Kaunokirjoituksen opettaminen loppuu

kauno ei ole kaunista

Mitäs mieltä olette asiasta?
Minusta sillä ei ole niin väliä.
Itse en ole kaunokirjoitusta käyttänyt kuin pakosta.
Olen syntynyt vuonna 1994 ja ala-asteella ollessani, kaunokirjoituksen taitaminen oli opettajillemme pakkomielle.
Olen kuitenkin huomannut, että ei juuri kukaan käytä kaunoa ala-asteelta pois päästyään, koska ei ole enää pakko.
Tosin, millaisen allekirjoituksen lapset oppivat tekemään?

7

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voihan veljet

      On ikävä juttu. Siinä lähtee taas suuri osa kulttuuria ja perinteitä, ajatellaan että kaunokirjoitusta ei tarvita.
      Ihan ottaa sydämestä.

      Ehkä seuraavaksi pitäisi poistaa päässälasku? Kaikki vain sähköistymään, kansa on sitten erityisen tyhmää kun sähköt loppuvat. Niinkin voisi käydä.

      • Pikku asioita

        Mikään ei sitten ärsytä enempää kuin konservatiiviset idiootit joita tässä asiassa edustat. Itsekin käytin kaunoa vain pakon edessä eli ala-asteella ja yo-kokeissa. Kaunosta ei ole mitään hyötyä nykyisessä konekurjoituksen kulttuurissa eikä sitä ennenkään ole mihinkään kirjaimellisesti tarvittu. Allekirjoituskin on vain pikku seikka, sillä ainahan voi luoda itselleen vanhan kunnon puumerkin josta löytyy nimikirjaimet. Puumerkkejä käytettiin jo silloin kun rahvas ei osannut kirjoittaa tai edes lukea niin miksei nytkin. Jotkut käyttävät niitä yhä kuten minun isäni.

      • Pikku asioita
        Pikku asioita kirjoitti:

        Ja pyydän nyt jo anteeksi kieliasua. Sutaisin tuon älypuhelimella.

      • Pikku asioita
        Pikku asioita kirjoitti:

        Ja pyydän nyt jo anteeksi kieliasua. Sutaisin tuon älypuhelimella.

        Ja pyydän vielä anteeksi. Tarkoitin pikemminkin signeerausta puumerkin sijaan. Se on vähän sisäpiiri vitsi, sillä ei siitä allekirjoituksesta saa selvää kuin isä ja poliisi.

      • Voihan veljet
        Pikku asioita kirjoitti:

        Mikään ei sitten ärsytä enempää kuin konservatiiviset idiootit joita tässä asiassa edustat. Itsekin käytin kaunoa vain pakon edessä eli ala-asteella ja yo-kokeissa. Kaunosta ei ole mitään hyötyä nykyisessä konekurjoituksen kulttuurissa eikä sitä ennenkään ole mihinkään kirjaimellisesti tarvittu. Allekirjoituskin on vain pikku seikka, sillä ainahan voi luoda itselleen vanhan kunnon puumerkin josta löytyy nimikirjaimet. Puumerkkejä käytettiin jo silloin kun rahvas ei osannut kirjoittaa tai edes lukea niin miksei nytkin. Jotkut käyttävät niitä yhä kuten minun isäni.

        Olet sinäkin varsinainen veijari.
        Kaunokirjoitus kuuluu vielä tänäkin päivänä niin elämääni, kuin opetukseeni.
        Olen konservatiivinen hyvinkin ja olen siitä ylpeä. Ilman minua moni jäisi ilman paperille raapustamisen iloja ja tunnustusta. Sinä sitten kasvatat lapsesi sähköisesti, onhan sekin yksi tapa, mikä ettei.

        Mikään ei kerro ihmisestä niin paljoa, kuin hänen käsialansa. Tuen kaikkia koko sydämelläni kirjoittamiseen, en usko sen häviävän meidän kulttuuristamme. Ei se paperikaan häviä, vaikka koneet höyryävät.

        Idiootiksi sinun ei kannata minua kutsua, puhun kolmea kieltä, opetan kieliä, olen edelleen yliopiston kirjoilla ja teen kaikkeni perinteiden ylläpidon hyväksi. En alistu hetkelliseen koneistumiseen, enkä ole vielä ikäloppu - minä tahdon ajatella pidemmälle kuin sinä ja sinun lapsesi.
        Olet nyt vahva mielipiteissäsi, mutta palataan asiaan kymmenen vuoden kuluttua..... heh!

        Ja hyvää joulua jo nyt toivotellen...

    • kässy

      Kynä ja paperi ovat kohta historiaa muutenkin. Kaikki on kännyköissä näpyteltynä tai kuvattuna. Kaunokirjoitus on ollut yksi tapa kehittää hienomotoriikkaa mutta kuka sitä enää tarvitsee, ehkä kirurgit ja hammaslääkärit. Siirretään harjoitukset heidän yliopistokoulutukseensa.

    • tässä.vaiheessa

      Mitäpä tuosta. Minä olen niin vanha, että olen tutustunut nuolenpäihin ja hieroglyfeihin, kreikkaa ja venäjää luen ja kirjoitan sujuvasti. Luen, kirjoitan ja puhun viittä muutakin kieltä. Kirjoitan sujuvasti käsin ja tekstinkäsittelyohjelmilla, sanoisinpa että jopa paremmin kuin useimmat muut.

      Voin silti vakuuttaa, että muualla Euroopassa kaunokirjoitustaito on vielä arvossaan. Itse en huoli sähköisiä onnitteluja, kutsuja enkä rakkausviestejä. Ne saavat lähteä virtuaaliavaruuteen ja lähettäjät unohtuvat saman tien.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      222
      2952
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      10
      1665
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1347
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1171
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1032
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe