Miten teillä suhtaudutaan, kun lapsi nurisee syömisistä ruokapöydässä?
"Kaikki on AINA pahaa!"
(Mieheni poika (6v) on kyllä uskomaton tapaus.)
Kaikkensa vaikka yrittää niin aina saa loukkaavaa käytöstä takaisin.
Minun mielestäni lapsen pitäisi oppia kunnioittamaan sen verran jokapäiväistä ateriaa, että olisi edes hiljaa!
Mieheni ei kommentoi millään lailla pojan käytöstä. Onko se oikein?
Eikö tälle lapselle jää sellainen kuva, että hän saa loukata ihmisiä ihan niinkuin haluaa?
Kun poika on joskus halukas tekemään jotain keittiössä apuna, voinko minä sanoa sitten ruokapöydässä, että "tämä on pahaa"?!
Samalla mitalla takaisin!
"Kaikki on AINA pahaa!"
(Mieheni poika (6v) on kyllä uskomaton tapaus.)
Kaikkensa vaikka yrittää niin aina saa loukkaavaa käytöstä takaisin.
Minun mielestäni lapsen pitäisi oppia kunnioittamaan sen verran jokapäiväistä ateriaa, että olisi edes hiljaa!
Mieheni ei kommentoi millään lailla pojan käytöstä. Onko se oikein?
Eikö tälle lapselle jää sellainen kuva, että hän saa loukata ihmisiä ihan niinkuin haluaa?
Kun poika on joskus halukas tekemään jotain keittiössä apuna, voinko minä sanoa sitten ruokapöydässä, että "tämä on pahaa"?!
Samalla mitalla takaisin!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Toi on tietty vähän eri kun teillä ei ole yhteinen lapsi että mitä isä sit sanoo kun käsket mutta meillä ainakin noi yritykset loppu lyhyeen tosin alkoivat kyllä jo nuorempana.
Meillä tehtiin niin että kun lapsi alkoi selittää että on pahaa ruokaa eikä syö niin sai lähteä saman tein pöydästä pois eikä ruokaa tullut kuin seuraavan kerran iltapala kyllä se paha ruoka jäi ihan muutamaan kertaan kun tajusi että nälkä tulee eikä sitten saanutkaan mitään välipaloja.
Mun mielestä tuollaiseen pitää reagoida sen on tietty eriasia jos ei tykkää jostain ruoasta niin sitten ei mut ei kaikki ruoka voi olla pahaa.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä, että tuohon pitäisi edes jollain lailla reagoida.
Minä passittaisin pojan saman tien pois ruokapöydästä, ihan niinkuin sinäkin.
Mutta, koska lapsi ei ole minun...minulla ei valitettavasti ole mitään oikeutta näin tehdä.
Mieheni haluaa kasvattaa poikaansa itse!
En haluaisi kritisoida toisen kasvatustapaa...
Mutta ärsyttää katsoa, että hän ei vie käskyjään aina loppuun asti.
Poika on tottunut siihen, että vaikka isä välillä kovaankin ääneen "uhkailee"...Isä antaa kuitenkin jossain vaiheessa periksi.
Mitähän kivaa tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan, kun meidän talossa kuningas on tuo lapsi?
tyypillistä tuon ikäisten käyttäytymistä. ei sinun miehesi poika ole uskomaton tapaus vaan aivan tavallinen kuusivuotias.
reagoit omituisen herkästi aikuiseksi ihmiseksi. kaikkensa yrittäneenä kommentoit, että hän on omituinen. ja "olisi edes hiljaa"..
et sinä voi sanoa pojan tekemästä ruuasta, että "tämä on pahaa" - hyvänen aika olet aikuinen ihminen. poika on vasta 6vuotta. "samalla mitalla takaisin" ompa vaikea omaksua kasvatustapojasi.
olen itse uusperheessä asuva ja miehelläni on 5 vuotias tyttö. ruoka on pahaa ja kovasti on toisinaan tylsää jne.. mutta niinhän se on usein. miten ihmeessä.. tai millä ihmeen oikeuksilla kirjoitat tuon ikäisestä lapsesta että hän on uskomaton tapaus? hyvänen aika. miehesi ei kommentoi.. no sinä olet varmasti tuonut eri tavoilla jo kommenttisi lapselle esille niin monesti, ettei hän näe syytä enää kommentoida..
kysy hyvät ihmiset joskus siltä lapselta mitä hän haluaisi ruuaksi jos kaikki on aina pahaa.
opi ottamaan lapsi kuin hän olisi omasi ja kohtele häntä sen mukaisesti. tuskin sanoisit omasta lapsestasi että hän on uskomaton tapaus kun kaikki ruoka on pahaa.
Kuinka sinä opetat lapsesi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja heidän tekemisiään?
Eikö tämä silmä silmästä...periaate ole aika hyvä keino? Silloin viimeistään oppii, miten paljon koskee kun joku loukkaa sanoin.
Olen kyllä hyvin tietoinen mistä ruoista lapsi pitää, ja meillä niitä ruokia tarjotaankin tietyin väliajoin.
Minä ajattelen näin, että kaikkea ruokaa pitää oppia syömään (edes maistamaan)!
Meillä sentään valmistetaan vain ihan tavallista kotiruokaa.
Poika osaa temppuilla muutenkin, kuin ruokapöydässä..."uskomaton tapaus" aukenee vasta sitten, kun tietää meidän tilanteemme vähän laajemmin.
Tuli vähän hätiköiden laitettua tuo kommentti tähän, Anteeksi!
Jollet saa osallistua lapsen kasvatukseen, vaikka asut samassa taloudessa, elät isän kanssa, teet ruuat, hoidat talousasiat jne, miksi sitten saat/ sinun täytyy tehdä nuo asiat.
Aikuisten tehtävä on ohjata lapsi yhteiskuntaan. Kaikkien aikuisten.
Neuvoisin puhumaan miehesi kanssa tilanteesta. Sinähän olet siellä siivoojana/ ruuanlaittajana ilman mitään oikeuksia.
Yksi keino saada lapsi syömään, on antaa hänen osallistua ruuanlaittoon. Sitten hän itse tehnyt sitä hyvää tai pahaa ruokaa.
Ihan hyvä ajatus on mielestäni myös hoitopaikoissa käytetty joko tai periaate. Jollet tee sitä, et saa tätä. Jollet pukeudu, sitten ei mennä lainkaan. Soveltaa voi vaikka miten. On asioita, joita pitää tehdä ja joita pitää noudattaa.
Isä käsittelyyn. Kerro visiosi murkkuikäisestä pojasta, jos hän nyt jo on tuollainen. Mitä isä sitten tekee, ei mitään vai?
kaikella kunnioituksella sinua kohtaan.. silmä silmästä.. voidaan puhua kun vastassa on samanikäinen ihminen. sinä olet aikuinen toinen on vasta lapsi. mitä sitten jos lapsi lyö, lyötkö sinäkin, että silmä silmästä periaate toteutuu?
tietenkään et lyö..
uskon sinua, että sinua harmittaa tilanteesi. mielestäni kohde harmitukseen on kuitenkin väärä. miehesi kanssa sinun pitäisi sopia periaateasiat kasvatuksesta että asiat alkaisivat luistaa.
tiedän kun olen samassa tilanteessa eli miehelläni on lapsi.. aluksi minulla oli ongelmia kun en "kehdannut" komentaa.. myönnän että minulla oli helppoa siinä mielessä että itselläni on kaksi lasta (ovat jo isoja) ja olen läpikäynyt nuo ikävaiheet aikaisemmin ja tiedän niiden kuuluvan lapsen kehitykseen. no jokatapauksessa puhuin mieheni kanssa asiasta ja hänen mielestä oli hyvä, että me samanvertaisina neuvomme tyttöä, minä myös kuin hän olisi omani.
kysyt kuinka sinä opetat lapsesi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja heidän tekemisiään.. - mietihän vielä sitä silmä silmästä periaatteesta.. jos teet samallatavalla hänelle kuin hän on tehnyt sinulle-lapsi ajattelee sen olevan sallittua koska sinäkin teet ja hän jatkaa sitä edelleen.
ruokapöytä tavat pitää opettaa tottakai-mutta epäilen, että se olisi suurin huoli sinulla, jostain syystä uskon, että ongelma on jossain muualla kuin tässä. puhut kunnioittamisesta.. oletko kysynyt itseltäsi miksi lapsi ei kunnioita sinua? mitä teet väärin? -lapset voivat olla hankalia vaikka teet kaikkesi, mutta koska lapsi ei ole omasi, pitää uskaltaa mennä ja katsoa peiliin ja kysyä onko minussa jotakin vikaa.. et voi olettaa, että lapsi kunnioittaa ja välittää sinusta pyyteettömästi jos et ole ansainnut sitä olet kuitenkin hänen elämäänsä tullut vasta myöhemmin.
älä käsitä väärin, en halua sinua loukata. puhun omasta kokemuksesta. en kuitenkaan voi ymmärtää, kirjoituksesi sävyä kuin tuo poika olisi aivan hirveä ja sinä hyvä ihminen. muistahan pojan ikä aina kun ärsytyksesi kasvaa yli rajojen.
tuo: "ruoka on pahaa, en halua syödä tätä.." on tuttua meilläkin, sanon siihen aina "ei voi mitään, ei tarvi syödä, kuitenkin kaikki jotka syö saa jälkiruokaa, ne jotka eivät syö ruokaansa eivät tietenkään saa.." tämä on yksi esimerkki. joskus mennyt että ei syö kuitenkaan eikä jälkkäriä saanut, mutta mitä sitten. ja miksi se tuntuu sinusta niin loukkaavalta, että lapsi ei pidä jostain ruuasta mitä olet tehnyt. jos hän ei syö niin mitä sitten? ei syö sitten.
lapsi oppii kunnioittamaan toisia ihmisiä ja heidän tekemisiään sen kautta mitä esimerkkiä sinä heille näytät.
Olen jo yrittänyt asiasta puhua miehelleni, ihan kaikella kunnioituksella...
...mutta hän ei halua kuulla "lapsettoman" mielipidettä mihinkään lapsiin liittyvästä asiasta.
Ilmeisesti tämän takia minusta alkaakin tulla vähän katkera?!
Tuota "kiristys"-keinoa minäkin olen nähnyt sovellettavan paljon lapsiperheissä.
Meillä isä yrittää myös sitä käyttää, mutta ei jaksa koskaan viedä asiaa loppuun asti.
Niinkuin jo mainitsinkin, lapsi tietää että jossain vaiheessa hän saa tahtonsa läpi.
Minulla sen sijaan riittäisi hermoja ja tahtoa toteuttaa tätä keinoa...se ei vaan ole minulle sallittua.
Hyvin suhtaudutaan.
Meillä ei tehdä pahaa ruokaa koskaan. Vain sitä mistä lapset pitävät. On turha pakottaa lasta syömään sitä mistä ei pidä. Siinä tulee syömisongelmia. Et itsekään syö sitä mistä et pidä, miksi lapsen olisi niin tehtävä.
Toinen on, jos et osaa tehdä ruokaa, mutta onhan keittokirjoja, ota oppia tai mene kokkikurssille.
Itse olet uskomaton tapaus, jos alat arvostella ja haukkua toisten lapsia.
"Ole hiljaa", no huh huh! On siinä emäntä, toisen lapselle ei puhuta tuolla lailla. Lapsen isä toimii aivan oikein. Ota oppia.
Et kai käytä 6 vuotiasta lasta keittiöapulaisena? Jestas ja vielä vierasta lasta. Ihme ellei isä tai lapsen oma äiti reagoi.
Lapsi ei koskaa loukkaa ketään. Hän sanoo aina suoraan. Aikuinen sen sijaan loukkaa, ja loukkaa lähes aina tiedostaen.
Sulla ei ole varaa arvostella lapsen tekemisiä, varsinkaan kun lapsi ei ole omasi. Sitten kun on omia, hauku häntä aamusta iltaan niin paljon kun sielu sietää. Mutta älä vierasta lasta.
Melooni kasvattaa uusavuttomia lapsia. Lapsi keittiöapulaisena, ei j.......a!
Totta kai lapsi saa tehdä ruokaa, siivota ja osallistua perheen arkeen niin halutessaan. Kasvatetaanko lapsista peräkammarin poikia? Lopun elämänsä mamman helmoissa mamman passatessa. Mikä kohtalo!
kylläpä paistoi meloonin tekstistä sellainen katkeruus ettei voi kun sääliä ja miettiä itkeäkkö vain nauraa!
Mistä olisin katkera?
Siitäkö, että en ole eronnut?
Siitäkö että mieheni on lasteni isä?
Siitäkö että osaan tehdä ruokaa?
Siitäkö etten työllistä lapsiani?
Siitäkö että elämäni on hyvin?
En ymmärrä että hyvästä elämästä täytyisi olla katkera.
No tapansa kullakin. Olen siitä pahoillani, että et ole vielä löytänyt paikkaasi maailmassasi!
Onneksi pystyt sentään vielä nauramaan, siitäkin olen iloinen.
No hei..hei
Uusioperheessä on aina.. varsinkin alussa vaikeuksia,
pelinhenki on kuitenkin tehtävä selväksi niin itselle kuin miehelle sekä lapsille.
Voithan aloittaa niin että jos ruoka ei maistu
pyydä toinen kokki vaikkapa "isä" niin varmaan
pikkuhiljaa alkaa maistumaan. On vaikea puuttua
miehen lapsien käytökseen mutta ole aikuinen ja muista, että kyse on lapsista ja heillekkin tilanne on uusi ja vaatii sopeutumista ja kerro tämä myös lapsille ja kerro myös se että miten itse asian koet, ei meidän "äitipuolien" tarvitse kaikkia "niellä" mutta joustoa polviin.
Nim.merk. äitipuoli
Mitä helevettiä teet täällä uusperheiden palstalle jos asia ei sinua mitenkään kosketa etkä myöskään tiedä siitä mitään?! ei kannata sotkeutua asioihin joista et mitään tiedä!!! sinun mielipiteesi on ihan hyödytyn koska et asioista mitään tiedä sama asia kuin pistettäisiin strippari lääkäriksi.. joten olet hyödytön täällä mene vain pois ketään ei kiinnosta...
Mieheni kuoli kun poikani oli n.kuukauden (poika nyt 7v.) Aloimme seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa kun poika oli pari vuotias. Olen onnelinen nyt ja olemme myös uusperhe olen kyllä löytänyt paikkani maailmassa. sille en voi mitään että mieheni ei ole ensimmäisen lapseni isä enkä sille että ensimmäinen mieheni kuoli...
Elämäni on myöskin hyvin ja osaan myöskin tehdä ruokaa jne...
Mikä helevetin oikeus sinulla Melooni on tulla haukkumaan meitä uusperheellisiä... me kuulle voimme olla onnellisia ja ihan samanlainen perhe kuin kuka vaan muukin... sinuna häpeisin itteäni jos olisin tuollainen!!!!
onnellinen ! Miten poikasi voi olla onnellinen kun isä on kuollut, minä en ainakaan voisi olla onnellinen.
Kai olet sentään kertonut pojallesi asioiden oikean laidan, OLETHAN !
Jos poika on elänyt valheessa, ja homma selviää hänelle, voi onnellisuus olla kaukana. Ja sulle tuntuu riittävän, että olet itse onnellinen, muista viis.
"Inga", "Melooni", "xxx", "Miinukka", "Enkeli", "äiti omilleen", "Täydellinen" ja whatever...
Kyseessä on yksi ja sama henkilö jonka ainut elämäntehtävä on provoilla tällä palstalla. Turha vetää herneitä nenuun em. tapauksen johdosta. Tän nikin takaa löytyy tod.näk joku tenava porukka joten kommentit voi surutta jättää omaan arvoonsa..blaa,blaa.
niin ajattelin tehdäkkin ja en viitsi kyllä mitään kirjoittakaa... Agentti76 olet kyllä oikeassa mitä tähän melooni,inga,miinukka jne. tulee :)
Ehhehhheee...Väsyneen vitsin sain noista nikeistä väännettyä.:)
-öitä-
Mielenkiinnosta me perheelliset käymme täällä näitä lukemassa, sekä vähän antamassa ohjeita, miten pitää perhe koossa. Neuvoja siitä, miten kohdella toisten lapsia, ja opettamassa, että onnellisuus on pienistä asioista kiinni.
Katsos ollaan huomattu, että AINA ne ns. uudet naiset keksii niitä ongelmia olemattomista asioista, ja haukkuvat ex vaimot ja heidän lapset kaikki lähes hel.. iin, mutta se ydin perhe on aina onnellinen.
Ihan uteliaisuuttamme me täällä lueskellaan ja smalla oikeudella kirjoitellaan kuin nämä joilla ei ole omaa perhettä. Näin.
"Mielenkiinnosta me perheelliset käymme täällä näitä lukemassa, sekä vähän antamassa ohjeita, miten pitää perhe koossa. Neuvoja siitä, miten kohdella toisten lapsia, ja opettamassa, että onnellisuus on pienistä asioista kiinni."
Mitäs ohjeita olet antanut perheen koossa pitämiseksi? Tekstisi ainoastaan kannustavat riitelyyn ja eripuraisuuteen.
Miten neuvot kohtelemaan toisten lapsia?
Olet useammalla eri nikillä antanut ymmärtää ettei lapsi tarvi elämäänsä muuta kuin biologiset vanhempansa.
Mitä tarkoitat(TE) sillä että olet(TE) täällä opettamassa että ONNELLISUUS on pienistä asioista kiinni? Kommenteissasi ei näy kyllä häivähdystäkään onnellisuudesta, ainoastaan sättimistä, kyynisyyttä, katkeruutta, vihaa ja ylimielisyyttä. Aika karulta kuullostaa ympäristö jossa sinä ja perheesi elätte.
"Katsos ollaan huomattu, että AINA ne ns. uudet naiset keksii niitä ongelmia olemattomista asioista, ja haukkuvat ex vaimot ja heidän lapset kaikki lähes hel.. iin, mutta se ydin perhe on aina onnellinen. "
Minulla ei ainakaan ole mitään syytä keksiä ongelmia olemattomista asioista, eikä minulla ole mitään syytä haukkua mieheni ex puolisoa tai heidän yhteistä lastaan. Tulen loistavasti toimeen sekä mieheni exän että hänen lapsensa kanssa. Mieheni Ex on myös useampaan otteeseen ilmaissut tyytyväisyytensä uusperheemme järjestelyihin. Angstisuudestasi päätellen Sinä et taida olla kovin onnellinen? Ja kun äiti voi huonosti niin kyllä siitä koko (ydin) perhe kärsii.
"Ihan uteliaisuuttamme me täällä lueskellaan ja smalla oikeudella kirjoitellaan kuin nämä joilla ei ole omaa perhettä. Näin."
Suppeassa ja musta-valkoisessa ajattelu tavassa perheeseen kuuluu isä,äiti ja lapset. Minä lasken perheenjäseniksi myös mieheni lapsen,minun synnyttämät lapset,mummut,vaarit,appivanhemmat,tädit,sedät,enot,serkut jne. Minun ja miehen ex puolison lapsella on paljon yhteisiä verisukulaisia. Eihän siitä tulisi mitään jos koko ajan pitäisi olla tukkanuottasilla miehen exän kanssa?
olet, tutkimuksesi yhdestä ja samasta henkilöstä monien nikkien takana, meni kertakaikkiaan täysin perseelleen.
Ja ihmettelen kyllä edelleen sitä, että jos lapselta kuolee isä, niin äiti on siitä huolimatta onnellinen ja elää prinsessa ruususen elämää. Säälin hänen lastaan.
Vain täysi idiootti joka ei ymmärrä ja tiedä asioista mitään, lähettelee sinun kaltaisia viestejä. Kun mieheni lapset (silloin 11 v. ja 15 v.)muuttivat 4 v. sitten (nuorempi vapaaehtoisesti, vanhempi huostaanoton uhalla)meille oli ruokahuushollimme todella koetuksella. Tämän ikäiset lapset eivät enää sano että ruoka on pahaa, vaan se tapahtuu haarukalla / lusikalla ruuan hämmentelynä, sekä lautaselle jätetään puolet ruuasta joka kerta. Tähän yhdistettynä juodaan ainakin kolme lasillista maitoa, että se ruoka menee alas, ja syödään useampi palanen leipää.
Eikä se piru vieköön asiaa auttanut että isä tuputti joka helvetin välissä: "onko nälkä, ottakaa kaakaota " jne. Ja entäs se maidon kulutus - eräänä viikonloppuna alku aikoina, kun toinen lapsista oli vain kotona, meillä meni viikonlopun ( la - su)aikaan maitoa 7,5 litraa - kukaan muu ei juonut maitoa kuin tämä lapsi. Ruokapöydässä isä sanoi, ettei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi. Normaalisti jo alle kouluikäiselle opetetaan ottamaan ruokaa sen verran kuin syödään - lautaselle jättäminen on todella ruma ja huono tapa.
Kermavaahtona tämän kaiken päälle täytyy vielä kertoa mikä muu tässä rassasi. Oma lapseni (silloin 11 v., nyt 15 v.) on taipuvainen ylipainoon, eikä se lainkaan helpottanut minun oloani siitä, että yritin pitää imelät kaakaot ja epäterveelliset ruokatottumukset poissa lapseni ulottuvilta. Selitteleppä (riitele) siinä jatkuvasti miksi toisilta on kaikki sallittua, ja itseltä ei.
Ja kun ylipainoon tapuvaisesta lapsesta on kyse, niin jee, sehän oli hauskaa kun miehen toinen lapsi oli syömishäiriöinen (188 cm / 52 kg). Että sitten ruokapöydäsä vahtasin ettei toinen syö liikaa, ja toinen jätä syömättä. Juoksentelin välipalalautasten kanssa pojan perässä (jännitys oireita sosiaalisissa tilanteissa)ja yritin salaa seurata että varmasti syö.
Ensimmäinen puoli vuotta ruokapöydäsä oli yhtä tuskaa- koita katsoa poikaa ettei se huomaa, opettaa että kaikki ruoka on syötävää, lautaselle ei tavan vuoksi jätetä mitään, maitoa juodaan lasillinen ruuan aikaan, sitten mehua tai vettä, leivällä ei täytetä mahaa, kaakao on pannassa - sillä ei viedä ruokahaluja pois - eli voi syödä muutakin kuin kaupan pizzoja, hampurilaisia, imeliä jugurtteja. Ja kun ruokapöydästä noustaan, niin sanotaan KIITOS!! Ja vielä sekin pakko tuli meillä ollessa että koulussa on PAKKO syödä, kun lasten oma äiti oli todennut, että kun siellä on niin pahaa ruokaa, ettei se poika syö... Siitä tulisi taas pitkä kertomus, kuinka sain pojan siellä syömään!
Tällä hetkellä poika painaa 62 - 64 kg, että voiton puolella ollaan. Ja mitäs mieltä ne lapset sitten itse ovat neljän vuoden päästä olleet, minun pakko-ohjelmastani mieltä. Molemmat ovat kertoneet ja jopa naureskelleet omaa suppeata ruokavaliotaaan meille tullessaan, ja ovat oppineet pieniksi ja uteliaiksi kulinaristeiksi- maistelevat sieniä, sinihomejuustoja, puolukoita,pinaattivelliä (muutamana esimerkkinä)- mitä vain - ruuan pyörittely on jäänyt. On tietenkin ne omat lempiruuat, mutta myöskin ne ruuat mistä ei niin tykätä, mutta kaikkea syödään. Toinen miehen lapsista onkin todennut, ettei häntä ole koskaan aikaisemmin pakotettu mihinkään mitä hän ei ole halunnut (liittyy kaikkeen muuhunkin kasvatukseen, joissa oli ongelmia), ja hän on sitä mieltä, että se on ollut TOSI HYVÄ asia että pakotin.
Että kasvattele sinä vain omia tulevia nirppanokkiasi irvistelemään ruuille kokkkikoulu taitoinesi, ja tulehan kertomaan 10 v. päästä kuinka "hienoja lapsia" olet kasvattanut!
Uskoisin, että jokainen vanhempi rakastaa omaa lastaan oli tämä millainen pikkupiru tahansa. Vieraan lapsen ollessa kyseessä kiintyminen onkin vaikeampaa... sen sijaan negatiivisten tunteiden kehittyminen toisen lasta kohtaan onkin yllättävän helppoa ja voi tapahtua ikäänkuin huomaamatta!
Rohkenen väittää että niin miehillä kuin naisilla on tämä sama asia uusperheen jäsenenä käsillä, ennemmin tai myöhemmin:
Toisen lapsi alkaa ennenpitkää ottaa päähän!!!
Itse olen huomannut saman asian nyt kohta vuoden yhdessäasumisen jälkeen. Avokkini tenava tuntuu toisinaan mitä ärsyttävimmältä olennolta eikä tätä tapahdu enää kiukunpuuskien yhteydessä vaan aivan normaalissa arkipäivän elämässä. Luulen että itse olet siinä tilanteessa tai ainakin matkalla siihen.
Onko miehesi viikonloppuisä vai asuuko lapsi teillä kokoaikaisesti? Mikäli asuu kokoaikaisesti niin nyt on aikalisän paikka! Sinä tarvitset nyt lapsivapaata aikaa miehesi kanssa ennenkuin olette tilanteessa jossa et siedä enää miehesi lasta ollenkaan. Tällaisesta tilanteesta kärsisi koko perhe ja sitä pitää välttää kaikin keinoin.
Jos lapsi on teillä vain esim joka toinen vkl. on tilanne huomattavasti helpompi.
Keskustele miehesi kanssa siis vakavasti ja yritä saada hänet tajuamaan että nyt on tosi kyseessä ja haluat pitää perheenne koossa. Järkevänä aikuisena luulisi ymmärtävän...
Taidatpa olla oikeassa.
Tiettyjä tilanteita kammoan jo etukäteen, vaikka mitään kiukuttelua ei ole edes tapahtunut.
Miten sinä selviät tilanteesta, kun ärsyttää katsoakin koko muksua?!
"Miten sinä selviät tilanteesta, kun ärsyttää katsoakin koko muksua?!"
Hankalaa se välillä on. Pyrin tekemään itse tai avokkini kanssa juttuja jotka pitävät mielen muuten virkeänä. Omat harrastukset ym. auttavat myös. Täytyy yrittää pitää positiivista asennetta kuitenkin. Tällaisessa tilanteessa helposti vajoaa synkkiin ajatuksiin ja ne vaan ruokkivat lisää katkeruudentunteita.
Äärimmäisin keino on ero tai ainakin muutto erilleen. Tuntuu kuitenkin tosi tosi pahalta erota rakastamastaan kumppanista vain siksi että tällä on lapsi... toinen vaihtoehto on vain koettaa sietää ja toivoa että itse oppii taas sietämään lasta, jos oppii.
Se että ei enää siedä rakkaansa lasta on kaikenkaikkiaan paskamainen tilanne. Kaikki vaihtoehdot tilanteen ratkaisemiseksi kun tuntuvat yhtä huonoilta... Ero tuntuu mahdottomalta ajatukselta, kuten myös lapsen kanssa asuminen... Ei tähän osaa neuvoja antaa.
jotenkin arvasin että tilanne on tuo sinulla. olen pahoillani, että aikuisten on vaikea asennoitua.
lapsi ei siis olekaan kamala vaan kysymys on aikuissa itsessään olevasta ongelmasta..
inhottava tilanne teillä, mutta kannattaa pitää ärsytys poissa näkyviltä ja antaa lapselle mahdollisuus kasvaa ja kehittyä rakastavassa perheessä. kaikki lapset ansaitsevat sen, kun kuitenkaan lapsi ei ole syyllistynyt mihinkään.
Ekaksi kaikki tuntuu olevan ok. Kaikki haluavat tutustua toisiinsa ja tulla toimeen keskenään. Pian, mutta vähitellen, kaikki ei enää tunnukaan niin kivalta. Toisissa huomaa ne huonot ja ärsyttävätkin piirteet. Sitten huomaa VAIN ne huonot puolet...
Oletteko koskaan lukeneet ryhmäytymisestä? Jokainen ryhmä (mikä tahansa ryhmä, joka koostuu tuntemattomista ihmisistä, jopa parisuhde) käy läpi nämä samat ryhmäytymisen vaiheet! Ja vieläpä samassa järjestyksessä jokaisen vaiheen. Toki eri nopeudella ja eri voimakkuuksilla, mutta samat vaiheet kuitenkin.
Mutta ryhmäytyminen ei pysähdy siihen, että kaikki tuntuu olevan huonosti. Kun tässä välissä ei ole luovuttanut, ryhmäytyminen jatkuu. Loppujen lopuksi ryhmä alkaa toimimaan ja sen jäsenet tulevat toimeen keskenään.
Ei siis kannata luovuttaa! Kannattaa tutustua ryhmäytymisen teoriaan. Sitä voi lukea mm. kasvatustieteiden teoksista.
Ja toinen juttu. Tietenkin aina kannattaa olla rehellinen ja avoin. Pitää puhua tunteistaan. Mutta samaan aikaan myös täytyy muistaa hyvät tavat ja tavoitteena olla loukkaamatta ketään! Eli täytyy olla varovainen, mitä puolisollekin sanoo hänen rakkaista lapsistaan! Ja muistakaa, että lapset ansaitsevat kunnon kohtelun, heille ei saa omaa ärsytystään näyttää! Varsinkin, jos sinua ärsyttää vain heidän olemuksensa. Jos kiukuttelu suututtaa, siihen puututaan kuten kiukutteluun pitääkin.
meilläkin on uusioperhe ja siinä 6-vuotias mieheni tytär. Hän on myös kova temppuilemaan ja kiukuttelemaan turhasta. Tiedän että lapsia oikeasti kiukuttaa joskus, mutta hänellä kiuku alkaa ensin leikkiärsytyksestä ja tekoitkulla...sitten luetellaan kaikille mahdottomia ehtoja ja kun niihin ei suostuta niin alkaa hurja riehuminen ja raivoaminen. Aluksi yritin keskstella mieheni kanssa, mutta hänestä on normaalia että lapsi raivoaa koko viikonlopun. Tein ensin selväksi miehelleni että jos yhdessä asutaan niin myös minä osallistun lapsen kasvatukseen. Seuraavaksi tein selväksi lapselle että turha huuto ei auta. Mitään ei saanut huutojen avulla periksi ja pelaaminen (mielipuuha) väheni huutojen myötä. Nyt ollaan pikkuhiljaa pääsemässä jo johonkin tasapainoon ja kaikilla on helpompi olla.