Maailmankaikkeus laajenee kihtyvällä vauhdilla...

Kosmologiaa:

Alkuräjähdysteoria on käsitys maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä.
Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,82 miljardia vuotta (=13,82 Ga) sitten,
ja on siitä lähtien laajentunut jatkuvasti.
Mittaukset ovat vahvistaneet tätä teoriaa.

jotenkin liikuttavaa ja huvittavaa, kun kristinusko kertoo maailman syntyneen 2000 vuotta sitten.
"Ajanlaskumme alun" määräsivät olevan 2000 vuotta sitten. Kalenterimme tehtiin sitten niin.

Kun sitä oikein taotaan päähän aivan vauvasta alkaen, ihminen uskoo.

en silti kiellä jumalan olemassaoloa, olen saanut toisella kymmenellä varsinkin, mutta muulloinkin paljon apua rukouksesta. Siinä on se psyykkinenkin puoli.
18101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

dia vuotta = 13 000 000 000 vuotta !

Äänestä

Kaikesta päätellen jumalalla on hommelit vielä kesken jos kerran edelleen laajenee. Kannattaisikohan sen pistää hommia mallilleen näillä nykyisillä maisemilla ennenkuin enempää touhuaa sen laajentumisen kanssa?
Ei sillä ainakaan isompaa kiirutta tunnu olevan, eli vähän samanlaista vauhtia tuntuu hommat etenevän kuin mulla kotivideoiden editoinnin kanssa

Äänestä
  • :)Meidän mittapuun persteella vauhtia ei ole,kun maaoallon kehitys keksimisen suhteen menee kovalla vauhdilla ja nopasti.Enemmän kiinnostaa miten asiat on 30-50 vuoden kuluttua..Epäilen ettei kukaan ryyppää.

    Äänestä

  • mitäkä mies kirjoitti:

    :)Meidän mittapuun persteella vauhtia ei ole,kun maaoallon kehitys keksimisen suhteen menee kovalla vauhdilla ja nopasti.Enemmän kiinnostaa miten asiat on 30-50 vuoden kuluttua..Epäilen ettei kukaan ryyppää.

    Aika synkkä visio? Torakat kuulemma selviää mutta nehän ei tunnetusti pahemmin törpöttele.

    Äänestä

Älä sotke uskon asioita kosmologiaan, valitse mistä haluat keskustella.

Äänestä

Kuusi tuhatta vuotta sitten, sinä onneton tietämätön. Ajanlaskumme aloitettiin Jeesuksen syntymästä. Vanha Testamentti tarinoi ajasta ennen sitä.

Äänestä

Kukaan ei tiedä oikeaa vastausta,ei maailmankaikkeuden syntyyn tai oliko jumalalla töitä jo ennen slkuräjähdystä tai aiheuttiko jumala alkuräjähdyksen,vai tuhoutuiko jumalan aikaansaannokset kun jotai räjähti..?On vain teoroita ja uskomuksia ja kuulopuheita kirjassa.Arvioita joiden toletanssi voi olla miljardeja valovuosia,kun jo yksi miljardi on nun käsityksen mukaan aika paljon :)Paremmin kaikkea kuvaa jos sanotaan ääretön ja joskus ksuan sitten..

Äänestä

Ihmiset (juutalaiset) omaksuivay jumala käsitteen noin 3000 v. sitten en tiedä mistä he hänet kekkasivat ?

Äänestä

...omaksi kuvakseen, aikojemme alun leiritulilla. Se alkoi tunteesta, että pimeydessä vaanii joku. No niinhän siellä usein vaanikin ja kyse oli vaistonvaraisesta halusta säilyä hengissä. Siitä tuo pollahomma sitten kehittyi pikku hiljaa tunteeksi siitä, että jokin tarkkailee meitä. Sille jollekin piti saada merkitys ja muoto. Sittenhän homma lähtikin jo lapasesta nopeammin kuin Räikkönen Ferrarin pilttuusta. Asialle on annettu niinkin julma nimitys kuin kognitiivinen loinen.

Äänestä

Minä siltikin uskon Luoja-Jumalaan. - Olen aina uskonut.

Äänestä

En minä alkuräjähdykseen usko.
On siellä räjähdys voinut olla, mutta en usko, että sellaisessa kuumuudessa mikään elollonen säilyy.
Sitten tulee uusia teorioita, kun ihminen kykenee valonnopeuteen.
Minusta se on ollut viisasta aloittaa ajanlasku silloin 2000 vuotta sitten.
Jokainen muistaa syntymäaikansa, mutta jos se olis 13 miljardia ja jotain, se olisi kammottava luku.
Mistä sen tietää, vaikka tämä tuntemamme maailmankaikkeus on jonkun jättiläisen pesäpallokenttä, hutkii mailalla näitä planeettoja, ja me kuvittelemme alkuräjähdystä.
Maapalloa se pitää eläintarhana, ja lisää kosakaasua aurinkoon,että tämä pysyy elävänä.

Äänestä

Kaikki erkanee toisita siis lähtöä emme näe valosta johtuen.

Äänestä

Eihän kristinusko kerro maailman syntyneen 2000 vuotta sitten.Sinunn pitää nyt päivittää tietosi:)

Äänestä
  • Ollakko varma asiasta vai uskoa mitä kukin intressi asiasta sanoo,tai on tutkinut? Minulle ainakin on hieman epäselvää vielä kaikki ja toden näköisesti jääkin tieto saamatta.Ikuinen kysymys jota vatvotaan loputtomiin,osalle se on hyvinkin kiihkeä aihe.Minä näen vaan pilviin asti ja jossei ole pilviä niin putkella vähän enemmän.Mielenkiintoista on kaikki ja ajatukset kaukaisista asioista kiehtoo.

    Äänestä

Luomisesta ei ole mitään näyttöä vaikka kuin tutkittaisiin.
Mutta tieteessä on maailmankaikkeuden olemus mallistettu evoluutioineen, joten ei jää epäilystä tästä kaikesta.

Äänestä

kai on tiedemiestenkin hyväksymä, vaikka näyttö puuttuukin.

Tuskin nyt piispat tai papitkaan muuten niitä raamatun keryomuksia totena pitävät.

Äänestä

Mutta mistä syntyi tuo äärimmäisen tiheä ja kuuma tila, siinäpä kysymys ;)

Äänestä
  • Entisestä kokoonpuristuneesta maailmankaikkeudesta, ehkä, sama jos miettisit onko olemassa äärettömyys.
    Ovat olettaneet että olisi rinnakkaisia maailmankaikkeuksia. Näitä miettiessä ihmisen järki stoppaa ei pysty käsittelemään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊ kirjoitti:

Kosmologiaa:

Alkuräjähdysteoria on käsitys maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä.
Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,82 miljardia vuotta (=13,82 Ga) sitten,
ja on siitä lähtien laajentunut jatkuvasti.
Mittaukset ovat vahvistaneet tätä teoriaa.

jotenkin liikuttavaa ja huvittavaa, kun kristinusko kertoo maailman syntyneen 2000 vuotta sitten.
"Ajanlaskumme alun" määräsivät olevan 2000 vuotta sitten. Kalenterimme tehtiin sitten niin.

Kun sitä oikein taotaan päähän aivan vauvasta alkaen, ihminen uskoo.

en silti kiellä jumalan olemassaoloa, olen saanut toisella kymmenellä varsinkin, mutta muulloinkin paljon apua rukouksesta. Siinä on se psyykkinenkin puoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu