Patteja, apua?

Toisella kissallamme (n. 7kk maatiaisuros) on ollut jo monta kuukautta kuivia patteja kainalossa. Kun kävimme eläinlääkärissä rokottamassa sen ensimmäisen kerran, koetimme näyttää niitä lääkärille mutta juuri sillä hetkellä emme onnistuneet löytämään niitä. Kerroimme niistä kuitenkin ja lääkäri sanoi että tuskin ne mitään vaarallisia ovat, ihan tavallisia finnejä tai allergianäppyjä, joita kuulemma nuorille kissoille herkästi tulee.

Mutta luulisi finnien tai allergianäppyjen menevän viimeistään parin viikon kuluessa pois, nämä ovat pysyneet jo pitkään. Ovat sellaisia suunnilleen pikkurillin kynnen kokoisia tai pienempiä, todella kuivia niin että kun niitä raaputtaa niin lähtee kuivaa ihoa ja karvaa irti. Sijaitsevat siis ihossa tai ihan ihon alla kissan toisessa kainalossa.

Onko kenenkään muun kissalla ollut vastaavia? Mitä ne voisivat olla, jos eivät ole finnejä tai allergianäppyjä, ja pitäisikö tästä huolestua? Kissa on muuten terve, madotettu, rokotettu ja leikattu, eikä näpyt tunnu kipeiltä (antaa koskea niihin).
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei, vanha viesti mutta vastaan jos toisi apua jollekkin muulle tulevaisuudessa :)

Ensimmäisenä tuli minullekin mieleen allergianäpyt. Mikäli ette ole vaihtaneet kissan ruokamerkkiä lääkärikäynnin jälkeen ja kissa on esim allerginen viljalle, eiväthän ne näppylät siitä häviä, eli ensitöikseen kannataisi kokeilla hypoallergeenista ruokavaliota kisulle :)

Toinen mikä tuli mieleen on syylät, jotka onneksi ovat harmittomia ja saattavat hävit parissa vuodessa. Yksi mahdollisuus on mys korvapunkit jotka ovat harhautuneet matkallaan ja käyneet puremassa kainaloon.

Mikäli asia vaivaa, tai kissan elämä selkeästi häiriintyy pateista, otahan yhteyttä eläinlääkäriin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnsimmäinenKissa kirjoitti:

Toisella kissallamme (n. 7kk maatiaisuros) on ollut jo monta kuukautta kuivia patteja kainalossa. Kun kävimme eläinlääkärissä rokottamassa sen ensimmäisen kerran, koetimme näyttää niitä lääkärille mutta juuri sillä hetkellä emme onnistuneet löytämään niitä. Kerroimme niistä kuitenkin ja lääkäri sanoi että tuskin ne mitään vaarallisia ovat, ihan tavallisia finnejä tai allergianäppyjä, joita kuulemma nuorille kissoille herkästi tulee.

Mutta luulisi finnien tai allergianäppyjen menevän viimeistään parin viikon kuluessa pois, nämä ovat pysyneet jo pitkään. Ovat sellaisia suunnilleen pikkurillin kynnen kokoisia tai pienempiä, todella kuivia niin että kun niitä raaputtaa niin lähtee kuivaa ihoa ja karvaa irti. Sijaitsevat siis ihossa tai ihan ihon alla kissan toisessa kainalossa.

Onko kenenkään muun kissalla ollut vastaavia? Mitä ne voisivat olla, jos eivät ole finnejä tai allergianäppyjä, ja pitäisikö tästä huolestua? Kissa on muuten terve, madotettu, rokotettu ja leikattu, eikä näpyt tunnu kipeiltä (antaa koskea niihin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu