Kahvi meinasi mennä väärään kurkkuun, kun avasin aamun lehden urheilusivun. Tiikereiden kunniapuheenjohtaja Salo kertoi 40-vuotisjuhlista. Millä perusteella hänet on voitu nimittää seuran kunniapuheenjohtajaksi, pöyristyttävää. Vuosi hallituksessa ja sitten kunniapuheenjohtajaksi. Kyllä on härski valinta, kuka on moisen ehdotuksen tehnyt?
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ
ihmettelijä
8282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Silloin, kun Tiikerit aloitti uuden nousun niin oli työntämässä naamaansa joka väliin. Kyllä siitä kunniapuheenjohtajuus pitää myöntää vaikka ei muita ansioita olekkaan.
Joillakin on vaan pokkaa ottaa vastaan kunniaa, jota ei ole ansainnut.
oikea mies valittiin.muut on poikasia ja suurisuisia valittajia.
Se äijähän on eniten niistä putkista valittanut.
ja taas on jääkiekkoväki liikkeellä. Ymmärtäkää nyt, että eniten tämä jatkuva lentopallon solvaaminen kääntyy teitä itseään vastaan. Tiedoksi sekin että tämä kunniapuheenjohtaja oli seuran 70- ja 80-luvun kunnian aikoina yksi keskeisiä voimia seurassa eli sikäli on kyllä tittelinsä ansainnut.
Erikoinen seura, täyttää 40 vuotta vaikka ei ole toiminut kuin 20 vuotta. Oli pöytälaatikkoseurana 20 vuotta. Miten kyseistä henkilöä ei aikanaan 70-80-luvulla valittu seuran kunniapuheenjohtajaksi? Millä ansioilla sitten nyt on valittu? Ihmetyttää, kun nykyhistoria on kuitenkin kaikkien tiedossa ja moni iäkkäämpi henkilö muistaa myös vanhemman historian. Se mitä silloin tapahtui ei ainakaan ollut kovinkaan kunniakasta,
Sitten tiedoksi, että en ole missään tekemisissä jääurheilun kanssa, joten tämän tekstin osalta ei tarvitse osoittaa syytöksiä muille kuin minulle
Hupaisa oli lista mitallin saaneistakin hah hah haa vanhat muumiot nostettiin esille.
Kokkolassa kateus voittaa kiimankin. Säälittävää seurata sivusta miten Tiikereitä ja lentopalloväkeä lyödään.