rakkaus lapsiimme

Rakkaus lapsiimme on aitoa ja huolenpito kuuluu koko suvulle heitä ei jätetä koskaan yksin.tässä iässä huomaan kuinka tärkeitä ovat myös minulle lastenlapset ja kuinka neuvon ja opastan ottamaan toisen ihmisen huomioon.ajatelkoot valtaväestö mitä tahansa mutta he saavat rakkautta ja ymmärtämistä enemmän kuin valtaväestö huomaa antaa sitä lapsilleen. sen olen omin silmin havainnut Niimpä sen saan näin nyt sitten takaisin kun alkaa ikää karttua ja on yksin,miten he joka päivä huolehtivat nyt minusta.kuinka voinkaan kylliksi heitä kiittää siitä.Aina olen ajatellut että vanhin on lapsiaan varten ,mutta lapset ei vanhempiaan varten meillä romneilla se ei pidä kyllä paikkaansa,vaan lapset pitävät kyllä vanhemmistaan huolta ja eivätkä jätä häntä yksin.Taivaan Isän Suojelukseen kaikki.
8716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ne lastenkodin lapset sitten? Ei tultu katsomaan vastakun oli tarpeeksi iso tekemään töitä.

Äänestä
  • surulla on todettava,miten lastenkodin lapsi on joutunut vanhemmistaan erossa kasvamaan.olen joutunut sen asian aivan läheltä näkemään koska olen työskennellyt sellasessa paikassa.surukseni näin sen ettei niihin lapsiin pidetty yhteyttä ja sitä ihmettelin monta kertaa miksi vanhemmat eivät pitäneet yhteyttä.se asia on ollut varmaan vanhemmille kipeä asia ja he ovat olleet pakotettuja tekemään monta kertaa sellasia ratkaisuja joita eivät olisi halunneet.toivonkin sinun antavan sen asian vanhemmallesi anteeksi ja uskon että sinusta on kasvanut vahva aikuinen ja ymmärrät asiat aikuistumisen myötä eri valossa.toivon sinulle siunausta elämääsi.

    Äänestä

Minusta mustalaislapset ovat muuttuneet sitten oman lapsuuteni... minusta tuntuu, ett nykyaikana lapsia paapotaan liikaa. Varmaan vanhemmat ajattelee, että antaa lapsillensa hieman paremman lapsuuden kuin itsellään tehden loppujen lopuksi vain karhunpalveluksen.

Äänestä
  • kyllähän se on totta että aina parempaa sitä lapsilleen tarjoo mitä itsellä on ollut,mutta onhan tämä yhteiskunta jo muuttunut niin paljon että sen mukana muutoksetkin tulee.itse olen sen saanu kokea myös lapsuudessani että vanhempani laittoivat kaikkensa lapsilleen.kiitos siitä heille.minun lapseni ovat kyllä joutuneet jo aika suureen vastuuseen itsestään ja huolta kantamaan myös sisaruksistaan koska olen heidät yksin kasvattanut ja sen eron kyllä huomaakin kun katsoo sellasia lapsia joita tosiaan paapotaan aikuiseksi asti.se on jo kyllä liikaa,mustalaiset ei pääse siitä tavastaan mihinkään et täytyy huolehtia viel aikuisenakin lapsistaan.toivotaan et lapset osaltaan huolehtisivat vanhemmistaankin niin kauan kun he elossa ovat.näin kun he ovat jo lähteneet niin eipä ole varmaankaan tullut kylliksi kiitettyä heitä.Taivaan Isän Kämmenelle lukijat,,,,

    Äänestä

Jumalan suurta Rauhaa ja Siunausta teille..

Äänestä

Jumalan suurta Rauhaa ja Siunausta teille..

Äänestä

sellasta se on vittaa ei anneta ja aikusena sitte istutaan taposta linnassa liikaa annetaan periksi .

Äänestä
  • Ei se rakastaminen tarkoita sitä, ettei lapsia voisi kurittaa! Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Kyllä minun lapsi on saanut ihan aitoa koivuniemen herraa, ja silti olisin valmis tekemään lähes mitä tahansa lapseni eteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhempi romaninainen kirjoitti:

Rakkaus lapsiimme on aitoa ja huolenpito kuuluu koko suvulle heitä ei jätetä koskaan yksin.tässä iässä huomaan kuinka tärkeitä ovat myös minulle lastenlapset ja kuinka neuvon ja opastan ottamaan toisen ihmisen huomioon.ajatelkoot valtaväestö mitä tahansa mutta he saavat rakkautta ja ymmärtämistä enemmän kuin valtaväestö huomaa antaa sitä lapsilleen. sen olen omin silmin havainnut Niimpä sen saan näin nyt sitten takaisin kun alkaa ikää karttua ja on yksin,miten he joka päivä huolehtivat nyt minusta.kuinka voinkaan kylliksi heitä kiittää siitä.Aina olen ajatellut että vanhin on lapsiaan varten ,mutta lapset ei vanhempiaan varten meillä romneilla se ei pidä kyllä paikkaansa,vaan lapset pitävät kyllä vanhemmistaan huolta ja eivätkä jätä häntä yksin.Taivaan Isän Suojelukseen kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu