on aika kummallista. Vuoroin masennusta ja välillä auringonpilkahdusta. Minusta tuntuu,että olen melkein koko ajan väsynyt,kyllästynyt ja masentunut.Ei oikein mikään jaksa kiinnostaa ja kroppa rapisee senkun kerkiää.Syön cipramiliä20mgpäivässä ja nyt se nostettiin30mg,mutta luultavasti joudun vaihtamaan sen toiseen merkkiin ja sitten taas masentaa,jos uusi lääke lihottaa.
Olen ajatellut osan masennuksesta johtuvan tästä maagisesta 50v rajasta. Minulla se tulee parin viikonpäästä....Jotenkin kauhistuttaa,pelottaa ja myös viehättääkin ajatus. Mitä kaikkea voi 50v. olla edessä,uusia mahdollisuuksia ja asioita. Kun vain olisi rohkeutta käydä käsiksi kaikkeen ja olisi kaveri kenen kanssa käydä kaikesta tästä keskustelua. Omat ystävättäret on kaikki jonnekin kadonneet....
Olen ajatellut osan masennuksesta johtuvan tästä maagisesta 50v rajasta. Minulla se tulee parin viikonpäästä....Jotenkin kauhistuttaa,pelottaa ja myös viehättääkin ajatus. Mitä kaikkea voi 50v. olla edessä,uusia mahdollisuuksia ja asioita. Kun vain olisi rohkeutta käydä käsiksi kaikkeen ja olisi kaveri kenen kanssa käydä kaikesta tästä keskustelua. Omat ystävättäret on kaikki jonnekin kadonneet....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei Viivi, paljon onnea tulevan syntymäpäivän johdosta, juhli kunnolla! Katso vain rohkeasti eteenpäin, tässä iässä (50 ) kaikki on luvallista ja sallittua! Kertoisitko, mistä päin Suomea olet ja mahdollisesti myös sähköpostiosoitteesi niin ehkäpä keskustelukavereita löytyy. Jostain syystä monien tämän ikäisten ystävättäret ovat jonnekin kadonneet, joten uusia olisi kiva löytää!
Olisi mukava vaihtaa viestejä ja kuulumisia. Asun Uudellamaalla ja tässä on sp.osoitteeni,mikäli haluat kirjoitella ja vaihdella kuulumisia. [email protected]
Olen myös miettinyt sitä, että onko uhkaavasti
lähestyvällä 50-vuotispäivällä osuutta minua vai-
vaamaan ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen.
Sinänsähän tuon rajan ylittäminen ei varmasti
mitenkään yhtäkkiä elämää muuta ja on vaikea
keksiä asioita mitä ei voisi tehdä enää 50 vuotta
täytettyään. Kyllähän sen tiedostaa, että
kaikkien vaivojen ja sairauksien riski lisääntyy.
Oma jaksaminen kyllä mietityttää välillä kovas-
tikin kun minulla on vielä aika pieniä lapsiakin.
Olen yrittänyt sinnitellä ilman masennuslääkkeitä
vaikka luultavasti niistä olisi hyötyä kun tuo
nukkumiseni on melkoisen huonoa eikä ole oikein
ruokahaluakaan. Olen myös huomannut ettei oikein
tahdo löytää ihmistä jonka kanssa puhuisi näistä
asioista. Luulisin kuitenkin, että useimmat
tämänikäiset joutuvat miettimään vaikeitakin
asioita ja se kuuluu tähän ikään.
Hei, samassa veneessä ollaan, mä täytän 50 ensi vuoden helmikuussa.
Jotenkin pelottaa että se on joku ihmeen virstanpylväs joka muuttaa elämän ihan kertaheitolla. Minä en suostu vielä ajattelemaan että olen vanha tai vanhaksi tulossa. Torjun kaikki siihen viittaavat merkit, kuten esim unettomuus. Toisaalta olen kärsinyt unettomuudesta ennenkin, kun joku asia on vaivannut niin paljon että aamuyöstä herää murehtimaan, eikä pysty nukkumaan vaikka kuinka haluaisi. Ystävättäriä minullakaan ei ole, ne hävisivät jo kauan sitten nuoruudessa, kun mies ja lapset veivät kaiken huomion. Nyt olis kiva vaihtaa ajatuksia samanikäisen naisen kanssa, joten kirjoittele vaan mulle jos haluat! [email protected]
Eli siis minä täytän ensi vuoden alussa 53 vuotta, olenko liian vanha teidän poppooseen?? :) Miullakaan ei ole ketään naista, kenelle puhua näistä naisten asioista. Miehelleni voin, mutta eipä hän osaa ajatella näitä naisten asioita naisen kannalta :) Ei tämä ole paha asia olla 50 ikäinen. Toivoisinkin, että pääsisin näistä vaihdevuosivaivoista näin vähällä, kuin olen tähän mennessä päässyt. Jos perinnöllistä, niin silloin pääsenkin. Uupumustila on kaikkein pahinta miulla, kolkko, ontto olo, kuin maa nielisi. Onneksi noita ei kuin muutaman kerran kuukaudessa.
minuakin askarrutaa tuo viidenkympin rajapyykin lähestyminen. jotenkin tuntuu ettei ole enää mitään odotettavaa elämältä sen jälkeen. vaan sitä alkaa nopeasti vanhentua ja rapistua. jotenkin se on vain peikkona mielessä. vaikka itsestähän se on kiinni miten elämänsä järjestää ja miten terveyttään hoitaa.
mul alko vaihdevuodet tos 47 iässä ja oli vaikeeta saada hormoonikorvaushoitoo kun en ollut kuulemma vielä siinä iässä. mut kyl täytyy sanoo et mulle hormooneista oli apua. mieliala on parempi ja nukun taas hyvin ja hikoilukin loppui. mullakin on mielialalääkitys mutta se ei pelkästään riittänyt mut noista hormooneistä sain tarvitsemani avun. vaik siitä syöpäriskistä paljon puhutaankin niin oon ajatellu syödä hormooneitä korkeintaankin vain 5 vuotta. ja mulle on tehty aina kunnollinen terveystarkastus ja mammografia aina kun olen uusinut reseptin. joten toisaalta olen luottavaisella mielellä sen suhteen.
ajattelin 49 vuotiaana kun aloitin hormonihoidon, että syön nyt vaikka korkeintaan viisi vuotta.Olen nyt 55 ja yritin kesällä lopettaa. Mutta ei tullut mitään, oireet palasivat ja olivat niin vaikeita että pakko vaan jatkaa. En kyllä kestäisi muuten.
Olen myös säännöllisissä tutkimuksissa käynnyt,ja pitää vaan toivoa että terveenä pysyy.