Matolääkitys

Milloin annan 6kk ikäiselle ja 10kg painavalle pennulle matolääkkeen? Saanut viimeksi viikkoa ennen rokotusta (oliko se nyt 15vko ikäisenä). Voiko koiralle antaa nyt jo matolääkkeen? Ensilumi kuitenkin jo satanut ja sulanut pois. Kasvattaja sanoo, että vasta joulukuussa, mutta jotenkin tuntuu, että pitäisi antaa NYT. Ahdistaa, kun pentu juo kuralammikoista, syö mutaa, savea, keppejä, kiviä, sammalta, kaarnaa jne.. luulen jo miltein, että tuolla on matoja mahan osittaisen löysyyden takia. Tänään ollut myös vesiripuli ja tullut oksennus, vaikka oksensi viimeksi 9vkon ikäisenä.. Söi kuitenkin tänään mahdollisesti raa'an sipulin palan, joka oli kuitenkin TODELLA pieni. Tiedä sitten, pistikö tämä mahassa kiertämään. Tiedän kuitenkin sipulin aiheuttavan ripulia ja olevan jopa vaarallista, mutta vain suurina määrinä.. Pentu sai tänään myös melko suuren annoksen märkäruokaa klo 15, jota suurinosa oksennuksesta sisälsi nappulaa. Oksennus oli siis pelkkää ruokaa ja mahanestettä (voimakas haju). Mutta tuskin tämä hotkimisesta johtuu, kun sai vielä iltaruokana klo 20 nappulaa ja oli ihan ok. Pennulla on myös paikallinen sikaripunkki. Vaikuttaako tämä matolääkkeen antoon?
7236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Odota ainakin pari päivää josko se ripuli menisi ohi, anna laktoositonta piimää tai mahan rauhoittamiseen tarkoitettuja tabletteja. Voipi myös olla että oksentelu johtuisi myös esim. kennelyskästä joten tarkkaile pennun oloa ja mähdollisia köhimisiä ja kurkun alueen kipuja(esim jos vähänkin vetää niin alkaa kakoa tai ruoka-aineallergiasta tai juurikin siitä sipulinpalasesta tai muusta epämääräisestä syödystä ei sitä aina tiedä mitä pentu popsii.) Matojen aiheuttamassa ripulissa pystyy usein näkemäänkin ne madot.

Tuosta sikaripunkista vähintään soitto eläinlääkäriin, saat karkotusohjeet/shampoo/karkote reseptit tarvittaessa, samalla voit kysellä noista oireista ja madotuksesta.

Äänestä
  • Ps. ei madottamisesta hieman tiuhempaan ole käsittääkseni mitään haittaakaan, mutten ole varma miten matolääke tehoaa jos samalla on ripuliakin ja matolääkkeissä on mukana kakkaa löysyttäviä aineita jotka vain ahentaisi ripulia.

    Äänestä

Matokuurin voi aina myös uusia, vaihda välillä merkkiä.

Äänestä

Sikaripunkki ei vaikuta matokuuriin.
Itse antaisin mieluummin liian usein kuin liian harvoin.
Ellei matoja ole niin ei kuurista haittaa ole.

Äänestä

Samaa mieltä; liian usein kuin liian harvoin, vaikkei tietenkään mikään koira matoihin kuolekaan.

Äänestä

Vakuutus ei korvaa sikaripunkkia, lähitapiola. Jos saat siihen lääkettä niin se tehoaa myös muihin loisiin, oraalineste siis

Äänestä

Odota ripulin ohi, nykyään eläinlääkärit suosittelee harventamaan madotusaikoja sillä on alkanut ilmestymään matoja joihin ei autakkaan normimatolääkkeet(samalla tavalla kuin antibioottien ylikäytöllä on tapahtunut) mutta pennulle kyllä ihan normisti vielä antaisin, kohta varmaan suositukset muuttuu kannattaa pitää silmällä muillekin tiedoksi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matolääke2 kirjoitti:

Milloin annan 6kk ikäiselle ja 10kg painavalle pennulle matolääkkeen? Saanut viimeksi viikkoa ennen rokotusta (oliko se nyt 15vko ikäisenä). Voiko koiralle antaa nyt jo matolääkkeen? Ensilumi kuitenkin jo satanut ja sulanut pois. Kasvattaja sanoo, että vasta joulukuussa, mutta jotenkin tuntuu, että pitäisi antaa NYT. Ahdistaa, kun pentu juo kuralammikoista, syö mutaa, savea, keppejä, kiviä, sammalta, kaarnaa jne.. luulen jo miltein, että tuolla on matoja mahan osittaisen löysyyden takia. Tänään ollut myös vesiripuli ja tullut oksennus, vaikka oksensi viimeksi 9vkon ikäisenä.. Söi kuitenkin tänään mahdollisesti raa'an sipulin palan, joka oli kuitenkin TODELLA pieni. Tiedä sitten, pistikö tämä mahassa kiertämään. Tiedän kuitenkin sipulin aiheuttavan ripulia ja olevan jopa vaarallista, mutta vain suurina määrinä.. Pentu sai tänään myös melko suuren annoksen märkäruokaa klo 15, jota suurinosa oksennuksesta sisälsi nappulaa. Oksennus oli siis pelkkää ruokaa ja mahanestettä (voimakas haju). Mutta tuskin tämä hotkimisesta johtuu, kun sai vielä iltaruokana klo 20 nappulaa ja oli ihan ok. Pennulla on myös paikallinen sikaripunkki. Vaikuttaako tämä matolääkkeen antoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu