Eräänä päivänä kaadoin lasiin piimää.
Siniseen lasiin.
Oli aamu.
Ei satanut vettä.
En avannut teeveetä.
Kirjoitin kauppalistan, tyhjensin tiskikoneen.
Mietin menneitä, vaihdoin paitaa.
Lehdessä oli outo otsikko, huomasin.
Se tuntui ilkkuvan minulle.
Hähää!
Ikkunaverhot näyttivät tylsiltä.
Revin ne helvettiin.
Avasin radion.
Valitsin aseman jota en ikinä kuuntelisi.
Annoin suukon peilikuvalleni.
Kissani puri minua nilkkaan. Pahasti.
Jääkaapista löytyi kaksi mätää munaa.
Rikoin ne ja pudotin naapurin postiluukusta sisään.
Siihen eteisen kynnykselle.
Menin takaisin asuntooni ja tyhjensin vessapaperirullan,
laitoin paperin pesukoneeseen ja koneen käyntiin.
Naapurini tuli hakkaamaan oveani. En reagoinut.
Soitin äidilleni ja haukuin hänet kaikesta.
Äitini kieltäytyi maksamasta seuraavaa vuokraani.
Astuin nastaan.
Potkaisin tuolin seinään ja se hajosi.
Laitoin muovikasseja uuniin ja uunin päälle.
Kaadoin kunsilakanpoistoainetta sohvalle
ja sytytin sen palamaan.
Soitin palokunnan paikalle, lähdin litomaan enkä koskaan tullut takaisin.
Siniseen lasiin.
Oli aamu.
Ei satanut vettä.
En avannut teeveetä.
Kirjoitin kauppalistan, tyhjensin tiskikoneen.
Mietin menneitä, vaihdoin paitaa.
Lehdessä oli outo otsikko, huomasin.
Se tuntui ilkkuvan minulle.
Hähää!
Ikkunaverhot näyttivät tylsiltä.
Revin ne helvettiin.
Avasin radion.
Valitsin aseman jota en ikinä kuuntelisi.
Annoin suukon peilikuvalleni.
Kissani puri minua nilkkaan. Pahasti.
Jääkaapista löytyi kaksi mätää munaa.
Rikoin ne ja pudotin naapurin postiluukusta sisään.
Siihen eteisen kynnykselle.
Menin takaisin asuntooni ja tyhjensin vessapaperirullan,
laitoin paperin pesukoneeseen ja koneen käyntiin.
Naapurini tuli hakkaamaan oveani. En reagoinut.
Soitin äidilleni ja haukuin hänet kaikesta.
Äitini kieltäytyi maksamasta seuraavaa vuokraani.
Astuin nastaan.
Potkaisin tuolin seinään ja se hajosi.
Laitoin muovikasseja uuniin ja uunin päälle.
Kaadoin kunsilakanpoistoainetta sohvalle
ja sytytin sen palamaan.
Soitin palokunnan paikalle, lähdin litomaan enkä koskaan tullut takaisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Peukele ku mänttipää postasin tän jo tänne kerran, ärh! Potkaskaa potaskaa :P
.
-
_
Jotain näin tyhjentävää arvostelua olen aina toivonut saavani! Saat herkän taiteilijasieluni itkemään sävelputouksia ja mieleni puhkeamaan sonetteihin!
Tässä minun runoni sinulle:
Millaisen Valon näenkään kasvamassa.
Otit Paljon tähän inkarnaatioon.
Koska halusit eteenpäin.
Jättää taaksesi sen, mitä kuljetit
mukanasi..sen mikä tuli eilisestä.
Nyt olet tehnyt sen.
Se on puhdistettu.
Ja poissa.
Ja Sinä matkustat kohti toisenlaista huomista.
Kohti Maata, jota hallitsevat Valon Vartijat.
Kaikki mitä koemme on Itsemme valitsemaa.
Olemme kulkeneet pitkään ja monenlaisia teitä.
Haluamme kokea niiden tuomat seuraukset
täysinä, jotta huomisemme olisi kokonaisempi.
Ja jotta voisimme olla enemmän.
Ihailen Valoa sinussa.
Joka ei paennut.
Vaan suoritti sen, minkä oli valinnut.
Vaikka se oli kaikkea muuta kuin helppoa.
Eilisen negatiivisuus on huomisemme valo.
Mielemme epäilee eikä se halua luottaa.
Mutta sielumme tietää että kaikki palvelee
Sinua itseä.
Mielelle kokemuksilla ei ole syytä.
Mutta sielulle kaikessa on Itsen johdatus.
Se minkä mieli haluaa kokeaa vääryytenä,
sielu näkee Itsen valintana.
Kaikki mitä kohtaamme on Itseämme.
Mitenkö niin?
Koska ei ole muuta.
On vain yksi Olento.
Ja me kaikki olemme sen osia.
Juuri siksi kaikki lähettämämme palaa meille.
Koska kaikki tekomme voivat kohdistua vain
Itseen.
Vaikka elämän näyttämöllä Itsen osat
näyttävätkin olevan erillään.
Näen silmissäsi kokemuksien tuskan.
Josta syntyy kirkkain valo.
Et voi olla irrallaan.
Vaikka siltä näyttäisikin.
Ja siksi Korkein on mukanasi.
Eilen, nyt ja Aina.
Jos koet vain vääryytenä sen, jäät kiinni
eiliseen.
Ja katsot sitä mitä ei enää ole.
Eikä tule koskaan enää olemaankaan.
Jos koet sen Itsen valintana Valon vuoksi,
olet nykyhetkessä ja katsot huomiseen, joka
on edessäsi täytenä ja vapaana.
Ja Itsellä oli syy valita niin.
Korkein syy.
Kaikki on mahdollista.
Menneisyyttä ei ole.
Tämä päivä tekee huomisesi.
Ja se tulee olemaan enemmän.
Koska sielusi kasvaa kokemuksista.
Ja mitä voimakkaampia kokemukset ovat.
Sitä enemmän sielumme omistaa.
Rakas ystävä...matkamme on Yhteinen.
Sillä kohtaamme perillä!