sonerapiste

Mitä mieltä olette tästä citymarketissa olevasta sonera/telefinlandin pisteestä? Toimiiko liittymät? Onko palvelu millaista? Kannattaisiko harkita saunalahdelta vaihtoa?
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kovia myyjiä

Äänestä

Myyntipisteen henkilökunnan arvioimisella ja arviolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa toimiiko soneran liittymä vai ei!

Yli kymmenen vuoden käytännön kokemuksella (Soneran aika) voin kertoa, että perheemme elämisen taso ja mielenrauha parani puolella, kun vaihdoimme kaikki liittymämme pois sonerasta! Puhelimet Saunalahteen ja netti ensin kymp:iin ja sintä netti Elisaan, kun ovat samaa firmaa nykyisin. Tämä hyvinvointi on sittemmin jatkunut jo liki viisi vuotta ja tulee jatkumaan.
Toimimattomuutta oli erityisesti netissä. Lopuksi laskutuskin meni sekaisin heillä, kun oli kaksoislaskutus (laskut tuplana) jota sai joka kuukausi selvittää.

Äänestä

Soneralla ei toimi mikään ei liittymät, ei palvelut eikä laskutus, ongelmia ongelmien perään, esimerkiksi 7 kuukautta olen pyytänyt niiltä paperilaskua sähköpostilaskun sijaan, eivät ole saaneet vieläkään edes noin alkeellista asiaa hoidettua, ihan uskomatonta sössimistä kaikessa ja aina, ei uskois että tänä päivänä voi olla noin surkealla tasolla olevia firmoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lpr88 kirjoitti:

Mitä mieltä olette tästä citymarketissa olevasta sonera/telefinlandin pisteestä? Toimiiko liittymät? Onko palvelu millaista? Kannattaisiko harkita saunalahdelta vaihtoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu