Olipa miehekäs teko vetää viimeinen mutka vähän leveäksi ja maalivaate nurin. No, jokainen tekee sitä mihinkä todellisuudessa pystyy ja Mikon uran kohokohta oli toi viimeisen kisan viimeisen metrin maalivaatteen kaataminen! Onneksi ei kaatanut perinteisesti autoaan, sekin olisi ollut tolle tumpulle mahdollista.
Hirvosella hieno viimeinen kisa, sai kaadettua maalivaatteen !!?
11
184
Vastaukset
- kuppia
Parhaat kuskit huutelee täällä.
- Suunsoittajia löytyy
"No, jokainen tekee sitä mihinkä todellisuudessa pystyy"
Mitkäs ovat kirjoittajan omat saavutukset rallin saralla? - bda1
ääliö
- Kaikkia niitä on
Tälle "mestarille" muuten terveisiä että maalimutka meni Mikolla pitkäksi juu, ja oli kyllä viimeisenä päivänä mutta eipä ollut todellakaan viimeisen ek:n maalissa vaan jo aiemmin. Mutta täydentääpä sekin seikka osaltaan tuonkin kirjoittajan "asiantuntevuutta...". Mitä muuten tulee kommenttiisi Mikon "perinteiseen kaatamiseen", laitas muuten vaikka esimerkiksi viisi viimeisintä Mikon kaatoa, vuosi ja kisa, niin ehkä huomaat niiden todellisen tahdin..
- Vain mestarit muiste
Joo, ei tullut mestaruutta eli sinne vaan muitten suhareitten jatkoksi etsimään jotain duunia ettei ihan juamiseksi mene.
- näin
Tuskin tarttee töihin mennä. Rahaa on varmasti hyvin.
- Pohjoisen tyttö
Mistä saisin/löytäisin Mikko Hirvosen kokovartalopahvikuvan autotallin seinälle?
Ja Harri Rovanperän kuvakin ois tosi mukava..
Siinä kaks mun lemppari kuskia koskaan.... - bda 1
monta rallii oot ajanu
- Pohjoisen tyttö
Onko niitä siellä palkintoina?? :D
Eikös siellä pilkkejä jaeta kolmelle parhaalla....
On sanonta että,"pilkkikilpailuissa saa autoja- ja autokilpailuissa saa pilkkejä" palkinnoksi...- bda 1
tää oli tarkoitettu nimimerkille on se ihan mestari
- MiHnen
Mites sää edes tiedät Hirvosen viimeisestä kisasta?
Mikolle tulee vielä kymmeniä kisoja, osa ehkä jopa MM-tasolla ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1971624RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331434Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3211238- 1381179
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1201085En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.931075Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1331023Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.234989- 62969
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok89950