.
    Katselin tässä juuri ja ihmettelin
    http://www.kadampa.org/english/centers/
    eikä tarkkaavaisuus enää riitä?
    Mitähän järkeä näissä "valtakunnan saleissa" on?

    Dalai Lama on bodhisattva. Hän voi tunnistaa toisen Bodhisattvan, yhtä lailla kun sinä tunnistat toisen ihmisen, olkoot sen ihmisen titteli, ulkomuoto mikä vaan niin varmasti tunnistat ihmisen jos näet sellaisen.

    Vaikka kallistunkin että 17. karmapa on Urgyen Trinley Dorje niin en tue mitenkään asiaa sen enempään kun itse olen nyingmapa aito lahkolainen

    >Muista suurin osa tiibetinbuddhalaisuudesta on Urgyen Trinley Dorje puolella. ...En tiedä tarkkaa tukijakautumaa mutta voisin arvella 95% Urgyen Trinley Dorje puoli ja Thaye Dorjen puoli 1%-5%

    Höpö, höpö. Ensinnäkin muiden linjojen mielipiteet eivät merkitse, koska useimmat eivät tiedä tilanteesta mitään ja ovat automaattisesti samalla puolella kuin Dalai Lama, tai pikemminkin puolueettomia. Mutta kagyun sisällä tilanne saattaa olla se 40/60, Euroopassa mahdollisesti toisinpäin, 60/40 Thaye Dorjen hyväksi. Hänen keskustensa tilanteen voit tarkistaa täältä http://www.kagyu.net/KCT.asp toisen puolen täältä http://www.kagyu.org/centers/cen00n.html#africa

    Toisekseen, Karmapaa ei valita enemmistön päätöksellä. Miljardi kommunistia voi silti olla väärässä.

    Timanttipolun juttuihin en ota kantaa kun en ole jäsen. Olen itsekin toisen linjan harjoittaja, mutta olen tutustunut myös tähän Karmapa-asiaan ja sympatiani ovat Thaye Dorjen puolella.

    >Dalai Lama on bodhisattva. Hän voi tunnistaa toisen Bodhisattvan,...

    Dalai Lamalla on myös poliittinen rooli, joka näyttää sekoittuvan sulavasti hänen muuhun toimintaansa. Bodhisattvoja ovat myös Shamarpa ja Situpa, ja heidän vastuullaan on ollut Karmapoiden tunnistaminen tähän asti, ei Dalai Laman. Lisäksi jos Dalai Lama on erehtymätön, luulisi hänen tajunneen pitää suunsa kiinni Panchen Laman jälleensyntymästä niin kauan kun tämä oli Tiibetissä. Nyt kyseinen poika on ollut Kiinan kommunistien vankina vuosikausia. Kaiken lisäksi, vaikka Dalai Lama tunnistaisi Thaye Dorjen olevan bodhisattva, pitäisi hän luultavasti suunsa kiinni nyt kun virhe on tehty. DL ei myöskään itse päätä kaikesta, pakolaishallituksen porukalla on paljon valtaa.

    Äänestä

  • Vajra-Jaana kirjoitti:

    Mutta se on varma että tietyillä piireillä on halua määräämiseen/johtamiseen.
    Sellaista kommenttia mitä täällä esiintyy itse Shamarpalta
    http://www.karmapa-issue.org/
    IIIIIIIII Date: 02.08.2004

    Mr. Mick Brown

    c/o Bloomsbury Publishing Plc

    38 Soho Square

    London WID 3HB

    United Kingdom

    July 12, 2004

    Dear Mr. Brown:
    I am writing to ask you a question about something concerning me that you mention in your recent book.

    The book by Mick Brown
    You say that I received a donation of $25,000 from a donor in New York City:

    [Shamar] also had a gift for raising funds. One Western devotee recalls being with him in New York, in an apartment on 5th Avenue, with a wealthy sponsor, “and he extracted this $25,000 donation, just like that. He had enormous charm and personality. It was just his way.” (The Dance of 17 Lives, p. 103)

    I can understand clearly that your rhetorical target here is the phrase “it was just his way.” I see that you are trying to portray me as some kind of businessman lama.

    But my concern here is the accuracy of this story. I do not recall any of the details that you retell here. I never had such a meeting. I never received this donation at such an apartment in New York City. And I do not recall any donor who would have given it to me. To me, this whole story sounds invented.

    I understand if you do not wish to divulge the name of the supposed “devotee” who told you this story. But I would like to ask you to kindly disclose to me the name of this supposed donor. Perhaps I should make sure that I truly received the funds you mention.

    Otherwise, if you cannot provide me with this information, then I will have no choice but to consider this anecdote an intentional misstatement on your part, intended to harm my reputation.

    Sincerely,

    HH Shamar Rinpoche

    En voi pitää yllämainittua henkilöä mitenkään buddhana ehkä pikku bodhisattvana :)
    Ensimmäiseksi ei kukaan edes tavalliset yogit ole kiinnostuneita maineensa puhtaudesta tai saati rahavirroista. Jos luet karmapa-issue.org sivustoa niin tulet huomaamaan kuinka pihalla he ovat perinteisestä buddhalaisuudesta

    Tosiaan tiibetinbuddhalaisten rinpochejen keskuudessa luku on 95% Urgyenin puolella ja Thayen puolella 1%-5% ehkä jopa alle 1%.

    Tottakai valaistunut "tulku" tietää miten asiat ovat todellisuudessa, vaikka ei juuri kuulu kagyu-linjaan. Jos tulkut sanovat Urgyenin olevan Karmapa niin ainakin minä uskon siihen.
    Mitä taas tulee Dalai Lamaan pidän häntä yhtä suurena kun viidettä Dalai Lamaa, olen myös kuullut hänen saanneensa kama/terma initaatiot "nyingmasta" (voi olla juoru kuulin munkilta) joten pidän 14. dalai lamaa jopa suurempana kun viidettä.
    Intiassa tulee kohta tilaisuus jossa annetaan kama/terma initaatiot kestää kuulemma 3kk.

    Taas jos katsotaan tavallisia kannattajia, niin heidätkin voidaan jakaa ei koskaan harjoittanut, vähän harjoittanut, paljon harjoittanut, ei tarvitse harjoittaa jne.
    Esim timanttipolun harjoittajat kuuluvat mielestäni kategoriaan ei koskaan harjoittanut, joten heille on hyvä selittää kaikenlaista useinmiten myös he ovat tällä hetkellä ex-kommunisti maissa, jossa vieläkin vallitsee tietynlainen ilmapiiri.

    ngawang

    "Ensimmäiseksi ei kukaan edes tavalliset yogit ole kiinnostuneita maineensa puhtaudesta tai saati rahavirroista."

    Eli sinun mielestäsi on täysin sallittua heittää lokaa toisen päälle, mutta loanheiton kohde ei saa korjata virheitä. Kokeile levittää jotain huhua Dalai Lamasta, niin korjaus tulee alta aikayksikön. Asiat on asioita, enkä usko että herrat ottavat niitä tosissaan mutta ongelmat pitää hoitaa myös tällä arkielämän tasolla.

    "Jos luet karmapa-issue.org sivustoa niin tulet huomaamaan kuinka pihalla he ovat perinteisestä buddhalaisuudesta."

    Eihän tuon sivuston tarkoituksenakaan ole olla buddhalainen, vaan antaa tietoa poliittisesta kiistasta. Jos Shamar Rinpochea haukut, niin hauku edes hänen opetuksiaan. Niitäkin varmasti löytyy netistä jos viitsii kaivaa.

    "Tottakai valaistunut "tulku" tietää miten asiat ovat todellisuudessa, vaikka ei juuri kuulu kagyu-linjaan."

    Jos he tietäisivät, ei koko ongelmaa olisi koskaan syntynytkään, eikä mitään muutakaan helposti vältettävää ongelmaa. Olet tainnut sekoittaa kristinuskon käsityksiä buddhalaisuuteen. Ei jälleensyntyneet lamat oo mitään herra zebaotteja.

    Toisekseen, se mitä sanoit aiemmassa viestissä initiaatioista, ei näytä pitävän paikkansa. Selasin netissä eilen ja näyttää siltä että Karmapa Thaye Dorje on saanut initiaatioita ainakin sakya-linjan vanhimmilta ja myös nyingma-linjan lamat mm. Trulshig Rinpoche antavat initiaatioita Thaye Dorjen keskuksissa.

    Mutta en ole kiinnostunut väittelemään tästä asiasta. Kuten sanoin, olen ihan kokonaan toisessa linjassa, mutta se Karmapa-elokuva herätti aikanaan mielenkiinnon asiaan. Sama se mulle.

    Jaana

    varja- jaana olen täysin samaa mieltä kanssasi;)

    Mielenkiintoinen kirje. Voin uskoa että Shamarpa on aika kyllästynyt juoruihin joita hänestä levitetään ja varsinkin raha-asiat ovat sellaisia joissa kaikki haluavat olla varovaisia jopa ja ehkä erityisesti bodhisatvat ja lamat.
    jos prosentit joita ngawang ovat tosia niin Shamarpa joutuu taistelemaan melkoisessa puristuksessa.

    ngawang:

    Minkä perusteella gatekorioit t.polkulaiset ei koskaan harjoittanut? mielenkiintoinen väite..
    Tietääkseni he tekevät perusmeditaatioiden lisäksi ngöndro,phova ym. harjoituksia. Miksi 16.Karmapa olisi antanut Nydahlille harjoituksia joita ei voi käyttää?
    t.polku on joogi/maallikko polku joten heillä ei ole kaapuja ym. mitä tietääksini nyigmat käyttävät. Mutta ulkoiset seikat eivät mitenkään voi paljastaa sitä haroittaako joku vai ei.

    Kurssi muotoisuus jota kritisoit on mielestäni hyvin järkevä vaihtoehto opetusten välittämiselle. Ei niitä nykyaikana voida oikein muulla tavalla välittää.
    Miten nyingma opettajat välittävät opetuksia?

    ja mitä aiemmin viittaamiisi teksteihin tulee tietääkseni t.polku käyttää esim. 3.Karmapan mahamudra tekstiä.

    Mikä on nyingma pääharjoitus ja mitä tekstejä
    te/ he opiskelevat?

    Äänestä

  • Vasra-Jaana kirjoitti:

    Mitenkä olla varma asiastaan?
    Tähän on yksi lääke.
    Buddhalainen "harjoitus"
    Ainakin valaistuminen tapahtuu, siihen saakka karmapa kysymys pysyy mysteerinä myös mulle

    svasti

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    varja- jaana olen täysin samaa mieltä kanssasi;)

    Mielenkiintoinen kirje. Voin uskoa että Shamarpa on aika kyllästynyt juoruihin joita hänestä levitetään ja varsinkin raha-asiat ovat sellaisia joissa kaikki haluavat olla varovaisia jopa ja ehkä erityisesti bodhisatvat ja lamat.
    jos prosentit joita ngawang ovat tosia niin Shamarpa joutuu taistelemaan melkoisessa puristuksessa.

    ngawang:

    Minkä perusteella gatekorioit t.polkulaiset ei koskaan harjoittanut? mielenkiintoinen väite..
    Tietääkseni he tekevät perusmeditaatioiden lisäksi ngöndro,phova ym. harjoituksia. Miksi 16.Karmapa olisi antanut Nydahlille harjoituksia joita ei voi käyttää?
    t.polku on joogi/maallikko polku joten heillä ei ole kaapuja ym. mitä tietääksini nyigmat käyttävät. Mutta ulkoiset seikat eivät mitenkään voi paljastaa sitä haroittaako joku vai ei.

    Kurssi muotoisuus jota kritisoit on mielestäni hyvin järkevä vaihtoehto opetusten välittämiselle. Ei niitä nykyaikana voida oikein muulla tavalla välittää.
    Miten nyingma opettajat välittävät opetuksia?

    ja mitä aiemmin viittaamiisi teksteihin tulee tietääkseni t.polku käyttää esim. 3.Karmapan mahamudra tekstiä.

    Mikä on nyingma pääharjoitus ja mitä tekstejä
    te/ he opiskelevat?

    jos maksat, hehe..

    (pidän vaan nyingma tyylistä myös YungDrung Bon, Chan ja tiettyjä suuntauksia Mahamudrassa)

    Äänestä

  • ngawang kirjoitti:

    Höh, no ompas tylsää. Olisin todella halunnut tietää noista nyingma jutuista joltain joka on ollut/on mukana.

    Taidat itse kuulua ei koskaan harjoittanut/ei harjoita gatekoriaan!

    Olisikohan täällä sitten muita nyingma suuntautuneita jotka voisivat vastata
    perusmeditaatio ja teksti kysymyksiin? Elleivät ne sitten ole salaista tietoa jonka saa vasta rituaalien ja rahalahjoitusten jälkeen ;)??

    Äänestä

  • Vasra-Jaana kirjoitti:

    "Ensimmäiseksi ei kukaan edes tavalliset yogit ole kiinnostuneita maineensa puhtaudesta tai saati rahavirroista."

    Eli sinun mielestäsi on täysin sallittua heittää lokaa toisen päälle, mutta loanheiton kohde ei saa korjata virheitä. Kokeile levittää jotain huhua Dalai Lamasta, niin korjaus tulee alta aikayksikön. Asiat on asioita, enkä usko että herrat ottavat niitä tosissaan mutta ongelmat pitää hoitaa myös tällä arkielämän tasolla.

    "Jos luet karmapa-issue.org sivustoa niin tulet huomaamaan kuinka pihalla he ovat perinteisestä buddhalaisuudesta."

    Eihän tuon sivuston tarkoituksenakaan ole olla buddhalainen, vaan antaa tietoa poliittisesta kiistasta. Jos Shamar Rinpochea haukut, niin hauku edes hänen opetuksiaan. Niitäkin varmasti löytyy netistä jos viitsii kaivaa.

    "Tottakai valaistunut "tulku" tietää miten asiat ovat todellisuudessa, vaikka ei juuri kuulu kagyu-linjaan."

    Jos he tietäisivät, ei koko ongelmaa olisi koskaan syntynytkään, eikä mitään muutakaan helposti vältettävää ongelmaa. Olet tainnut sekoittaa kristinuskon käsityksiä buddhalaisuuteen. Ei jälleensyntyneet lamat oo mitään herra zebaotteja.

    Toisekseen, se mitä sanoit aiemmassa viestissä initiaatioista, ei näytä pitävän paikkansa. Selasin netissä eilen ja näyttää siltä että Karmapa Thaye Dorje on saanut initiaatioita ainakin sakya-linjan vanhimmilta ja myös nyingma-linjan lamat mm. Trulshig Rinpoche antavat initiaatioita Thaye Dorjen keskuksissa.

    Mutta en ole kiinnostunut väittelemään tästä asiasta. Kuten sanoin, olen ihan kokonaan toisessa linjassa, mutta se Karmapa-elokuva herätti aikanaan mielenkiinnon asiaan. Sama se mulle.

    Jaana

    Karmapa leffa oli todella hyvä.
    esim. tavat joilla he siunasivat ihmisiä avasi kyllä silmät...

    Tiedätkö onko kyseitä leffaa saatavilla jossain?

    ..en vastaa kuitenkaan. Olen itsekin mukana nyigma-touhuissa ja saattaisin paljastua. Jos haluat tietää, aloita erillinen viestiketju siitä. Kyllä joku kertoo.

    Harjoitukset ovat aika samanlaisia kaikissa linjoissa. Pujia lauletaan, erilaisia meditaatioita, tekstien opiskelua. Vertasin kerran omaa Chenrezig-tekstiä kagyu-linjan tekstiin ja ne olivat lähes 100% samat, paitsi linjarukoukset.

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    Karmapa leffa oli todella hyvä.
    esim. tavat joilla he siunasivat ihmisiä avasi kyllä silmät...

    Tiedätkö onko kyseitä leffaa saatavilla jossain?

    Kokeile Biokustannuksen kauppaa. http://www.biokustannus.com/

    Video: Karmapa - jumaluuden kaksi tietä 16,50
    Video: Matka maailman katolla - Dokumentti Karmapa-elokuvan teosta 16,50

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    Höh, no ompas tylsää. Olisin todella halunnut tietää noista nyingma jutuista joltain joka on ollut/on mukana.

    Taidat itse kuulua ei koskaan harjoittanut/ei harjoita gatekoriaan!

    Olisikohan täällä sitten muita nyingma suuntautuneita jotka voisivat vastata
    perusmeditaatio ja teksti kysymyksiin? Elleivät ne sitten ole salaista tietoa jonka saa vasta rituaalien ja rahalahjoitusten jälkeen ;)??

    Koska suuret gurut ovat jo selittäneet kaiken, katso kirjoista.
    En kykene paremmin eikä mulla ole mitään lisättävää ja sitä paitsi mulla ei ole annettu sellaisia valtuuksia eikä ole kokemusta jne.

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    varja- jaana olen täysin samaa mieltä kanssasi;)

    Mielenkiintoinen kirje. Voin uskoa että Shamarpa on aika kyllästynyt juoruihin joita hänestä levitetään ja varsinkin raha-asiat ovat sellaisia joissa kaikki haluavat olla varovaisia jopa ja ehkä erityisesti bodhisatvat ja lamat.
    jos prosentit joita ngawang ovat tosia niin Shamarpa joutuu taistelemaan melkoisessa puristuksessa.

    ngawang:

    Minkä perusteella gatekorioit t.polkulaiset ei koskaan harjoittanut? mielenkiintoinen väite..
    Tietääkseni he tekevät perusmeditaatioiden lisäksi ngöndro,phova ym. harjoituksia. Miksi 16.Karmapa olisi antanut Nydahlille harjoituksia joita ei voi käyttää?
    t.polku on joogi/maallikko polku joten heillä ei ole kaapuja ym. mitä tietääksini nyigmat käyttävät. Mutta ulkoiset seikat eivät mitenkään voi paljastaa sitä haroittaako joku vai ei.

    Kurssi muotoisuus jota kritisoit on mielestäni hyvin järkevä vaihtoehto opetusten välittämiselle. Ei niitä nykyaikana voida oikein muulla tavalla välittää.
    Miten nyingma opettajat välittävät opetuksia?

    ja mitä aiemmin viittaamiisi teksteihin tulee tietääkseni t.polku käyttää esim. 3.Karmapan mahamudra tekstiä.

    Mikä on nyingma pääharjoitus ja mitä tekstejä
    te/ he opiskelevat?

    Minä voin kertoa lyhyesti jotakin Nyingma-koulukunnasta. Merkittävin yhteinen nimittäjä sen eri linjoissa on suuri tantrinen mestari Padmasambava, myös Guru Rinpocheksi kutsuttu, joka kutsuttiin Tiibetiin Intiasta 700-luvulla kun kuningas halusi kesyttää ja käännyttää kansansa Dharman puoleen. Sinne kutsuttiin myös muita merkittäviä oppineita, jotta dharma saatiin käännettyä Tiibetin kielelle. Sekä Guru Rinpochea että hänen pääoppilastaan/puolisoaan Yeshe Tsogyalia kunnioitetaan täysin valaistuneina buddhina. Guruyoga-harjoituksissa pyritään yhteyttämään mieli heidän mieleensä. Perustavan asemansa johdosta he ovat monin tavoin läsnä kaikissa myöhemminkin syntyneissä linjauksissa,joissa opiskellaan tantroja, mutta Nyingma-koulukunnassa selvimmin.Kagyu ja Nyingma ovat hyvin läheisiä. Alussa harjoitus ja tekstit ovat päällisin puolin aika samanlaisia kuin muillakin. Myös Nyingmat opiskelevat yleensä ensiksi perusteellisesti suutria, eli Buddhan sanoja karmasta ja pysymättömyydestä sekä harjoittelevat Mahayanan perusviestiä, suurta myötätuntoa ja kuutta suurta hyvettä monin tavoin, ennenkuin saavat tutustua tantroihin.
    Korkein opetus Nyingmakoulukunassa on Dzogchenin Ati-jooga. Kagyupat puolestaan harjoittavat Mahamudra-meditaatiota. Menetelmät ovat erilaisia mutta tulos on sama.

    ----
    Lainaus www.nalandabodhi.org -sivulta: The Six Major Seats of the Nyingma School in Tibet are 1.Ugyen Mindrol Ling, founded in 1676; 2. Thubten Dorje Drak, founded in 1632; 3.Dzogchen Ugyen Samten Choling, founded in 1685; 4.Shechen Tennyi Dhargye Ling, founded in 1735; 5.Kathok Dorje Den, founded in 1159; 6.Palyul Namgyal Jangchub Ling, founded in 1665

    Äänestä

  • Kunzang kirjoitti:

    nyingma koulukunta on vain yksi niistä lukemattomista jolla on edelleen hallussa ATI (mm dzogchen). ATI esiintyy muuallakin kun nyingmassa.

    Kagyu ja nyingmalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. "Kuntuzangpo-tilassa" katsotaan vajradharan olevan tantra koulukunnan emanaatio, taas vajradhara on tiettyjen uskonnollisten koulukuntien keskushahmo. kagyu sanana tarkoittaa suullista perinnettä silloin kuviot kasvavat ahtaasta uskonnollisuudesta mitä se oikeastaan oli tiibetissä silloin voidaan puhua yhtäläisyyksistä. Karmapa oli vain yhden suuntauksen guru, karma kagyu, Tiibetissä tällaisia suuntauksia oli suuria määriä

    Voi Ngawang kuinka ihailen sinua! Sanojesi viisausnektari poistaa tietämättömyyden kaikista kymmenestä ilmansuunnasta ja kolmesta ajasta. Onneksi meillä on sinut, muuten joutuisimme tyytymään vähäisempiin guruihin, jotka tietämättömyydessään väittävät että nyingman dzogchen ja kagyun mahamudra ovat saman asian eri puolia. Älköön ylivertaisen viisautesi valo sammuko koskaan, vaan levitköön se kaikkialle missä on tuntevia olentoja!

    http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/1590300963/qid=1100796118/sr=8-1/ref=sr_8_xs_ap_i1_xgl14/002-7795366-0472063?v=glance&s=books&n=507846
    http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/9627341215/qid=1100796118/sr=8-2/ref=sr_8_xs_ap_i2_xgl14/002-7795366-0472063?v=glance&s=books&n=507846

    Äänestä

  • noppa kirjoitti:

    kummatki kirjat löytyy kirjahyllystä. Lisääkin samanlaisia on esim Karma Chagme Spacious Path to Freedom(erittäin hyvä !!!), mikä on muuten ihme ja kumma torrentina
    http://thepiratebay.org/
    imutettu jo yli 20 kertaa :)

    Äänestä

  • Vasra-Jaana kirjoitti:

    "Ensimmäiseksi ei kukaan edes tavalliset yogit ole kiinnostuneita maineensa puhtaudesta tai saati rahavirroista."

    Eli sinun mielestäsi on täysin sallittua heittää lokaa toisen päälle, mutta loanheiton kohde ei saa korjata virheitä. Kokeile levittää jotain huhua Dalai Lamasta, niin korjaus tulee alta aikayksikön. Asiat on asioita, enkä usko että herrat ottavat niitä tosissaan mutta ongelmat pitää hoitaa myös tällä arkielämän tasolla.

    "Jos luet karmapa-issue.org sivustoa niin tulet huomaamaan kuinka pihalla he ovat perinteisestä buddhalaisuudesta."

    Eihän tuon sivuston tarkoituksenakaan ole olla buddhalainen, vaan antaa tietoa poliittisesta kiistasta. Jos Shamar Rinpochea haukut, niin hauku edes hänen opetuksiaan. Niitäkin varmasti löytyy netistä jos viitsii kaivaa.

    "Tottakai valaistunut "tulku" tietää miten asiat ovat todellisuudessa, vaikka ei juuri kuulu kagyu-linjaan."

    Jos he tietäisivät, ei koko ongelmaa olisi koskaan syntynytkään, eikä mitään muutakaan helposti vältettävää ongelmaa. Olet tainnut sekoittaa kristinuskon käsityksiä buddhalaisuuteen. Ei jälleensyntyneet lamat oo mitään herra zebaotteja.

    Toisekseen, se mitä sanoit aiemmassa viestissä initiaatioista, ei näytä pitävän paikkansa. Selasin netissä eilen ja näyttää siltä että Karmapa Thaye Dorje on saanut initiaatioita ainakin sakya-linjan vanhimmilta ja myös nyingma-linjan lamat mm. Trulshig Rinpoche antavat initiaatioita Thaye Dorjen keskuksissa.

    Mutta en ole kiinnostunut väittelemään tästä asiasta. Kuten sanoin, olen ihan kokonaan toisessa linjassa, mutta se Karmapa-elokuva herätti aikanaan mielenkiinnon asiaan. Sama se mulle.

    Jaana

    http://www.rinpoche.com/controversy.htm

    Q: Why were there controversies and why did they not become problems? What were the reasons?

    A: Usually, at the beginning of such a problem, there are two groups of people. Those in the first group do not have the capability and the psychic ability to identify the reincarnation of the Karmapa. Neither do they have the wisdom. What they rely on is their gift of the gab and mundane skill. So they doubt and question who really is the Karmapa. Those in the other group are true practitioners with accomplishment. Their wisdom enables them to know very clearly who is the real Karmapa. The moment there are these two different groups of people, there will be disagreement.......

    Äänestä

Kiitoksia kaikille vastanneille. Tuo FWBO oli lähinnä mielessäni koska tulen bussilla muualta. Tosin nyt täytyy odottaa bussilakon loppumista mutta sen jälkeen menen sinne.

Äänestä

Tarkennus: Mainitset lukeneesi Sogyal Rinpochen kirjan ja ja etta se heratti kiinnostuksesi buddhalaisuutta kohtaan. Kirjan kirjoittaja ei ole kaynyt Suomessa vaikka han onkin luvannut tulla tanne joskus. Loydat interneista googlaamalla hanen opetusohjelmansa jos mieleesi tulisi tavata juuri hanet. Sogyal Rinpoche edustaa Dzogchen -perimalinjaa. Samasta "perheesta" Suomessa opettavat mm Ranyak Patrul Rinpoche ja Tulku Dakpa Rinpoche. Aika lahelle osuu myos Tulku Pema Wangyal. Kts. www.buddha-dharma.info , sielta loydat kaikki yhteystiedot. -Kaikissa ryhmissa on seka nuoria etta vanhoja.

Äänestä
  • Ehkä ainoa varteen otettava on Patrul Rinpoche
    Dzogchenissä.
    Nää muut taitavat vaan laulaa mantraa kun pikku linnut.

    Äänestä

  • ngawang kirjoitti:

    Ehkä ainoa varteen otettava on Patrul Rinpoche
    Dzogchenissä.
    Nää muut taitavat vaan laulaa mantraa kun pikku linnut.

    Onko sinulla jotain pikkulintuja vastaan?

    Buddha kostaa!

    Äänestä

  • Keratul kirjoitti:

    Onko sinulla jotain pikkulintuja vastaan?

    Buddha kostaa!

    joka päivä jo, tuomalla esiin...enkä mahda mitään,
    Kun oma tietoisuus on kytketty suurempaan, niin ole huoleti kyllä se ulottuu minuun,
    täyellinen läsnäolo tietoisuudessa= buddha

    tarkoittaa myös sitä että hänen pillinsä mukaan pikku-ukot juoksee eli 'pikkuisten' tietoisuus on häiriintynyt hetkestä hetkeen eli he huomaavat ajatuksia ja uskovat niihin, eli sinne voidaan ujuttaa kaikkea paskaa taas Buddhaa ei voida vaikuttaa esim ajatuksen voimalla. Mulla kun elää käsitteellinen mieli hyvin voimakkaasti voit olla varma että kyllä sorrun ajatuksen määräysvaltaan.

    Äänestä

Meditaatiossa voit tutkiskella millaista sanghaa etsit. Buddhalaiset yhteisöt eivät säästy sotkuista ihmisten välillä.Fanaattisuus ei kuulu buddhalaisuuteen, eikä lampaana oleminen. Osa johtajistakin on harhapoluilla joten oman pään on suotavaa olla kunnossa.Mutta se ei saa olla este mennä mukaan kuuntelemaan opetuksia jos niitä on mahdollisuus päästä kuulemaan. Buddhalaisuudessa on kyse ideologiasta joka huomioi kaikki olennot. Ja siitä että ilmennymme elämän kierroissa niin kauan kun valaistumme emmekä enään synny. Jotkut käsittävät tämän niin että on ajateltava kuolemaa joka hetki. Kaikesta mitä rakastamme joudumme myös luopumaan. Kaikki on pysymätöntä, rakkaus, vihakin. Hyvää jatkoa, lue Buddhalaisia kirjoja niistä saa paljon.Dilgo Khyentse Rinpoche oli myös kirjailija(ja Sri Nisargadatta Maharaj. Tulla tietoiseksi on sama asia kuin valaistua.
Olen saapunut, olen kotona, olen onnellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Varis kirjoitti:

Olen juuri lukenut kirjan Tiibettiläinen kirja elämästä ja kuolemasta ja tullut siihen tulokseen että tätä olen koko elämäni hakenut.
Nyt kysyisin ettäonko noissa H:gin buddhalais-paikoissa vain nuoria ihmisiä vai onko myös vanhempaa väkeä joka aloittelee nollapisteestä?
Kuinka käyttäytyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu