Onko aluella asuvilla tietoa,ovatko viranomaiset kieltämässä nakuna esiintymisen dyyneillä,kun tällaista olen kuullut ja toisellakin keskustelupalstalla samaa kyseltiin???Siis kielletäänkö nakurannat kokonaan vai ovatko jutut ymmärretty väärin.
Maspalomasin ja Inglesin nakuranta
22
2960
Vastaukset
- paikallinen asukas
Eivät ole kieltämässä
- Canary fani
Enpä ole minäkään kuullut ,että oltaisiin kieltämässä.
- nagu
Ainakin tänään sai nakuilla ihan vapaasti, varmaan tulevaisuudessakin.
- Vanha perinne
60-luvun lopulla nakuilu oli kiellettyä. Francon paikalle määräämät poliisit kävelivät pitkin rantaa katsellen eteensä ja merelle, että eivät vahingossakaan huomaisi yhtään nakuilijaa. Homma ei olisi voinut heitä vähemmän kiinnostaa.
- Kävellen
Sitä enemmän nakuja näkee rannalla mitä kauemmaksi Maspalomaksen majakasta etenee rantaa pitkin. Youtubesta löytyi tuollainen video, joka on aika hyvin aiheeseen sopiva. Itsekin tuota rantaa kävelleenä muistelin, että tuolla kuvauspaikalla olisi näkynyt jo monia nakuja ja tuosta sata metriä kauempana lähes puolet olisivat olleet nakuina mutta tuossa videossa ei silti juuri nakuja näy... Siitä kun olin tuolla on jo jokunen vuosi, joten voin muistaa väärinkin mutta musiikki on ainakin varsin onnistunut tuossa videossa :)
http://youtu.be/HQE2vyRFVRg - Hiihtäjä
Kävellen kirjoitti:
Sitä enemmän nakuja näkee rannalla mitä kauemmaksi Maspalomaksen majakasta etenee rantaa pitkin. Youtubesta löytyi tuollainen video, joka on aika hyvin aiheeseen sopiva. Itsekin tuota rantaa kävelleenä muistelin, että tuolla kuvauspaikalla olisi näkynyt jo monia nakuja ja tuosta sata metriä kauempana lähes puolet olisivat olleet nakuina mutta tuossa videossa ei silti juuri nakuja näy... Siitä kun olin tuolla on jo jokunen vuosi, joten voin muistaa väärinkin mutta musiikki on ainakin varsin onnistunut tuossa videossa :)
http://youtu.be/HQE2vyRFVRgJoo kaikila näkkyy olevan hiihtohousut jalasa !
- grani
- Asun en "vakiasukas"
Siis 60-luvun lopulla!
Koko paikan rakentaminen on aloitettu 60-luvun lopulla.
Ihmettelen suuresti näitä suomalaisia , jotka ilmoittavat ylpeänä
olevansa "vakiasukkaita" tai "paikallisia asukkaita " ,- voi ei -.
Parhaita ja mukavinpia asukkaita ovat nämä suomalaiset , jotka
lomailevat viikon , tai jopa kolme ja lähtevät sitten kotiin sen
kummemmin tekemättä numeroa itsestään .
Ennen 60-lukua turistit tuotiin bussilla Las Palmasista Inglesiin
ottamaan aurinkoa.
En haluaisi olla "vakiasukas". - Don_luis
Asun en "vakiasukas" kirjoitti:

En haluaisi olla "vakiasukas".taidat olla vain kateellinen meille canarioksille ,kun saamme olla täällä joka päivä. Ei se mitään
,suomi on maailman kateellisin maa ,minä ymmärrän - Don_louis
Don_luis kirjoitti:
taidat olla vain kateellinen meille canarioksille ,kun saamme olla täällä joka päivä. Ei se mitään
,suomi on maailman kateellisin maa ,minä ymmärränNäin se on kuten edellinen totesi. Me canariokset tiedämme kaiken kaikesta ja olemme ylpeitä Itsestämme. Maailma on meidän kotimme.
- blues-brother
Don_louis kirjoitti:
Näin se on kuten edellinen totesi. Me canariokset tiedämme kaiken kaikesta ja olemme ylpeitä Itsestämme. Maailma on meidän kotimme.
Grani on meidän kotimme, siis meidän kanarioksien, ei koko maailma
- Vanha.perinne
Asun en "vakiasukas" kirjoitti:
Siis 60-luvun lopulla!
Koko paikan rakentaminen on aloitettu 60-luvun lopulla.
Ihmettelen suuresti näitä suomalaisia , jotka ilmoittavat ylpeänä
olevansa "vakiasukkaita" tai "paikallisia asukkaita " ,- voi ei -.
Parhaita ja mukavinpia asukkaita ovat nämä suomalaiset , jotka
lomailevat viikon , tai jopa kolme ja lähtevät sitten kotiin sen
kummemmin tekemättä numeroa itsestään .
Ennen 60-lukua turistit tuotiin bussilla Las Palmasista Inglesiin
ottamaan aurinkoa.
En haluaisi olla "vakiasukas"."Siis 60-luvun lopulla!
Koko paikan rakentaminen on aloitettu 60-luvun lopulla."
Miten rakentaminen liittyy nakuiluun dyyneillä? Kyllä ne dyynit ja nakuilijat olivat paikalla, kun itse ensimmäisen kerran kävin Maspalomasissa vuonna 1968 turistina. Las Palmasissa kierteli minibusseja hotellialueella, ja kuskit huutelivat ikkunasta pyytäen turisteja nousemaan kyytiin. Kun auto oli täynnä, se ajoi kapeata tietä etelään. Moottoritietä ei ollut, joten aikaa kului, koska tie tietysti kulki kaikkien kylien läpi.
Maspalomasissa oli muistaakseni yksi rakennus tuohon aikaan. Muistikuvani saattaa tosin tältä osin heittää. Seksikkäät naiset herkkunäpyköineen muistan sen sijaan erinomaisesti! - JokaPaikanProvolle
Vanha.perinne kirjoitti:
"Siis 60-luvun lopulla!
Koko paikan rakentaminen on aloitettu 60-luvun lopulla."
Miten rakentaminen liittyy nakuiluun dyyneillä? Kyllä ne dyynit ja nakuilijat olivat paikalla, kun itse ensimmäisen kerran kävin Maspalomasissa vuonna 1968 turistina. Las Palmasissa kierteli minibusseja hotellialueella, ja kuskit huutelivat ikkunasta pyytäen turisteja nousemaan kyytiin. Kun auto oli täynnä, se ajoi kapeata tietä etelään. Moottoritietä ei ollut, joten aikaa kului, koska tie tietysti kulki kaikkien kylien läpi.
Maspalomasissa oli muistaakseni yksi rakennus tuohon aikaan. Muistikuvani saattaa tosin tältä osin heittää. Seksikkäät naiset herkkunäpyköineen muistan sen sijaan erinomaisesti!Miten olisi jos Maija keskittyisit pääprovoiluusi = Pattaya ?
- etta niin se on
Kyl 30 vuoden jalkeen sanon itseani paikalliseksi
- on käyty joo
Ei olla kieltämässä. Viranomaisia ei voisi vähempää moinen asia kiinnostaa ja vielä vähemmän kiinnostaisi valvoa. Enemmän niitä kiinnostaa kytätä turistien ylinopeuksia moottoritiellä. Sehän on yksi pahimpia rikoksia.
- Aataminasuinen
Mistäpä tuollaisia huhuja olet kuullut? Kanariallahan ollaan katolilaisia, joten nakuilu ei tietenkään periaatteessa ole heidän moraalikäsityksensä mukaan se suotavin rannalla oleskelutapa. Toisaalta turistivirrat tuovat saarelle suurimmat rahavirrat, joten on ollut pakko oppia elämään ja toimimaan lomailijoiden ehdoilla (ja joustamaan niistä omista uskonnuorista). Maspalomasin dyynien vierellä olevalla rannalla tosiaan törmää usein aataminasussa kirmaileviin ja rajatonta rusketusta kaipaaviin...sekaan vaan!
Löytyy sieltä Gran Canarialta muutakin kuin nakurantoja, katsopa vaikka seuraavan sivun sisältöä:
http://saaret.com/kanarian-saaret/gran-canaria - joka talvi tuolla
KOKO Epsanjassa nakuilu on sallittua rannoilla. Tosin ihan joka paikassa tätä ei katsota hyvällä paikallisten asukkien taholta. Nakurantoja on siis joka paikassa, toisin kuin meillä byroslavia/kekkoslovakiassa.
Kanarian saarilla on toistakymmentä tunnettua rantaa, jossa voi liittyä nakuilijoiden lukuisaan joukkoon. Pääsääntöisesti jengi on keski-ikäisiä keskivartalolihavia ja riippunahkaisia keski-eurooppalaisia pariskuntia. Kandee siis tsekkaa myös Lanzaroten ja Fuerteventuran rannat.
Eli sekaan vaan ja antaa omien läskien roikkua vapaasti - kukaan ei kiinnitä huomiota. Se siitä nakuilun eksotiikasta... - desnude
Omat kokemukseni espanjalaisista nakurannoista n. 25 vuoden ajalta, että espanjalaisia on nakuporukasta suurin osa. Pahiten nakut häiritsevät rannan läheisyydessä asuvia brittituristeja (vaikka brittejä on paljon myös nakujen joukossa). Britit haluavat esiintyä rannoilla esim. p...skasissa alusvaatteissa ja taivastelevat nakuja.
Inglesissä en ole käynyt, mutta muualla, ja paljon. - lomaileva_ukkeli
hyva meno taalla on ainakin nyt.
- sipeli
Ihanaa ol tääl nakuna.mul isot tisut ja kerranki heiluvat vapaana.joku mies tuli tyydyttää ku otin aurinkoa .mut haittaako tuo ny ku ei yritä mitää.aika komeeki oli
- uusikävijä
Täytyypä varata sitten loma Kanarialle.
- matkallekos
Missä määrin tuolla on suomalaisia sinkkuja ja/tai parinvaihtajia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739