Valmistuin matkailualalle kaksi vuotta sitten ja edelleen olen työttömänä. Jos menee matkailualalla hyvin, niin se meno on kyllä kaikki Suomen rajojen ulkopuolella. Täällä vaan kiristellään vöitä ja saneerataan ja irtisanotaan. Työkkärissäkin käskivät unohtaa haaveet matkailualan työpaikasta. Ei meitä ammattilaisia mihinkään tarvita, kun varaukset tehdään netissä ja palvelut tuotetaan ulkomailla. Se siitä.
Mitäs me työttömät...
tourismo
3685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä kannattaisi miettiä ennen kuin menee opiskelemaan eikä sitten, kun on myöhäistä. Itse olen töissä pienellä alalla,jossa ei ole ollut työttömiä koskaan ja tällä hetkellä voisi valita työpaikan monista vapaista, joihin ei kukaan hae.
Onko siinäkään mitään järkeä että kouluttautuu jollekin alalle vain arvioidun työllisyystilanteen takia. Kyllä minua ainakin v***ttaisi tehdä jotain työtä 35-40 vuotta mistä en nauttisi tai itse työ ei antaisi mitään tyydytystä.
ps. tällä hetkellä työttömänä matkailualalta. On kuitenkin maailman suurin teollisuudenala, että taidan heittää reissusaappaat jalkaan ja lähteä maailmalle. World is big.
Jos reaalitilanne on se e´ttei oma alan duunia löydy niin se pitää vaan hyväksyä. Toki se vituttaa, mutta silti murehtimalla ei asiat koskaan parane ;) Koskaan ei ole liian myöhäistä alottaa opiskeluja uudelleen.