Mitä nyt?

Minun marsuni kuoli juuri hiljattain ja nyt sen kaveri jäi yksin. En voi ottaa uutta marsua sen kaveriksi elämäntilanteeni vuoksi...
Olisiko jollakin kokemusta tällaisesta? Millä saisin lievitettyä yksin jääneen marsuni surua? Yritän kovasti pitää sille seuraa...
Pitäisikö minun antaa yksin jäänyt marsu pois jonkun muun kaveriksi? En kyllä haluaisi luopua siitä!
4265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

marsua ainakaan vielä anna pois. Kuinka kauan marsusi kuolemasta on? Itselläni oli 2 marsua, joista toinen kuoli vuosi sitten 4-vuotiaana. Toinen marsuni oli sitä puoli vuotta nuorempi ja ollut tämän kanssa pienestä asti, silti se ei jäänyt kaipaamaan kuollutta toveriaan. Marsu on minulla ollut siitä lähtien yksin, eikä se ole luonteeltaan muuttunut miksikään. Jos marsusi selvästi suree, on sille sitten ehkä parempi hommata kaveri... Olen kyllä kuullut myös että marsu voi kuolla suruun, mutta ei minun marsuni ainakaan muuttunut miksikään.

Äänestä
  • Moi!

    Meillä oli noin kymmenen vuotta sitten kaksi poikamarsua, asustelivat yhdessä. Toinen sitten jostain syystä kuoli. Jäljelle jäänyt meni ihan apaattiseksi ja sitä pidettiin lähes non-stoppina sylissä, koska se ei viihtynyt häkissä yksin. Päätimme säästää marsun enemmältä stressiltä ja hommasimme sille kaverin, toisen poikamarsun. Sen jälkeen elämä taas hymyili: marsu söi normaalisti eikä se enää ollut apaattinen. Samoin uusi marsu tuntui viihtyvän hyvin, mitään kärhämää ei tullut koskaan.

    Aika riskaabeli kokeiluhan tuo oli, poikamarsut kun saattavat alkaa tapella varsinkin, jos ne ovat eri poikueista. Meidän poikamarsu sen sijaan viihtyi uuden kaverinsa kanssa vallan mainiosti!

    Hankala sanoa, mitä sun pitäisi tehdä... Yritä ainakin olla marsun kanssa paljon, se kaipaa ihan varmasti enemmän seuraa kaverinsa kuoleman takia.

    Äänestä

ensinnäkin otan osaa kuikuttajanne pois-menosta. :*/
sitten ihan asiaan.. olen kuullut ja kokenut että kuollutta marsukaveria ei voi ihminen korvata, ei vaikka kuinka yrittäisi olla seurana...
kannattaisin hankkimaan kaverin sille, mutta jos se ei sinun tilanteessasi käy niin onhan se vähän kurjempi juttu sitten..
millainen marsusi nykyään on? syökö se normaalisti? onko se apaattinen, kuikutteleeko se..? :)

Äänestä

Marsuni kuolemasta on nyt yli viikko ja ei tuo toinen ainakaan näkyvästi osoita mitään huonoja merkkejä. Syö ihan normaalisti ja on kumma kyllä pirteämmän tuntuinen kuin ennen (kummallista!).
Se tuntuu pitävän siitä, kun saa itse syödä kaikki ruuat :D Ei ole kaveria kiskaisemassa kurkun palan nenän edestä! Toivottavasti jatkossakin menee yhtä hyvin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyytti kirjoitti:

Minun marsuni kuoli juuri hiljattain ja nyt sen kaveri jäi yksin. En voi ottaa uutta marsua sen kaveriksi elämäntilanteeni vuoksi...
Olisiko jollakin kokemusta tällaisesta? Millä saisin lievitettyä yksin jääneen marsuni surua? Yritän kovasti pitää sille seuraa...
Pitäisikö minun antaa yksin jäänyt marsu pois jonkun muun kaveriksi? En kyllä haluaisi luopua siitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu