Olen kaksi kertaa eronnut ja 4:jä lastani on kahdelle eri miehelle. Olin viimisen eron jäkeen 2v yksinäni lasten kanssa tai kyllähän aina välillä seurustelin, mut yhdessä ei asuttu. Nyt olen seurustellut(yhdessä ei asuta) vuoden ja lpsetkin luottaa ja tykkää aivan helvetisti mies ystävästäni ja toisin päin. Yhteen muutosta on puhuttu monet kerrat,mutta jotenki tuntuu kuin vaputensa antais. Olemmekin puhuneet, että ehkä tämä tunne johtuu siitä kun on kauan kumpikin asunut yksinään eikä välttämättä tottunut siihen, että toinen häsää koko ajan kyljessä kiinni. Nyt kuitenkin olemme pakon edessä, nimittäin muutama kumi on menny rikki viime kuukausien aikana sillä seurauksella, että olen nyt raskaana ja lapsen aijon pitää samaa mieltä on mies. Tämän seurauksena virallinen seurustelu suhde taitaa loppua ja meistä tulee virallinen avopari.Mietityttää vaan kuinka mahtaa toimia suhde jatkossa? Nyky tilanteessa ei ole mitään valittamista.
vauva tulossa
äippä
2493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No ei teille varmaan samankaltaisia ongelmia tule, kuin muille tällä palstalla.
Lapsien suhteen kaikki on OK!
Jos te kaksi ette taas halua asua saman katon alla, silloin on ongelma! Älkää please tehkö sitä "vain lasten takia".
Meillä oli samantapainen juttu, erona se, että lapsi on tekemällä tehty.
Olimme kumpikin tahollamme eronneet, ja jonkin aikaa itsekseen asuneet. Olimme varsin tyytyväisiä omaan sinkkuelämäämme.
Sitten tapasimme toisimme, aloimme seurustelun. Kumpikin asui omillaan.
Olimme kyllä kvoin tiiviisti yhdessä, periaatteessa mies asui minun luonani, käytännön syistä (lapsen koulu yms.)
Päätimme hankkia lapsen ja muutimme saman katon alle vasta ihan viime hetkellä, raskauteni loppuaikana. Sukkulointi kahden asunnon välillä onnistui koska asuimme samassa kaupungissa, tosin eri puolilla, mikä hankaloitti tavallaan..
Arki repesi käsiin vasta lapsen synnyttyä. Suhtautumiseni miehen ex-liiton viikonloppulapsiin muuttui, ikävä kyllä.
Sinnittelemme silti yhdessä. Meillä menee hyvin ja elämä on kunnossa mutta riidat repeävät silloin, kun miehen lapset tulevat,. Tai riidat johtuvat miehen lapsista yms. heihin liittyvistä asioista.
Koska olemme molemmat eronneet, osaamme kyllä keskustella.
Rakkaus on säilynyt.
Kun on tiukkaa, on rakkauskin tahtoasia. TAHDON rakastaa JUURI TÄTÄ IHMISTÄ. Näin se vaan menee. Ja silleen pääsee sen tiukan ajan tai hetken yli.
Pisin aika, jolloin oli ero ihan vietsenkärjellä, oli viime kesä. Syy oli siin äperhekuviossa, mikä aiheutui hänen lapsistaan. Ihan oikeasti, vaikka se rumalta kuulostaakin. Tai siitä, että minä en jaksanut sitä hänen lapsiinsa liittyvää .. kaikkea siihen liittyvää. En halua mennä yksityiskohtiin, miksi väsyin, miksi hermostuin, miksi se tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta ja miksi häne lapsensa yksinkertaisesti olivat raivostuttavan kammottavia. En mene yksityiskohtiin. Joten on turha tuomita.
Mutta se meni ohi, onneksi !!!! Silti välilä tuntuu vuoristoradalta tämä kaikki. Myös oma suhtautuminen miehen lapsiin.
Aikuisen pitäisi sitä ja tätä, mutta ihminen vain olen minäkin, rajallinen. Ja vaikka lapset ovat lapsia, niin.. kait niillä lapsilla jokin järki on? ! Jokin ymmärrys?!
Yhteisen lapsen kanssa kasvatusasiat ovat menneet hyvin.