Lanzaroten

Lanzarote, marraskuu 1997

Laskeuduimme Arrecifen lentokentälle pyörät lähes vettä hipoen. Matkatavarat saimme ennätysvauhtia, mutta ennen kuin pääsimme hotelliimme, kiersimme ensin monet Puerto del Carmenin hotellit jättäen muut kyydistä. Rocas Blancas – hotelliin olimme heti tyytyväisiä, varsinkin huoneistoomme. Kaksiomme oli tilava ja siisti. Laatoitetut lattiat ja tyypilliset kanarialaiset puukalusteet. Baarikeittiöstä löytyi kaikki tarpeellinen kahvinkeitintä myöten. Olimme etukäteen pelänneet pääkadun läheisyyttä, mutta huoneistomme oli toisessa kerroksessa hotellialueen takarivissä, jonne ei liikenteen meteli kuulunut. Toisesta kerroksesta oli sekin ilo, etteivät pihan lukuisat kissat päässeet parvekkeellemme. Voimme kehua merinäköalalla, kun vähän kurkotimme parvekkeemme kulmalta.

Perille päästyämme olimme aivan läkähdyksissä kaikesta istumisesta ja liiasta vaatetuksesta. Kävimme vaihtamassa valuuttaa, ostimme aamiaistarvikkeet ja palasimme hotelliin kahvin keittoon. Illalla lähdimme kävellen vanhaan kaupunkiin. Ruokapaikoissa oli todellakin valinnan varaa, valitsimme paikan, jonka ulkomainoksessa luki Tapas. Tämän paikan ”tapakset” olivat erilaisilla päällysteillä varustettuja leipäpalasia, hyviä mutta kalliita. Syötyämme kävelimme kalasatamaan, jonka ympärillä on ravintoloita ja jonka hietikolla paikalliset miehet pelasivat boulea. Kävelimme takaisin Rocas Blancasiin pitkin rantakatua, neniämme kutitteli ravintoloista tuleva valkosipulin ja oliiviöljyn houkutteleva tuoksu.

Aikaero ei vielä ollut tasoittunut ja heräsimme ani varhain. Toisaalta, eihän tänne nukkumaan tultukaan, joten nousin katsomaan aamun valkenemista. Ilma tuntui lämpimältä, vähän oli vielä pilvenhattaroita taivaalla. Aamiainen parvekkeella, samalla seurasimme pihalla kuljeskelevia kymmeniä hyvinvoivan näköisiä kissoja, joita respassa kiellettiin ruokkimasta. Lähdimme koluamaan vanhaa kaupunkia päivänvalossa. Paluumatkalla alkoi hiukoa ja söimme lounaaksi El Barriton tapaksia; ryppyperunoita, ”suutarinlohta” ja lihapullia (papas arrugadas con mojo picon, poquerones y albondigas). Valinnanvaraa oli runsaasti, joten päätimme tulla toistekin. Iltapäivällä torkuimme allasalueella ja kävimme kastautumassa jääkylmässä vedessä. Tuttavamme soittivat ja kutsuivat konjakkikahville hotelli Castilloon. Muutaman kilometrin käveltyämme seisoimme keskellä suurta hotellikompleksia yhden allasalueen vieressä. Oli pakko soittaa ja pyytää joku noutamaan meidät oikean huoneiston patiolle. Loppupäivä kuluikin kyläillessä, omaan hotellimme palasimme vasta illemmalla.

Seuraava päivä kului meriretkellä. Bussi vei meidät ohi vanhan kaupungin ja läpi Yaizan kauniin kylän aina Playa Blancan satamaan asti. Kansainvälinen ryhmämme ahtautui vanhaan puukuunariin. Ihmettelimme, miksi opaskirja suositteli lämmintä pukeutumista. Kun laiva loittoni satamasta, palelimme jo kananlihalla. Merellä kävi aikamoinen tuuli eikä laiva tarjonnut minkäänlaista suojaa. Kovassa merenkäynnissä tarjottiin hintaan sisältyvä ”aamiainen”; pala patonkia ja mukillinen tuoremehua. Porukka alkoi olla huonovointista, joten kapteeni muutti suunnitelmia emmekä menneetkään Puerto del Carmeniin saakka, vaan käännyimme takaisin ja parkkeerasimme tuulen suojaan Papagayo-lahdelle. Halukkaat kävivät uimassa toisten seuratessa joitakin ohjelmanumeroita. Lounaaksi tarjottiin ryppyperunoita, tulista mojo-kastiketta ja grillattua kyljystä. Ruoka ja auringonpaiste vähän lämmittivät. Tuntui taivaalliselta päästä takaisin hotelliin ja kuumaan suihkuun. Illalla lähdin kävelylle ja söin ihanan kermaisen merellisen pastan Pizzeria Caprissa. Sinnittelin hereillä iltakymmeneen saakka. Naapurit sen sijaan jaksoivat juhlia; joskus aamuyöstä heräsin kun jotkut kolistelivat kotiin ja puoli kuudelta eräs saksalaismacho herätti metelillään koko alueen. Ilmeisesti joku soitti poliisit poistamaan häirikön, siitäkös riemu repesi!

Aamiainen taas parvekkeella, samalla saimme ihailla saaren eteläosan vuoria, joihin aamuaurinko paistoi upeasti. Lähdimme tennismailat mukanamme Castilloon. Kävelimme pitkin rantaa, jossa tuuli melkoisesti ja hiekka pölisi nilkoissa. Pelattuamme kävimme altaassa, ne ketkä uskalsivat jääkylmään veteen. Takaisin kävellessämme ohitimme hotellimme ja jatkoimme El Baritoon, jossa söimme valkosipulileipiä, ryppyperunoita, vuoristokinkkua, marinoituja anjoviksia ja katkarapuja valkosipuliöljyssä. Iltapäiväaurinko paistoi vielä parvekkeellemme kun vetäydyimme siestan viettoon. Illalla tuttavamme tulivat taksilla meille, istuimme parvekkeella sangrialla ja mietimme ruokapaikkaa. Lapsetkin hyväksyivät kiinalaisen ravintolan ja kävelimme koko porukka Lotus-ravintolaan. Tilasimme erilaisia enemmän tai vähemmän tulisia annoksia. Laskun tuotuaan tarjoilija kaatoi meille pari ylimääräistä kierrosta hunajarommia.

Sunnuntaiaamuna lähimarkettimme oli kiinni. Kymmeneltä kävelimme tien toiselle puolelle bussipysäkille, jos vaikka saisimme vinkattua taksin itsellemme. Hetken odoteltuamme tyhjä markkinabussi keräsi meidät kyytiinsä. Mitä pidemmälle matka eteni, sen täydemmäksi bussi tuli. Teguisen markkinat olivat ihan sitä itseään; kaikenlaista krääsää pursuavia kojuja kojun perään, olutbaareja ja ruokapaikkoja. Parhaat ostospaikat olivat liikehuoneistoissa, niissä myytiin kanarialaisia käsitöitä, taidetta ja musiikkia. Iltapäivällä jonotimme satojen muiden markkinavieraiden kanssa paluubusseihin. Hotellin parvekkeella oli niin kuuma, että lähdimme rantaan kävelemään. Ostimme tien toiselta puolelta heladeriasta italialaisjäätelöt (nam!) ja siirryimme hotellin ylätasanteella ottamaan aurinkoa. Auringon laskettua ilta pimeni ja tähdet syttyivät taivaalle. Castillon porukka saapui taksilla ja menimme yhdessä Pizzeria Capriin syömään. Taisikin olla suosittu paikka, saimme jonottaa vapaita paikkoja.

Seuraavana päivänä tennistuntimme oli jo kymmeneltä, joten lähdimme aikaisin kävelylenkille. Pelin jälkeen kävelimme El Baritoon tapaksille. Oli kuuma, mutta rannan väenpaljous ei meitä houkutellut. Siesta ylätasanteella ja kahvit tulikuumalla parvekkeellamme. Auringonlasku kuuden aikaan oli todella hieno, harmi että muiden rakennusten katot haittasivat näkyvyyttä. Kävimme vuokraamassa auton seuraavaksi päiväksi ja kävelimme vanhaan kaupunkiin, satamassa odottelimme Castillon väkeä boulepeliä seuraten. Menimme erinomaiseen italialaisristorante La Dolce Vitaan syömään. Kiertelimme katuja ja kauppoja. Löysin Bongon, jossa myytiin samaa erikoista tavaraa kuin Teguisen liikkeessäkin.

Aamulla haimme varaamamme auton ja ajoimme vahingossa suoraan kohti Arrecifen keskustaa, vaikka tarkoitus oli ajaa pohjoiselle moottoritielle. U-käännös ja matka jatkui. Hoidimme ensin nähtävyydet. Upea Los Jameos del Agua; kaunista katseltavaa ja hieno tunnelma, jota ei pysty sanoin eikä edes kuvin kertomaan. Paikassa soi mystinen musiikki, akustiikka oli unenomainen. La Cueva de los Verdes sijaitsee kilometrin päässä, siis sinne! Laskeuduimme eriväristen lamppujen värittämiin mahtaviin kaivoksiin ja luoliin. Totesimme, että parempi seurata oppaan perässä kulkevaa englantilaisryhmää kuin eksyä ja jäädä luoliin kummittelemaan. Opas pysäytti ryhmän pienen sisäjärven reunalle. Vesi oli pelityyni ja heijasti järveä reunustavat kallioseinämät niin, että syntyi illuusio syvänsyvästä pudotuksesta. Opas heitti veteen kiven ja illuusio särkyi; vettä taisi olla vajaa puoli metriä. Poikkesimme laguunirannalle ja jatkoimme matkaa pohjoiseen, Orzolan kaupunkiin. Mirador del Riossa pidimme kuvauspaussin, alapuolella näkyi Graciosan saari ja hienot hiekkarannat. Paluumatkan ajoimme läpi Lanzaroten ”vihreän” pohjoisen. Harian kylä sijaitsee keskellä palmuja kasvavaa laaksoa. Sinne pysähdyimme lounastauolle. Kävimme ihailemassa Teguisen kylää, joka oli huomattavasti kauniimpi ilman rihkamakojuja. Eipä näkynyt paljon kyläläisiäkään, olihan siestan aika. Palattuamme Carmeniin autovuokraamo oli siestan ajan suljettuna, joten jätimme auton sivukadun varteen parkkiin ja palasimme hotellille. Illalla taas ihanan sininen taivas, kirkkaat tähdet ja kapea kuu. Kävelimme vanhaan kaupunkiin syömään paellaa El Sarnineroon. Kaikki oli suorastaan perfecto; lämmin ilta, erinomainen ruoka, mukava ravintola ja kaunis maisema.

Aamulla lähdimme palauttamaan autoa, joka ei enää ollutkaan siinä, mihin sen edellispäivänä jätimme. Se oli seissyt sakkopaikalla ja hinattu johonkin säilöön. Päivävuokra tuplaantui, kun maksoimme sakot ja säilytysmaksun. Että hyvin alkoi sekin päivä! Aamulenkin tein kävelemällä Los Pocadillos – rannan loppuun ja takaisin. Tarkoitus oli syödä churroja vanhan kaupungin ainoassa löytämässämme churreriassa, mutta kun sinne asti ehdimme, saimme vastauksen ”churros, no hay”. Takaisin keskustaan kävelimme vaihteeksi yläkautta, siellä oli rauhallisempaa kävellä, mutta tukahduttavan kuuma. Rinteestä oli upeat näköalat merelle, kumma ettei yhtään terassia osunut kohdalle. Rantakahvilassa otimme oluet auringosta nauttien. Kaupan kautta hotelliin ja lähimmälle rannalle. Aallokko oli rannan tuntumassa melkoinen. Siestan jälkeen otimme aperitiivit markettimme yhteydessä olevan baarin ulkoterassilla ja suunnistimme syömään La Cañada – ravintolaan (os. General Prim 3). Siisti paikka rauhallisen sivukadun varrella. Tarjoilijoita riitti kiitettävästi pokkuroimaan ja listalla oli montakin hyvää vaihtoehtoa. Tilasimme pihvin, mantelikanaa ja pullon talon omaa punaviiniä, joka oli enemmän kuin hintansa arvoista. Erinomaisen makuiset ja reilun kokoiset ruoka-annokset. Sulattelimme ruokia kävellen rantakadulla ja istuimme rannassa katsellen ihmisvilinää.

Yöllä satoi vettä rankasti, mutta aamulla paistoi taas aurinko kuivatellen märkiä katuja. Respassa meille kerrottiin, että busseja Playa Blancaan menee puolen tunnin välein, joten jäimme hotellin edustalle odottelemaan seuraavaa. Todellisuudessa pääsimme bussilla ainoastaan vanhaan kaupunkiin, jossa kuski kertoi oikean bussin tulevan tunnin kuluttua. Churreria sattui sopivasti kohdalle, joten tilasimme churrot ja kaakaot ja istuimme aurinkoiselle terassille kuluttamaan aikaa. Puolen tunnin kuluttua kysyimme kohdalle pysähtyneen bussin kuljettajalta Playa Blancan bussia, ja saimme saman vastauksen; tunnin kuluttua. Kun vihdoin pääsimme perille, aikaa oli kulunut noin kolme tuntia! Otimme ensimmäisellä terassilla oluet ja lähdimme etsimään sitä Playaa. No, ei ollut koolla pilattu ranta, kaunis kylläkin. Pieni lahdenpoukama hotellialueen edessä, peitetty valkoisella hiekalla ja suojattu aallonmurtajilla. Levittäydyimme rannalle, josta saimme metri metriltä siirtyä poispäin nousuveden alta. Meidän tuuriamme, että taivaskin peittyi tummiin pilviin ja kun pääsimme ylös rantakadulle, pirskotti jo vettä. Se sade ei ketään kastellut, joten kävelimme takaisin satamaan ja siitä edelleen toiselle playalle. Auringon taas paistaessa istuimme trattoriaan pastalle. Ainoa bussi takaisin Carmeniin lähtisi vasta illalla (vaikka kaikissa esitteissä kerrottiinkin busseja kulkevan tunnin välein). Istuimme rannassa odotellen kohdalle osuvaa taksia, kun vanhempi pariskunta Hollannista tuli kysymään olemmeko menossa Puerto del Carmeniin. Ehdotin kimppakyytiä, sillä taksimatka maksoi saman verran (3000pts) kuin automme päivävuokra. Pysäytimme lennosta taksin, joka kuskasi meidät Carmenin keskustaan. Matkalla seuralaisemme kertoivat asuneensa vuosia sitten Haukilahdessa ja tutustuneensa koskenkorvaan ja mätiin, jota herra tunnusti kovasti kaipaavansa. (Siis mätiä sipulin ja smetanan kanssa.) Aurinko oli jo alhaalla kun pääsimme hotelliin suihkuttamaan hiekat pois hiuksista ja korvista. Haimme marketista punaviiniä ja vietimme rauhallisen ”koti-illan”.

Aamulla kävelimme Los Pocadillos – rannan suuntaan ja suunnistimme hotelli Castilloon. Tenniskenttä oli sateen jäljiltä märkä, joimme kahvit ja palasimme samaa reittiä keskustaan. Uikkarit päälle ja rantaan. Menimme ennen auringonlaskua vanhaan kaupunkiin ottamaan viimeiset valokuvat. Istuimme lasillisille ihailemaan auringon viimeisiä säteitä. Kulutimme aikaa lukemalla ravintoloiden ruokalistoja ja kun koko porukka oli koossa, menimme El Sardineroon syömään mustekalarenkaita ja paellaa. Vielä viimeiset Irish’ coffeet rantakuppilassa ja hotelliin pakkaamaan. Hotellin ympärillä musiikki soi ja kissat vonkuivat ikävissään… Yöllä sytytin parvekkeelle kaksi kynttilää, itsenäinen Suomi täytti 80 vuotta.

Olemme myös menossa sinne jouluna. Lisää vinkkejä, pliis.