Kaikkien aikojen lama
me tienataan tällä!
9170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eilen kuulin radiosta, kun puhuivat taloudesta, sanoivat suoraan että mahdollisesti on vasta alkusoittoa ja ajat ei kun pahenee vielä. Ensivuonna saattaa sitten olla mielenkiintoiset ajatukset tälläkin palstalla? Ainakin aikaa on kirjoitella, kun kellään ei ole kiire minnekkään!
silti täällä persuja haukutaan
Danske Bankin analyytikko Lars Christensen kirjoittaa, että Suomessa on nyt kaikkien aikojen lama.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Uusi Suomi.
Christensen vertailee kirjoituksessaan reaaliarvoista bruttokansantuotetta eri kriiseissä. Nykyisessä lamassa talouden kurimus on jatkunut pidempään kuin 1930- ja 1990-luvuilla.
- Reaaliarvoisen bruttokansantuotteen pudotusta tarkasteltaessa nykyinen kriisi on suurempi lama kuin Suuri lama 1930-luvulla. Se ei ole vain suurempi – itse asiassa se on Suurin lama, ja tuotanto on laskenut nyt enemmän kuin 1990-luvun todella pitkässä ja syvässä kriisissä, Christensen kirjoittaa The Market Monetarist -verkkosivulla.
Christensen muistuttaa, että Suomi selviytyi aiemmista lamoista devalvaation avulla. Nyt tilanne on toisenlainen, sillä Suomi on osa euroaluetta.
Suomen reaaliarvoinen bruttokansantuote lähti uuteen laskuun 2011, kun Euroopan keskuspankki EKP nosti ohjauskorkoaan kahdesti. Sittemmin EKP on pudottanut ohjauskorkoaan nykyiselle lähes nollatasolle.
30-luvun alussa teollisuustuotanto putosi useimmissa länsimaissa kolmasosalla ja pahimmillaan puoleen 20-luvun huipustaan. Vaatii aikamoista laskutikun venyttämistä saada nykyisestä pikkulamasta tuon veroinen pulakausi.
Voi olla mahdollista, että Suomessa tuo pudotus ei ollut noin suurta. Teollisuustuotanto kun oli tuossa vaiheessa kai vielä aika lapsenkengissä tässä maassa.
Niinhän sitä euroon menoa perusteli eräskin viisas poliitikko, että saadaan vakaa talous. Eikä tarvitse devalvoida, kuten ennen joutui
Aika monesta arvovaltaisesta suusta on viime aikoina kerrottu tuulipukuporukalle, minkälaista röykytystä heillä on edessä. Kymmenille tuhansille asia onkin jo realisoitunut työttömyytenä, ja se joukko tulee kasvamaan järkyttävästi, samalla kun korvauksien ja etuisuuksien leikkaukset tulevat pakosta eteen. Valtion tolkuttomalla velanotolla patoa on tilkitty ja estetty murtumasta, mutta se murtuminen on väistämättä edessä. Sen voi hyvin lukea noista viimeisistä raporteista ja jopa valtiojohdonkin puolihätääntyneistä kommenteista. Tilanteen pelastamiseksi tarvitaan jo melkoista ihmettä.
Ikuiseen nousuun uskoneiden ja sen puolesta muutamina viime vuosina isolla pankkivelalla vetoa lyöneiden tilannetta ei käy todellakaan kateeksi. Kohtalo tulee monelle olemaan säälimättömän julma. Elitte nousevien hintojen pilvilinnoissa, jotka nyt sortuvat parasta-aikaa vauhdilla.
Yksi kuva kertoo synkän totuuden: Suomi juuttui lamaan
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288773667210.html
Suomi on lamassa, josta ei ole näkyvissä mitään ulospääsyä, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju toteaa.
eli luontaistalouteen, kyllä Suomessa peltoa ja metsää riittää. Turvekattoisia risumajoja vaan Suomi täyteen ja asumaan.