Etelä-Amerikkaan!

Celtanokka

Terve!

Olen kaverini kanssa lähdössä noin kolmen kuukauden mittaselle matkalle Etelä-Amerikkaan. Tahtoisin kysyä vähän neuvoja.

Ideana meillä on kulkea länsirannikkoa, venezuela, kolumbia, ecuador, peru, bolivia, chile, argentina, paraguay -akselilla. Ei siis jokaista edellämainittia maata läpikäydä vaan tuolla alueella resurssien mukainen matka. N. 3 kk aikaa ja n 3000€ varattu rahaa. Riittääkö?

Omia suuria mielenkiinnon kohteita ovat luonto yleensä (amazon, andit, vesiputoukset, meri...) machu pichu, nazca lines etc, paikalliseen yhteisöön ja kulttuuriin tutustuminen, vähän myös kaupunkielämää(shoppailu) Ei kuitenkaan mitään pakonomaista tarvetta nähdä nimenomaan kaikkein kuuluisimpia nähtävyyksiä.

Millaista reittiä sinä osaisit ehdottaa meille edellämainittujen resurssien puitteissa? Minne on edullisinta lentää ja miten kannattaa liikkua? Olemme miettineet ostavamme mopot ja niillä matkaavamme maasta toiseen. Fíksua? Onko varoitukset alueella(esimerkiksi ecuador-kolumbia-venezuela) esiintyvästä rikollisuudesta aiheellisia, onko syytä ottaa ne erityisesti huomioon matkaa suunnitellessa. Miten reissata turvallsiesti? Pääseekö maahan pelkällä menolipulla vai pitääkö olla menopaluu? Rokotukset a -ja b-hepatiittia varte, entä muut?

Kiitos jos jaksat vastata, suuri apu minulle ja kaverilleni, toivottavasti ei liikaa vaivaa sinulle.

Itsestäni ja kaveristani sen verran, että olemme molemmat kerran käyneet pohjois-amerikassa, englanti sujuu, espanja tai portugali ei. Nauramme paljo, tykkäämme liikkua, kuunnella musiikkia, nähdä ja kokea uusia asioita ennakkoluulottomasti Reissulta odotan mukavuutta, haasteita ja palkintoja.

11

2436

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Celtanokka

      Kysymykset siis heille, joilla on kokemusta alueella matkaamisesta ja vastauksia kysymyksiin. Tosin kaikki hyvät neuvot käy, vaikkei olisikaan kokemusta, kiitos!

      • Perdone.

        Kyllähän sillä enkulla pärjää siellä missä matkaajia on kulkenut, mutta se espanjan osaaminen edes vähän auttaa valtavasti, ja estää jopa mahdollisen rosvoamisen.

        Amerikkalaisia mieluusti siellä vedetään höplästä ja saadan hyvät katteet.
        Pätee melkein joka valtioon.
        Mutta, voi kun pääsisi taas tuollaiselle reissulle! Kahdesti olen tuolla kierrellyt.
        On jo vuosikymmeniä (12v) kun viimeksi tuollaista matkaa tein. Elämän parasta aikaa !!!!
        Bien viaje!


    • Mäntän mies

      http://futisforum2.org/index.php?topic=155745.0

      Toissa vuonna matkasin Brasiliassa, Argentiinasta Andien yli Chilen San Pedro de Atacamaan. Sieltä maasturilla erämaan poikki Boliviaan. Bolivian läpi Peruun lopuksi. Linkistä löytyy futisaiheinen matkakertomukseni ja linkki facebook-kuviini. Tällä reitillä oli paljon nähtävää. Nazca linjat jätin väliin, mutta nekin soveltuvat tälle reitille. Tänä vuonna olin Equadorissa ja sieltäkin löytyy tarvittaessa tietoa. Mopoista sanoisin, että unohtakaa koko juttu. Linja-autot ovat edullisia, turvallisia ja helppoja liikkua. Voi mennä myös yöbussilla.

      • Mäntän mies

        Ensimmäiseksi teidän kannattaa hankkia "South American Handbook". Auttaa paljon matkan suunnittelussa. Lonely Planetiltakin löytyy vastaava tietopankki.


      • Mäntän mies
        Mäntän mies kirjoitti:

        Ensimmäiseksi teidän kannattaa hankkia "South American Handbook". Auttaa paljon matkan suunnittelussa. Lonely Planetiltakin löytyy vastaava tietopankki.

        http://www.pallontallaajat.net/

        Tämän sivuston todennäköisesti tiedätte. Sitä kun kahlaa lävitse, niin löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Itse jättäisin maista Venezuelan ja Paraguayn väliin. Kuusi maata ja kolme kuukautta on sekin tiukka tahti.


    • Retkiraija

      Ihan ensimmäiseksi: alkakaa tankata espanjaa. Joka ainoa sana jonka opitte, on hyödyksi ja suureksi iloksi. Englantia puhutaan satunnaisesti.
      Unohtakaa mopot. Olen ollut Perussa yhden kevään, mutta en käynyt Nascaa tai Macchu Picchua katsomassa, eikä kaduta, koska maa oli täynnä kaikkea muutakin erittäin mielenkiintoista - ei siis ole pakko mennä topturistirysiin. Amazonasiin pääsee hyvin kun lentää Limasta Iquitosiin.
      Suosittelen lettavaksi tuoretta kirjaa: Markku Saksa: Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan.

    • Mäntän mies

      Hostelleissa osataan yleensä englantia, mutta muualla se on vähän heikkoa. Espanjasta kannattaisi opetella ilman muuta perussanat ja niiden lausuminen. Itse osaan tervehdykset, numerot, viikonpäivät, ruokasanastoa ja jonkun verran muita perussanoja. Näillä eväillä olen viettänyt monia viikkoja espanjankilelisillä alueilla. Reissua ei kannata sen takia perua, vaikka ei espanjaa juurikaan osaa. Totta kai se helpottaa ja reissusta saa enemmän irti, mutta melko vähilläkin sanoilla pärjää. Aina olen majapaikan saanut ja linja-autoasemilta olen saanut liput ostettua. Gummerruksen pieni keltainen sanakirja on monta kertaa ollut oiva apu.

    • Hente76

      Kolumbiasta sen verran että olin työmatkalla Barranquillassa 9kk viime ja tänä vuonna. Käymisen arvoisia paikkoja ovat Santa Marta ja Cartagena rantoineen ja yöelämineen. Olen kuullut myös paljon hyvää Medellinistä sekä Calista. Kolumbiassa kovin moni ei puhu Englantia kunnolla joten sitä joutuu väkisin opettelemaan.

      Venezuelaan en lähtisi turvallisuustilanteen takia ollenkaan.

      • Mäntän mies

        Mukava kuulla, sillä olen menossa Medelliniin, Cartagenaan ja Santa Martaan tammikuussa. Venezuelassa en ole koskaan käynyt ja enkä ole näillä näkymin menossakaan-


    • Pialiina12

      Mulla oli tarkoitus reissata 2 kuukaudessa ainakin Ecuador, Peru, Kolumbia. Jämähdin koko ajaksi Kolumbiaan, joka oli mieletön! Ei kannata ahnehtia liikaa maita. Kolumbiassa on kaikkea rantaa, kaupunkeja, Amazonit, kahvialueet...

    • kohti boliviaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe