Hannan lääkärintarkastus lukiossa

Lukion toista luokkaa käyvä Hanna laskeutui nopein askelin viimeisiä porrasaskelmia kohti koulun pohjakerroksessa sijaitsevaa terveydenhoitajan vastaanottohuonetta. Hän tiesi olevansa hieman myöhässä. Toisaalta hän ei pannut tätä mitenkään pahakseen, sillä edessä oli lääkärintarkastus. Tavallisesti se ei olisi saanut hänessä mitään sen ihmeempiä tunteita aikaan, mutta tällä kertaa tilanne oli hieman toinen. Koululääkäri oli uusi, muiden tyttöjen kertoman mukaan noin kolmekymppinen mies. Sukupuolikaan ei häntä niinkään häirinnyt, mutta puheiden perusteella tämä kuului tekevän huomattavasti perusteellisemman lääkärintarkastuksen kuin mitä aiemmat koululääkärit olivat tehneet. Saapuessaan terveydenhoitajan huoneen ovelle Hanna aisti olevansa hiukan jännittynyt ja varsin epätietoinen siitä, mitä tuleva tarkastus tulisi pitämään sisällään.

Hanna avasi päättäväisesti oven ja astui sisään odotushuoneeseen. Sisällä ei ollut ketään. Huone oli muuten avara, valoisa ja varsin niukasti kalustettu. Seinustalla oli rivi tuoleja ja niiden edessä pieni pöytä, missä oli kasa pääasiassa terveyslehtiä. Seiniä koristivat erikokoiset julisteet, joissa varoitettiin huumeiden ja tupakoinnin vaarallisuudesta. Hanna pani merkille, että tutkimushuoneen oven vieressä paloi punainen, varattua osoittava valo. Ehkäpä hänen muutaman minuutin myöhästymistään ei edes huomattaisi, jos edellinen tyttö olisi vielä sisällä. Hanna istuutui odottamaan ja vilkaisi kelloonsa, joka oli muutaman minuutin yli yksitoista. Odottaminen oli aina pahinta ja mielessään hän toivoikin tarkastuksen alkavan äkkiä ja menevän ohi nopeasti. Kuluttaakseen aikaansa ja saadakseen tarkastukseen liittyvän jännityksen pois mielestään hän poimi lehtipinosta uuden City-lehden ja ryhtyi selaamaan sitä läpi.

Vajaan viiden minuutin odottelun jälkeen tutkimushuoneen ovi vihdoin avautui ja – Hannan yllätykseksi – oviaukossa seisoi varsin nuorelta näyttävä mies valkoisessa lääkärintakissaan pidellen käsissään pientä ruutuvihkoa. Mies ei ollut varmaan paljon yli kaksikymppinen ja Hanna epäröikin hetkisen, voisiko tämä mies tosiaan olla heidän uusi koululääkärinsä.

”Hei, sinä olet varmaan Hanna”, nuori mies sanoi hymyillen.

Hanna nyökkäsi myöntävästi, nousi ylös tuolista ja laittoi lehden takaisin pöydälle.

”Toivottavasti en ole myöhässä”, sanoi Hanna vilkaisten samalla kelloaan.

”Et ollenkaan. Meillä on ollut tässä pieni tauko. Tule vaan sisään”, pyysi nuori mies ja väistyi oviaukosta sisälle huoneeseen.

Hanna astui sisään ja nuori mies sulki oven heidän perässään. Tämä huone ei ollut vielä varsinainen terveydenhoitajan tutkimushuone, vaan edellistä odotushuonetta paljon pienempi odotustila. Huoneessa ei ollut lainkaan ikkunoita ja sen seinustalla oli vain muutama tuoli ja pieni puinen penkki. Tästä huoneesta näytti kuitenkin olevan pääsy suoraan varsinaiseen tutkimushuoneeseen.

”Jaahas, olet tulossa lääkärintarkastukseen”, nuori mies aloitti.

Hanna nyökkäsi jälleen ja tunsi nyt olevansa selvästi jännittyneempi kuin vielä hetkeä aiemmin pohtien edelleen kiivaasti mielessään, voisiko tämä nuori kundi olla heidän koulunsa uusi lääkäri. Mutta kauan ei tarvinnut Hannan tätä arvuutella, sillä totuus paljastui saman tien, kun nuori mies puhkesi uudelleen puhumaan.

”Minä olen Tuomas ja olen lääketieteen kandina täällä seuraamassa tarkastuksia. Jos ihmettelet, missä on teidän oma terveydenhoitaja – Maijako hän nyt on nimeltään – niin hän on tullut sairaaksi ja eikä ole täällä tänään”, nuori mies kertoi vakuuttavalla äänellä.

”Ahaa”, totesi Hanna hyvin vaimeasti katsomatta tätä nuorta miestä silmiin.

”Mutta… sitten kun olet valmis, voit tulla sisään”, kandi sanoi ja oli jo kääntymässä, kun Hanna katsoi häntä kysyvästi:

”Valmis…?”

”Niin, kun olet riisuutunut alusvaatteisillesi, voit tulla sisään. Muista ottaa myös sukat pois”, sanoi tämä nuori kandi ennen kuin avasi tutkimushuoneen oven ja meni sisälle sulkien oven perässään ja jättäen Hannan yksin tähän pieneen huoneeseen.

Hannan kasvoille levisi salamannopeasti pieni pune. Vaikka hänellä olikin melkoisen hyvä ja sporttinen kroppa, ei sen esitteleminen alusvaatteissa ollut kuitenkaan niitä kaikkein miellyttävimpiä asioita. Eikä etenkään lääkärintarkastuksessa kahden nuorehkon miehen edessä, joista toinen oli varmaan vain muutaman vuoden häntä vanhempi.

Hän aloitti kengistä, minkä jälkeen hän riisui yltään vaalean puuvillapaidan. Hän tunsi heti ensimmäiset vilunväristykset ihollaan, eikä hän ollut aivan varma, johtuivatko ne niinkään vilusta vaan pikemminkin siitä jännityksestä, jonka edessä oleva tilanne hänelle aiheutti. Toivottavasti tutkimushuoneessa ei olisi kuitenkaan aivan yhtä viileää, hän ajatteli itsekseen. Hän jatkoi riisumalla mustat päällyshousunsa ja asetti ne siististi tuolin selkämykselle. Hän oli jo melkein valmis, kun hän yht’äkkiä muisti mitä kandi oli vielä hetki sitten sanonut: ”Ota myös sukat pois”. Niinpä hän otti pois jaloistaan myös valkoiset nilkkasukkansa asettaen ne tuolille paitansa viereen. Odotustilan lattia tuntui kylmältä hänen paljaiden jalkojensa alla. Hän seisoi nyt huoneessa yllään vain valkoiset rintsikat ja samaa merkkiä olevat valkoiset, silkkiset pikkuhousut.

Hanna henkäisi syvään ja avasi tutkimushuoneen oven tietämättä mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Tultuaan sisälle tutkimushuoneeseen hän havaitsi oitis, että siellä oli Tuomakseksi itsensä esittäytyneen miehen lisäksi toinenkin mieshenkilö, jolla oli myös valkoinen lääkärintakki yllään. Tämä onkin varmaan se ”oikea” lääkäri, joka Hannan pikaisen arvion mukaan näytti olevan noin suunnilleen 30-vuotias.

”Päivää, sinä olet varmaankin Hanna”, sanoi tämä vanhempi miehistä istuen kirjoituspöydän takana ja silmäillen papereitaan.

”Kyllä vain”, vastasi Hanna ujonhiljaisella äänellä. Häntä puistatti nykyinen tilanteensa. Alusvaatteisillaan kahden mieslääkärin vastaanotolla. Tai siis todellisuudessa yhden lääkärin ja yhden harjoittelijan, mutta kuitenkin.

”Me emme ole tainneet tavata aikaisemmin. Olen teidän lukion uusi koululääkäri ja tämä nuori herra tässä on lääketieteen kandi, joka on mukana tarkastuksissa lähinnä koulutusmielessä. Taisittekin tuossa jo tavata”, lääkäri sanoi osoittaen samalla vieressään seisovaa nuorta miestä. Tuomas hymyili lievästi Hannan suuntaan.

”Toivottavasti sinulla ei ole mitään sitä vastaan, jos hän mukana tässä tarkastuksessa”, jatkoi lääkäri tarkastaen samalla katsellaan Hannan päästä varpaisiin.

”Ei ole mitään vastaan. Se käy kyllä”, vastasi Hanna, mutta hänen äänestään olisi voinut erottaa häväihdyksen epävarmuudesta. Todellisuudessa hän ei pitänyt siitä lainkaan, että joku nuori harjoittelijapoika seuraisi hänen tarkastustaan. Olisiko hänen sittenkin pitänyt kieltää tämän läsnäolo? No, nyt se taitaa olla joka tapauksessa liian myöhäistä.

Lääkäri pyysi Hannaa istuutumaan kirjoituspöydän vieressä olevalle jakkaralle. Hanna istuutui ja risti jalkansa yhteen.

”Olet siis syntynyt kesäkuussa 1986 eli olet täyttänyt tänä vuonna 18 vuotta. Ja olet lukion toisella luokalla”, kertasi lääkäri papereistaan.

”Niin. Olin viime lukukauden vaihto-oppilaana Englannissa ja nyt tänä syksynä jatkoin lukion toiselta”, selitti Hanna taustaansa.

”Aivan. Katsotaanpas… tämä on siten sinulla määräaikainen lääkärintarkastus. Teidän luokalla ei ollutkaan viime vuonna tarkastusta lainkaan, joten tämä onkin nyt vähän perusteellisempi ja kestää noin vajaan tunnin. Mutta eiköhän vaan aloiteta… Tarkistetaan ensiksi paino ja pituus”.

Hanna nousi ylös jakkaralta ja lähti kävelemään kohti seinän vieressä olevaa painovaakaa. Hän tajusi molempien miesten tarkkailevan koko ajan hänen liikkumistaan ja silmäilevän häntä aina päästä varpaisiin. Hannan vaaleat hiukset olivat pituudeltaan vähän yli olkapäiden ja ne olivat nyt poninhännällä paljastaen tytön siron niskan ja pehmeät olkapäät. Hänellä oli siniset silmät ja kevyesti päivettynyt vaalea iho. Hänen peppunsa näytti tiukalta ja reidet olivat suorastaan häkellyttävän kiinteät. Tytön vartalosta saattoi heti erottaa, että tämä piti huolta itsestään.

”No niin, Hanna, katsotaan vaikka ensiksi tuo paino. Astuisitko vaa’alle, kädet rennosti siinä sivuilla”, lääkäri pyysi.

Hanna astui paljain jaloin vaa’alle katse seinään päin. Hän oli selin näihin molempiin miehiin. Hän tunsi selvästi, kuinka hänen pakaransa puristuivat tiukasti yhteen tilanteen aiheuttamasta jännityksestä. Nuorempi miehistä, tämä kandi Tuomas, tuli nyt ensi kertaa aivan hänen viereensä ja asetteli vaa’an säätönuppeja siten, että se oli stabiilissa.

”53 kiloa”, hän ilmoitti lääkärille, joka varmaankin kirjoitti tuloksen ylös papereihinsa.

”Hyvä”, kuului ääni Hannan takaa.

Hanna astui pois vaa’alta ja meni Tuomaksen opastamana seinän viereen seisomaan, missä oli pituusasteikko. Hän kääntyi lääkäreihin päin, painoi selkänsä asteikkoa vasten, laittoi jalkateränsä yhteen ja suoristi ryhtinsä äärimmilleen. Tuomas käski hänen vielä nostaa hieman leukaansa ylöspäin.

”169 senttiä tasan”, sanoi Tuomas tarkistettuaan Hannan pituuden asteikolta.

”Selvä. Voit istua takaisin tuohon”, sanoi lääkäri osoittaen kädellään pöydän vieressä olevaa jakkaraa ja ottaen samalla käteensä stetoskoopin laittaen sen pienet tulppaosat korviinsa.

”Kuunnellaan sydänäänet”, hän jatkoi, nousi ylös ja kiersi Hannan selkäpuolelle. Koskettaessaan kuuntelupäällä kevyesti Hannan selkää, tämä liikahti hiukkasen. Stetoskooppi tuntui kylmältä vasten Hannan paljasta ihoa.

”Hengitä voimakkaasti, mutta hitaasti. Sisään ja ulos”, lääkäri neuvoi.

Hanna hengitti ensin voimakkaasti sisään. Hänen rintakehänsä nousi saaden rintaliiviensä peittämät rintansa liikehtimään hengityksen tahdissa nyt entistä selvemmin. Lääkäri siirtyi seuraavaksi Hannan eteen asettaen stetoskoopin juuri tämän rintojen yläpuolelle vaihdelleen sen paikkaa aina silloin tällöin. Se tuntui yhä kylmältä aiheuttaen pieniä puistatuksia Hannan koko vartaloon.

”Sisään ja ulos”, kuuluivat lääkärin ohjeet.

Hannan rinnat nousivat ja laskivat hengityksen tahdissa aina siihen asti, kunnes lääkäri otti kuunteluvälineen pois hänen rintakehältään ja teki joitain muistiinpanoja papereihinsa. Tämän jälkeen hän katsahti Hannaan päin.

”Seuraavaksi voitaisiin katsoa nuo rinnat. Jos voit ottaa rintaliivit hetkiseksi pois”, sanoi lääkäri valmiina tarkastuksen seuraavaan vaiheeseen.

Lause jähmetti Hannan hetkeksi. Eikö se ollut jo tarpeeksi kiusallista hyppelehtiä näiden ventovieraiden miesten edessä pelkissä alusvaatteissa? Hän ei ollut uskoa todeksi, että tässä piti vieläkin riisua. Hänhän olisi tuossa tuokiossa pelkillä pikkuhousuilla kahden miehen edessä. Voi taivas! Mutta eihän tässä mikään auta, hän ajatteli. Hanna käänsi katseensa pois miehistä ja avasi rintaliiviensä hakasen selkänsä takaa.

Hän nousi ylös ja laski rintaliivinsä jakkaralle, jossa hän oli juuri istunut ja seisoi nyt yläosattomissa kaikkien nähtävänä. Hänen rintansa olivat hyvin kiinteät ja lääkäri arvioikin mielessään niiden olevan varmastikin kokoa 75B. Tytön nännit olivat selvästi kovettuneet, mikä saattoi johtua tutkimushuoneen viileydestä tai sitten tämän 18-vuotiaan tytön jännityksestä – tai ehkäpä jopa pienestä kiihotuksesta – olla näin paljastettuna vieraassa miesseurassa.

”Hyvä on, voit seisoa suorassa ja laittaa kätesi yhteen pääsi päälle”, opasti lääkäri selvästi hermostunutta tyttöä. Hanna risti sormensa ja nosti kätensä päänsä päälle. Hän tunsi ihollaan jälleen vilunväristyksiä. Lääkäri aloitti tunnustelemalla ensin Hannan vasenta rintaa sen koko ympärysmitaltaan tehden koko ajan pientä pyöritysliikettä siirtyen lopuksi tunnustelussaan kohti vasenta kainaloa.

”Tutkitko itse säännöllisesti rintasi, Hanna?” lääkäri kysyi nopeasti.

”En kylläkään, vaikka tiedän, että pitäisi”, Hanna vastasi vähän säpsähtäen.

”Myös nuorten tyttöjen ja naisten on tärkeää tutkia rintansa noin kerran kuukaudessa mahdollisten kyhmyjen tai pattien havaitsemiseksi”, lääkäri selitti asian terveydellistä puolta.

Samalla hän kosketti ja puristi kevyesti Hannan vasemman rinnan nänninpäätä, mikä vastasi välittömästi kosketukseen kovettumalla entisestään. Lääkäri hymyili ja sanoi:

”Reaktiosi on aivan normaali ikäisellesi tytölle”.

Hannan jalkoja tutisutti ja hän pystyi vaivoin seisomaan paikoillaan. Tämä oli todella kiusallista!

Lääkäri toisti samat toimenpiteet myös oikean rinnan osalta ja Hannan reaktio oli sama lisättynä pienillä väristyksillä, minkä lääkäri ei edelleenkään uskonut johtuvan siitä, että tyttö koki tämän tutkimustilanteen erityisen kiusalliseksi vaan siitä, että tyttö ei suinkaan pannut pahakseen tätä kohtaa tarkastuksessa.

Nuorempi miehistä, siis Tuomas, oli koko tämän ajan vain katsonut hiljaa vieressä oppi-isänsä toimia. Hän ei voinut välttyä kiihottavalta ajatukselta päästä itse suorittamaan tämän tytön lääkärintarkastusta. Hän tunsi väkisin peniksensä reagoivan tilanteeseen katsoessaan tätä tyttöä toimenpiteen aikana. Mutta hän ei voinut antaa ajatuksiensa harhailla. Hänen olisi säilytettävä malttinsa tässä kiihottavassakin tilanteessa eikä hän voisi ajatellakaan mitään muuta kuin lääkärintarkastuksen ammattimaista puolta. Niinhän hänelle oli opetettu. Ei, vaikka tyttö kiihotti häntä aivan suunnattomasti.

Lopulta lääkäri oli valmis toimenpiteen osalta ja juuri kun Hanna aikoi pukea rintsikat takaisin yllensä lääkäri sanoi:

”Jos menet sitten tuohon tutkimuspöydälle makaamaan, selällesi, niin teen tämän saman tarkastuksen myös siinä asennossa”, ja kehotti Tuomasta tulemaan seuraamaan toimenpidettä pöydän toiselle puolelle. Hanna asteli edelleen pelkissä pikkuhousuissa tutkimuspöydän luokse ja nousi pieneltä jakkaralta istumaan sängylle heilauttaen jalkansa ylös ja asettautuen makaamaan pöydälle selälleen. Miehet havaitsivat, että hänen ollessaan makuulla hänen rintansa pysyivät silti hyvin ryhdissään eivätkä valahtaneet sivuille säilyttäen täten kiinteän muotonsa ja jäntevyytensä.

Lääkäri kumartui ja alkoi toistaa äskeistä toimenpidettä uudelleen. Hannan katse suuntautui huoneen kattoon ja hän yritti pysytellä rauhallisena, vaikkakin hän tunsi sydämensä lyövän normaalia kiihkeämmin. Hän katsoi välillä ympärillään olevia miehiä, välillä vaivihkaa rintojaan ja lopulta taas kattolaudoitusta. Lääkäri tunnusteli hänen rintansa samalla tavoin kuin äskenkin hänen ollessaan seisaallaan ja esitti aika-ajoin joitain kysymyksiä kandille, mihin Hanna ei tällä kertaa kiinnittänyt mitään huomiota. Hänen ajatuksensa alkoivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla harhailla. Entäpä jos tähän tarkastukseen liittyisi myös alapään tutkimus? Siis gynekologinen tutkimus? Ajatuskin sai hänet entistä hermostuneemmaksi. Hän oli kuullut huhuja, että tämänvuotinen lääkärintarkastus olisi todella perusteellinen ja että uusi koululääkäri saattaisi kiinnittää tarkastuksessa huomiota asioihin, joihin aikaisemmat lääkärit eivät olleet kiinnittäneet. Mutta sen täytyi olla vaan puhetta. Tuon kehonsa kaikkein yksityisimmän ”paikan” paljastaminen näille miehille ei voinut olla totta. Ajatukset pyörivät pakonomaisesti hänen päässään. Keskity ja ajattele jotain muuta Hanna toisti mielessään yhä uudelleen ja uudelleen.

”Hanna, voisitko ojentaa kätesi suoraksi pääsi yli aivan kuin yrittäisit kurkottaa jotain pääsi takaa”, keskeytti lääkäri havahduttaen Hannan takaisin todellisuuteen. Hän nosti kätensä ja kurkotti niillä päänsä yli, mikä paljasti näkyviin hänen kainalonsa. Hänen rintansa levisivät vain hieman säilyttäen kuitenkin edelleen hyvin muotonsa.

”Tuomas…”, lääkäri sanoi katsoen nuorempaa apulaistaan, ”…onko sinulle opetettu naisten rintojen perusrakenne?”.

”Kyllä vain”, nuori mies tokaisi. ”Tämä on rintarauhanen”, hän aloitti koskettaen samalla kevyesti Hannan oikeata rintaa. ”Ja tämä on tapa, millä voidaan havainnoida mahdolliset kyhmyt ja kovettumat rinnassa”, hän jatkoi asettaen kätensä Hannan oikean rinnan ympärille ja alkaen hitaasti painella sitä pyörivin liikkein. ”Tämä ruskea osa on nimeltään areola, mikä ympäröi nänniä. Jos tyttö on seksuaalisesti kiihottunut, nänni yleensä kovettuu periaatteessa samalla tavoin kuin miehellä vastaavassa tilanteessa jäykistyy penis”, selitti Tuomas ja puristi samalla Hannan oikeata nänniä. Tyttö ähkäisi hiljaa, mutta pysyi silti paikallaan.

”Erinomaista”, lääkäri sanoi. ”Ei olekaan ihme, että olit vuosikurssisi paras. Sinulla tuntuu olevan hyvät tiedot naisten anatomian osalta”.

Hannasta nykyinen tutkimustilanne tuntui vaan entistä kiusallisemmalta. Ympärillä pyörivät miehet silmäilivät ja puristelivat hänen rintojaan ja puhuivat samalla muka anatomiasta! Vaikka miesten kosketus ei yhtään sattunut vaan pikemminkin tuntui hänestä hyvältä, ei hän kuitenkaan pystynyt nauttimaan siitä siten kuin olisi ehkä pitänyt. Hän tunsi olevansa nyt vähän rauhallisempi ja rentoutuneempi kuin hetki sitten, mutta tilanne oli silti varsin kiusallinen.

Viimeinkin lääkäri suoristautui ylös ja vaikutti siltä, että tämä olisi viimeinkin ohi. Myös Hanna nousi istualleen heiluttaen jalkansa tutkimuspöydän laidan yli. Lääkäri käveli kirjoituspöytänsä luo ja teki jälleen joitain merkintöjä papereihinsa.

”Oletko koskaan ollut lääkärintarkastuksessa alasti?” kysyi lääkäri äkkiä kohottaen katsettaan papereista.

Kysymys oli lamauttaa Hannan. Ei voi olla totta! Pitääkö tässä vielä pikkuhousutkin riisua? Hän tunsi jo nyt olevansa alasti.

”E..en”, Hanna vastasi melkein kauhuissaan.

”No, tämä on nyt sinun ensimmäinen kertasi. Älä välitä, olemme nähneet kyllä muitakin naisia ja tyttöjä vastaavanlaisessa tilanteessa, joten et ole suinkaan ensimmäinen eikä sinun tarvitse yhtään ujostella”, lääkäri sanoi vilkaisten samalla vieressään seisovaa kandia, joka oli suunnannut katseensa kohti lattiaa.

Vaikka Hanna olikin edelleen hämillään, näytti hän kuitenkin epävarmana hyväksyvän tämän huonon selityksen. Eikä hän kai muutakaan tässä tilanteessa voinut.

”Otatko siis pikkuhousut pois”, sanoi lääkäri äänellä, että päätös olisi Hannankin puolesta jo tehty.

Hanna nousi tutkimuspöydältä seisomaan, otti hitaasti kiinni pöksyjensä vyötärönauhasta ja liu’utti ne kumartuen aina nilkkoihinsa astuen niistä lopulta pois. Tällä haavaa hänen valkoiset pikkuhousunsa olivat kokonaan hänen kädessään. Voi luoja, hän oli nyt täysin alasti! Lääkäri ja Tuomas olivat molemmat hetken vaiti eikä tarvinnut todellakaan arvuutella, mitä osaa Hannan vartalossa he parasta aikaa silmäilivät.

”Menetkö takaisin makaamaan siihen pöydälle, tällä kertaa mahallesi”, sanoi lääkäri lähestyen itsekin tutkimuspöytää.

”Mitäs nyt tapahtuu?” kysyi Hanna vähän hätääntyneenä.

”Tehdään nopeasti rektaalitutkimus”, lääkäri vastasi ja otti samalla esille kumihansikkaan toisesta taskustaan.

”Mitä se niin kuin tarkoittaa?” Hanna kysyi pelokkaalla äänellä.

”Tarkistamme, että kaikki on kunnossa sillä puolella. Tämä tehdään nyt tänä vuonna kaikille lukion kakkosille sekä tytöille että pojille. Tiedän, että se voi tuntua vähän epämiellyttävältä, mutta se ei itsessään kestä kauan. Yrität vaan olla mahdollisimman rentona”, kuuluivat lääkärin sanat. Hanna ei pitänyt tästä yhtään, ei todellakaan!

Hän asettautui taas erittäin vastahakoisesti tutkimuspöydälle, nyt vatsalleen. Tämä on valtavan noloa, hän ajatteli puristaen samalla pakaransa tiukasti yhteen. Lääkäri oli tällä aikaa saanut kumihansikkaat molempiin käsiinsä ja puristi nyt geelituubista värittömännäköistä geeliä oikeaan etusormeensa. Hanna vilkaisi lääkäriä kohden.

”Tämä on liukastusainetta. Haluan, että olet nyt mahdollisimman rentona, Hanna. Laitan hetken päästä sormeni hitaasti peräaukkoosi. Se voi tuntua aluksi vähän kylmältä ja liukkaalta, mutta vain hetken aikaa. Tarkistetaan nyt, että kaikki on OK”, selitti lääkäri mitä seuraavat minuutit tulisivat tarjoamaan. Hanna vilkaisi häntä uudelleen ja käänsi sitten katseensa eteenpäin tietäen, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta paeta tästä. Hän kiemurteli levottomana vähän paikallaan ja tunsi allaan olevan paperiliinan käpristyvän hänen paljaan ihonsa alla.

”Voisitko vielä vähän levittää jalkojasi…”, lääkäri sanoi ”…sen verran, että ne ovat tuossa pöydän reunoilla”.

Luoja, miten nöyryyttävää tämä oli!

Hanna levitti jalkojaan ensin vain vähän, mutta sitten lopulta lääkärin pyynnön mukaan pöydän reunoille. Lääkäri levitti vasemman käden peukalollaan ja etusormellaan Hannan varsin kiinteitä pakaroita paljastaen esiin tämän ruskean ja vaaleanpunaisen peräaukon renkaan. Hän kehotti tyttöä hengittämään syvään ja alkoi sitten hitaasti pienin pyörivin liikkein työntää etusormeaan tytön peräaukkoon.

”Aaah!”, Hanna voihki hiljaa muutaman kerran kunnes lääkärin sormi oli pikkuhiljaa kokonaan tytön sisällä. Hanna kiemurteli pöydällä hiukan ja nosti keskivartaloaan vähän ylös ilmaan.

”Aaah!”, kuului taas uudelleen.

”Rentoudu… tämä kestää vain hetken”, lääkäri neuvoi häntä Tuomaksen pidellessä toista kättään Hannan oikean takareiden päällä estäen tätä edes hiukan kiemurtelemasta.

Hanna rauhoittui vain vähän tajuten epätoivoisen asemansa. Hän oli juuri nyt täysin muiden hallittavana. Lääkärin sormi hänen peräaukossaan tuntui inhottavalta. Lääkäri liikutti sormeaan hitain liikkein vetäen sitä ensin hieman ulos ja työntäen kohta takaisin sisään kosketellen samalla tytön peräsuolen seinämiä. Hän saattoi tuntea kuinka hänen rystysensä painoivat kevyesti vasten tytön pehmeitä ja kiinteitä pakaroita. Hän toivoi voivansa mennä yhä syvemmälle ja syvemmälle, mutta havahtui lopulta todellisuuteen. Vielä hetken tunnusteltuaan hän veti sormensa ulos tytön peräaukosta melkein yhtä hitaasti kuin mitä oli työntänytkin sen. Hanna voihkaisi jälleen.

”Kaikki on ihan kunnossa. Ei mitään ongelmia tuolla puolella”, lääkäri sanoi vetäessään samalla kumihansikkaan pois kädestään ja heittäen sen pöydän vieressä olevaan astiaan.

Hanna veti edelleen syvään henkeä. Viimeinkin se oli ohi. Vaikka tutkimus itsessään tuntui epämiellyttävältä, siinä oli kuitenkin jotain, mistä Hanna piti. Ehkä hän oli vieläkin liian hermostunut tajutakseen kunnolla, mutta sormen työntäminen hänen peräsuoleensa ei sattunut lainkaan niin paljon kuin mitä hän oli aluksi pelännyt. Ehkä jopa päinvastoin, se tuntui omalla tavallaan hyvältä.

”Hanna, voit nyt kääntyä ympäri selällesi”, lääkäri sanoi.

Hanna kääntyi tutkimuspöydällä paperin rahistessa hänen allaan. Hän puristi jalkansa jälleen tiukasti yhteen ja olisi myös käsillään halunnut peittää häpykarvoituksensa tulemasta kaikkien nähtäville. Hän oli edellisenä iltana rajannut ja siistinyt karvoituksensa pieneksi kolmioksi, mikä hänellä oli tapana tehdä säännöllisesti. Mielessään hän oli kylläkin ajatellut myös tätä tulevaa lääkärintarkastusta eikä halunnut alapäänsä olevan siistimättömässä kunnossa, jos tarkastuksessa pitäisi kuitenkin – jostain täysin odottamattomasta syystä – riisua pikkuhousutkin. Tämä kauhuskenaario oli siis toteutunut, kirjaimellisesti. Levottomana hän piti kuitenkin kädet sivuillaan ja katsoi selällään maaten kysyvästi kumpaakin lääkäritakkista miestä. Mitähän tässä seuraavaksi tapahtuu? Voi, ei!

Lääkäri tuli seisomaan tutkimuspöydän viereen kädessään pieni muistilehtiö.

”Esitän sinulle seuraavaksi joitakin kysymyksiä, Hanna. Onko sinulla ollut mitään sairauksia viimeksi kuluneen vuoden aikana?”

”Ei ole. Paitsi pientä flunssaa muutaman kerran”, vastasi Hanna katsoen nyt lääkäriä suoraan silmiin.

”Entäpä migreeniä?”

”Ei ole”, vastasi Hanna jälleen.

Hanna tunsi itsensä todella vaivautuneeksi jouduttuaan vastaamaan lääkärin loputtomalta tuntuvaan tulvaan kysymyksiä, jotka käsittelivät Hannan terveydentilaa yleensä sekä hänen kuukautiskiertoonsa liittyviä oireita ja kipuja kuten myös aikaisempaa seksuaalihistoriaansa.

Lääkäri laski lopulta muistilehtiönsä alas suunnaten katseensa Hannaan, joka oli tällä välin noussut istumaan tutkimuspöydän reunalle.

”Seuraavaksi teemme sinulle pikaisen gynekologisen tutkimuksen…”, sanoi lääkäri ja jatkoi ”…voit käydä tuohon tutkimuspöydän päähän istumaan.”

”Onko se ihan välttämätöntä?” kysyi Hanna osoittaen selkeän haluttomuutensa kyseiseen toimenpiteeseen.

”Kyllä se on hyvä tehdä, jos et ole yli vuoteen käynyt gynekologilla kuten tuossa äsken kerroit”, vastasi lääkäri perustelematta sen enempää kantaansa.

Hanna siirtyi pöydän päähän ja istuutui siihen. Hänen sydämensä hakkasi lujempaa kuin vielä kertaakaan tämän runsaan puolituntisen aikana, minkä tarkastus oli tähän mennessä kestänyt. Lääkäri tuli hänen luokseen ja veti tutkimuspöydän alta näkyviin metalliset telineet, joiden päissä oli pienet renkaat.

Hanna asettautui makaamaan selälleen tutkimuspöydälle, niin että hänen takamuksensa oli juuri pöydän reunalla. Hän nosti jalkojaan, koukisti polvensa ja asetti vuoronperään kummankin kantapäänsä niille tarkoitettuihin metallisiin telineisiin. Hän tiesi tarkalleen mitä olisi edessä. Hän oli viimein joutunut avaamaan esteettömän näkymän hänen kaikkein yksityisimpään paikkaan kehossaan.

”Nyt pitäisi vielä vähän levittää reisiä, Hanna”, lääkäri sanoi ja erotti samalla Hannan reisiä vielä hieman kauemmaksi toisistaan. Vieressä seurannut Tuomas sytytti samalla kirkkaan kohdevalon osoittamaan suoraan tytön jalkoväliin. Hanna saattoi tuntea valon tuottaman lämmön alapäässään.

”Älä jännitä yhtään, vaan yritä rentoutua. Tämä ei satu yhtään”, neuvoi lääkäri vetäessään jälleen uudet kumihansikkaat käsiinsä. ”Voit pitää kädet siinä vartalon sivuilla tai ylävatsalla, jotta vatsalihaksesi eivät jännity liikaa. Se helpottaa oloasi”.

Lääkäri aloitti tutkimuksen painelemalla Hannan alavatsaa hitaasti eri kohdista ja tiedusteli, tuntuuko missään mitään erityistä kipua. Hanna pudisti päätään sanomatta mitään. Hän jatkoi tunnustelua myös tytön häpykarvoituksen päältä, mikä hiukkasen kutitti Hannaa. Tunnusteltuaan viimein myös nivuset vaikutti lääkäri kaikesta päätellen tyytyväiseltä.

”Ei mitään suurentumia, näppylöitä, eikä mitään ihottumaa. Kaikki OK”, hän vihdoin sanoi.

Tuomas ojensi hänelle metallisen spekulan, johon tämä oli levittänyt liukastetta.

Lääkäri levitti seuraavaksi sormillaan tytön uloimpia häpyhuulia ja asetti varovasti tutkimusvälineen sisään. Hanna pidätti hengitystään.

”Emättimen limakalvot näyttävät olevan kunnossa, kuten myös kohdunsuu. Mitään näytteitä emme nyt ota. Tämä on vaan ihan rutiininomainen tarkastus”, lääkäri selitti katsoen samalla Hannaa silmiin. Vedettyään spekulan hitaasti ulos, lääkäri työnsi tämän jälkeen hitaasti kaksi sormeaan tytön emättimeen. Hän tunsi välittömästi, että Hannan emättimen seinämien lihakset sykkivät kiivaasti hänen sormiensa ympärillä.

”Aaahh…!” Hanna voihki kun lääkäri liikutti vähän sormiaan hänen sisällään. Sormet painoivat ja hieroivat nyt hänen G-pistettään vaikuttaen selvästi. Hanna oli sulkenut silmänsä ja voihki edelleen nyt yhä äänekkäämmin. Tunne oli sensaatiomainen. Se ei ollut kipua, vaan joatin muuta, mikä tuntui Hannasta mielettömän hyvältä. Lääkäri painoi toisella kädellään Hannan alavatsaa aivan tämän häpykarvoituksen rajalta tuntien näin paremmin kohdun ja munasarjojen koon, asennon ja liikkuvuuden.

”Aaahh… mmmm….”, kuului nyt säännöllisin väliajoin tytön suusta.

Hanna jatkoi voihkintaa. Lääkäri liikutti sormiaan nyt vähän nopeammin, mikä tuntui vain lisäävän tytön mielihyvää. Hän tunsi tytön emättimen lihasten supistelevan erittäin kiivaasti. Hanna vääntelehti ja kurkotti päätään hieman taakseen miesten saattaessa havaita, kuinka hänen verisuonensa sykkivät hänen kaulallaan. Hanna tuntui nyt hienokseltaan liikuttavan keskivartaloaan aivan tietyssä tahdissa, vaikka lääkäri vain piti sormensa paikoillaan tytön emättimessä. Saavutettuaan lopullisen kliimaksinsa Hannan vääntelehtiminen vähitellen hidastui ja hetkisen kuluttua myös hänen hengityksensä alkoi tasaantumaan. Lääkäri liu’utti sormensa varovasti ulos tytön sisältä. Hanna raotti varovasti silmiään ja avasi ne lopulta kokonaan auki.

”Oikein hyvä. Sisätutkimus onnistui hyvin ja kaikki vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Reaktiosi oli aivan normaali ikäisellesi nuorelle naiselle. Melkein kaikki lukiolaiset tytöt reagoivat tähän samalla tavalla. Ei siitä kannata nolostua yhtään”, sanoi lääkäri ja hymyili vienosti.

Hannaa nolotti se, miten hän oli käyttäytynyt, mutta hän ei ollut voinut sille mitään. Se oli tuntunut taivaalliselta ja sen aikana hän oli ollut aivan muissa maailmoissa kuin tässä huoneessa. Tuomas auttoi häntä nostamaan jalkansa pois metallisista jalkatuista ja Hanna nousi istumaan pöydän reunalle.

”Voit nyt varmaan pukea pikkuhousut ja rintsikat takaisin päällesi”, sanoi lääkäri ja kiersi kirjoituspöytänsä taakse. Hannaa ei tarvinnut kehottaa kahta kertaa. Hän oli taas palannut todellisuuteen, vaikka jälkeenpäin muistelessaan tätä tarkastusta hän olisi halunnut sen vielä jatkuvan.

”Tarkastus on nyt osaltasi ohi”, lääkäri sanoi Hannan seisoessa jo alusvaatteisillaan keskellä huonetta. ”Jos sinulla on vielä jotain kysyttävää, niin…”

”Eipä taida olla. Tämä oli siis tässä”, sanoi Hanna keskeyttäen lääkärin lauseen.

”Kyllä. Tapaamme todennäköisesti vielä ensi vuonna. Abien lääkärintarkastukset suoritetaan syksyllä, mutta siihen asti toivotamme hyvää opiskeluaikaa”, lääkäri sanoi ja nyökkäsi Hannan suuntaan.

”Näkemiin!”, toivottivat lääkärit melkein yhdestä suusta.

”Näkemiin!” vastasi Hanna, kääntyi kannoillaan ja poistui nopeasti tutkimushuoneesta odotustilaan, jossa hän viimein saattoi pukeutua kunnolla ja sen jälkeen palata takaisin oppitunnille. Kello oli melkein kaksitoista ja biologian tunti alkaisi aivan kohta. Mutta tätä lääkärintarkastusta hän ei saanut vielä pitkään mielestään ja odottikin jo jännittyneenä ensi syksyä.

Hannan poistuttua huoneesta lääkäri katsoi vieressään seisovaa kandia ja sanoi:

”Tuomas, huomaan että sinäkin reagoit ihan normaalilla tavalla tähän tarkastukseen”.

”Miten niin?” Tuomas kysyi.

”No, sehän näkyy”, vastasi lääkäri osoittaen pientä kosteaa läikkää Tuomaksen lääkäritakissa juuri vatsan alapuolella.

Tuomas veti välittömästi kätensä läikän eteen yrittäen peitellä sitä.

”Älä välitä. Se kuuluu tämän työn luonteeseen. Luonnollinen reaktio miehelle. Sitä sattuu usein, itsellenikin. Viimeksi juuri äsken”, lopetti lääkäri ja katsahti takaisin papereihinsa.

”Kukapa meillä on seuraavaksi?”