Puu rappujen kupeet haisevat järkyttävästi. Jos jätät hetkeksi vaikkapa kengät rapuille ne ovat pian entiset hajumerkintöjen vuoksi. Mieheni eristi lasiveranan alusen katiskaverkolla, kissat alkoivat käymään kukkapenkissä tarpeillaan.
Lisäksi ne tappavat pikkulintuja myöskin pihapiiristä ja kantavat niitä meidän rapuille ja verannalle, joskus useita päivässä. Monet pikkulinun poikaset ovat jääneet pesään kuolemaan ilman emoa.
MIKSI KISSA TAPPAA; KUN EI SYÖ SAALISTAAN?
Pitäkää huoli hoidokeistanne, eihän koiratkaan saa vapaasti mellastaa.
Mitä pitäisi tehdä nurkissamme pyöriville naapurien kissoille?
33
182
Vastaukset
- ei jaksa ei jaksa
Ei voi olla totta!!!! Jo tuhannes aloitus tästä aiheesta! Yrittäkää nyt s**tana keksiä jotain muuta kuin tätä!!!!
Mietitäänpä nyt ihan porukalla joku vähän tuoreempi aloitus josta voimme henkevästi keskustella ja joka innostaisi jopa trolleja vähän parempiin provokaatioihin.- omistajassa vikaako?
Tuo että saman tyyppisistä ongelmista tehdään useampia aloituksia, kertoo vain siitä että yhä on ongelmia ihmisiää kissanpidossa.Ja että niistä yhä vain on haittaa asuinalueella missä kissaa pidetään lain vastaisesti vapaana, ja muiden riesana.
Varmasti aloituksetkin vähenevät, kunhan ne kissan omistajat alkavat hoitaa kissojaan niin kuin suomessa laki määrää kissoja hoidettavan ....sitä odotellessa ;)
Jokainen nyt miettimään sitä omaa kissanpitoa.Onko se oma kissa mahdollisesti käynyt ulostamassa naapurien pihassa, tekeekö niin usein, ehkä päivittäin,eikö se pysykkään aina omalla pihalla?
Olisi syytä ryhtyä riittäviin toimiin kissan omassa pihassa pysymiseksi.On nykyään paljon vaihtoehtoja, on näkymätöntä aitaa, jolla voi sille omalle kisulleen aidata vaikka koko oman pihansa.Ja voi tehdä turvallisen suuren aitauksen kissalleen, josta kissanluukun kautta pääsy sisälle takaisin.
Näin voi varmistaa, että kissa pysyy siellä omistajansa alueella, eikä häiriköi ulosteillaan naapurien pihoissa.
- Haju haitta
No äläpä lue kun et jaksa kuunnella tosiasiaa kissojen käyttäytymisestä.
Miksi muuten kissalle ei ole samanlainen laki kuin koirille? Epäreilua. - haukottaa
Googleta SUOMI24 NAAPURIN KISSA niin saat luettavaa!
- Eikö mitään lakia?
Enpä viitsi, kestetään ja kärsitään.
- owsuehfowsiejfowesif
Hanki loukku, esim. https://kauppa.rellunkulma.fi/product/4200/pienelainloukku-93x30x30cm tai vastaava ja kerää kiusankappaleet talteen.
. - free cats
Ota selkoa laista, ja toimi sitten sen mukaan.Löytyy netistä, aj täältä kirjoitukistakin.Poliisin laki tulkinta jne.
Voit ottaa lain mukaan pihastasi kissat kiinni, ja viedä sen eläinhoitolaan.
Saattavat olla karanneita, jota omistaja etsii/kaipailee, omistaja ilahtuu kun löytää siten kissansa, ja kissa pääsee turvaan kylmältä.
Joten hyvä, laillinen ja vastuullinen teko :) - OnOn..-..
Kyllä niitä koiriakin laittomasti pidetään vapaana. Jos ei nyt niin paljoa kuin kissoja, mutta kuitenkin.
Joten ihan turha kitistä, että miksi kissat sitten kun koiratkaan ei saa.
Toki laki on sama kummallekin, niin kissan- kuin koiranomistajalle, mutta älä helkkarissa kehtaa edes väittää, et kukaan koiranomistaja ei päästä koiraansa lakien vastaisesti irti juoksentelemaan ympäriinsä.
Toki voisit samalla vaivalla mennä naapurisi puheille, kun mitä kirjoitat täällä netissä asiasta. Ja TEET HÄNELLE SELVÄKSI, ETTÄ PITÄÄ KISSANSA KIINNI NIIN, ETTEIVÄT NE PÄÄSE NAAPUREIDEN PIHOILLE KUSEKSIMAAN YM.
Kyllä ne hölmötkin yleensä lakia noudattavat. Kait..- wefijwperiwpe
Höpöhöpö!
Koiranomistajat ovat valovuosia edellä kissanomistajia lemmikeistään huolehtimisen suhteen.
Joka päivä näkee useita kissoja yksin ja valvomattomina kuljeskelemassa minne milloinkin, mutta vastaavalla tavalla irti juoksevia koiria tapaa ainoastaan äärimmäisen harvoin.
Eikä kissanomistajille puhumisesta ole mitään hyötyä. Ainoastaan loukutus on edes jollakin tavalla vaikuttava keino. - niin nähty
Tiedän useamman tapauksen, joissa on käyty puhumassa itrokissan omistajalle, ei ole tullut kissan pitoon puhumalla mitään muutosta.Kun on ottanut kissan ulkokissaksi, heitteille tarkoituksella kulkemaan.Ei sitä omistajakaan kotiinsa halua, silloin kissa on aina vaan ulkona.
Eli, kannattaa unohtaa keskustelut,ja siirtyä siihen löytöeläinhoitolaan vientiin, se sentään joskus auttaa.Vain yksi kymmenestä kissasta haetaan takaisin kotiinsa, tai siis paremminkin kotinsa pihalle. - pöö
wefijwperiwpe kirjoitti:
Höpöhöpö!
Koiranomistajat ovat valovuosia edellä kissanomistajia lemmikeistään huolehtimisen suhteen.
Joka päivä näkee useita kissoja yksin ja valvomattomina kuljeskelemassa minne milloinkin, mutta vastaavalla tavalla irti juoksevia koiria tapaa ainoastaan äärimmäisen harvoin.
Eikä kissanomistajille puhumisesta ole mitään hyötyä. Ainoastaan loukutus on edes jollakin tavalla vaikuttava keino.Totta turiset.. ja kaiken lisäksi, jos koira sattuu olemaan vapaalla jalalla tuolla ulkona sitä todennäköisesti etsitään, jotta pääsee kotiin.. kissoja vaan pidetään ulkona, ei niitä kukaan edes etsi, sitten tullaan tänne itkemään että kun mirri jäi auton alle..
- puhutaanpa suoraan.
wefijwperiwpe kirjoitti:
Höpöhöpö!
Koiranomistajat ovat valovuosia edellä kissanomistajia lemmikeistään huolehtimisen suhteen.
Joka päivä näkee useita kissoja yksin ja valvomattomina kuljeskelemassa minne milloinkin, mutta vastaavalla tavalla irti juoksevia koiria tapaa ainoastaan äärimmäisen harvoin.
Eikä kissanomistajille puhumisesta ole mitään hyötyä. Ainoastaan loukutus on edes jollakin tavalla vaikuttava keino.Niinpä, kun tuota matalajalkaista koiraa taluttelen, ja kerään koiransontani muovipussiin, niin ihmettelen toisia koiranomistajia. Sellainen paskavana kulkee kadun päästä toiseen.
Ei viittitä kerätä. Sitten talojen asukkaat yrittävät "miinottaa" orapihlajajätteellä [ ymmärrän heitä ] portinpieliään ja kulkuväyliään, ettei nämä paskattajat jätä miinoja polulle. Sitten voi se omakoira saada tassuun piikkejä.
Eli siinä me "hyvin aikaansa edellä" olevat koiraihmiset olemme. Kissa sentään peittää jäljet, pitää hiiret kiinteistöjen nurkilta pois ja tappaa rotanpojat.
Ruotsissa juuri eräästä keittiöstä otettiin kiinni 40 centtinen rotta. Oli jyrsinyt pääsyn sisään. Vantaalla ja samantyyppinen rivitalossa.
Kaupunki kuhisee rottia, koska ei ole "vihollista" eli luontoa tasapainottavaa uhkaa niille. Ihmiselle on kissa tullut aivan siksi, että se piti jyrsijät kurissa. Koirat metsästykseen ja vartiointiin. Mutta, nykyajan "steriili" ihminen ei ymmärrä asioiden kokonaisuuksia. Jos kissa kävelee pihassa, se naapurin kissa, "voi kauhistus.".
En kehu koiraa, siksi, että ihminen on sen koirajätöksen ongelma. Siistiä olisi pitää pussit mukana, rullia on myytävänä. Nätist pussi käteen sujauttaa ja pyöräyttää sonnan muosuojattuun käteen ja pussi kädenpäältä pyöräytetään ympäri ja se on siinä. Ei jää paskat ihmisten ja lasten kenkiin, niin kouluteillä jne.
Kissa on pienempi ongelma kuin koira. - pw4rpw3eriugtpw3
puhutaanpa suoraan. kirjoitti:
Niinpä, kun tuota matalajalkaista koiraa taluttelen, ja kerään koiransontani muovipussiin, niin ihmettelen toisia koiranomistajia. Sellainen paskavana kulkee kadun päästä toiseen.
Ei viittitä kerätä. Sitten talojen asukkaat yrittävät "miinottaa" orapihlajajätteellä [ ymmärrän heitä ] portinpieliään ja kulkuväyliään, ettei nämä paskattajat jätä miinoja polulle. Sitten voi se omakoira saada tassuun piikkejä.
Eli siinä me "hyvin aikaansa edellä" olevat koiraihmiset olemme. Kissa sentään peittää jäljet, pitää hiiret kiinteistöjen nurkilta pois ja tappaa rotanpojat.
Ruotsissa juuri eräästä keittiöstä otettiin kiinni 40 centtinen rotta. Oli jyrsinyt pääsyn sisään. Vantaalla ja samantyyppinen rivitalossa.
Kaupunki kuhisee rottia, koska ei ole "vihollista" eli luontoa tasapainottavaa uhkaa niille. Ihmiselle on kissa tullut aivan siksi, että se piti jyrsijät kurissa. Koirat metsästykseen ja vartiointiin. Mutta, nykyajan "steriili" ihminen ei ymmärrä asioiden kokonaisuuksia. Jos kissa kävelee pihassa, se naapurin kissa, "voi kauhistus.".
En kehu koiraa, siksi, että ihminen on sen koirajätöksen ongelma. Siistiä olisi pitää pussit mukana, rullia on myytävänä. Nätist pussi käteen sujauttaa ja pyöräyttää sonnan muosuojattuun käteen ja pussi kädenpäältä pyöräytetään ympäri ja se on siinä. Ei jää paskat ihmisten ja lasten kenkiin, niin kouluteillä jne.
Kissa on pienempi ongelma kuin koira.Höpöhöpö!
Koirien jätökset ovat useimmiten vain teiden varsilla, mutta kissojen jätökset taas yleensä ihan missä satttuu ympäri pihaa.
Ja vain täysi idiootti kuvittelee, että kissan suorittamalla jätöstensä peittämisellä olisi muka jotakin merkitystä läjien haitallisuuteen. "Peittämisestä" huolimatta läjät sotkevat ja haisevat ihan yhtä lailla.
Hiiriin ja rottiin tehoaa kissaa paljon paremmin se, kun pitää paikat puhtaina ja huolehtii siisteydestä.
Se on kyllä ihan taivahan tosi, että koiranomistajat ovat valovuosia edellä kissanomistajia lemmikeistään huolehtimisessa. HEITTEILLÄ juoksevia kissoja liikkuu pihassamme vähän väliä, mutta koiria ei edes joka vuosi.
- jfrfr
Kissoja voit rapsuttaa ja lopettaa itse kännipäissäsi rappusille kuseskelun. Sen jälkeen voit lopettaa tuon vuosikausia kestäneen provoilun netissä ja keskittyä löytämään elämään muuta sisältöä.
- ilmi1
Olen samaa mieltä, täälläpäin kulkee kissoja vapaana ja eivät ne nyt toisten portaille tule pissimään. Josko ihan pienenä joku?
- 9+7
Trollihan tuo aloitus oli taas kerran. Tästä palstasta on tullut sisäkissuttelijoiden trollauspalsta. Asiallisilta palstoilta heidät on jo bannattu, mutta täällä vielä haastavat riitaa.
- huonoahoitoa jooo
9+7 kirjoitti:
Trollihan tuo aloitus oli taas kerran. Tästä palstasta on tullut sisäkissuttelijoiden trollauspalsta. Asiallisilta palstoilta heidät on jo bannattu, mutta täällä vielä haastavat riitaa.
Itestäs kerroit, kiva, tiedettiin tosin tuo jo XD
- 3632+982
Meillä auttoi, kun kuskattiin muutama irtokissa pihasta hoitolaan.Ei ketään niistä kysellyt, olivat varmaan hylättyjä sitten.Samaa suosittelen muillekkin,joiden pihoissa kuljeksii ja sotkee irtokissoja.Toimiva ja laillinen konsti :)
- ärsyttääääääää-äää
Meillä on jatkuvia ongelmia naapuruston irtokissojen kanssa, sisällä asti haisee kusi kun nämä leikkaamattomat kissat ruiskivat ulkoseiniin päivä toisensa jälkeen. Kaikki ulos jätetyt tavarat haisevat, auto merkataan jne.
- pswijfpwrijufp3w49
Niinpä.
On hyvin harmillista, että niin suuri osa kissanomistajista on idiootteja.
Ainoa keino, joka tepsii edes hetkeksi, on poistaa kiusantekoväline pelistä.
Keinoja siihen on monia, harkitse itse parhaat... - paskan murjasijoille
pswijfpwrijufp3w49 kirjoitti:
Niinpä.
On hyvin harmillista, että niin suuri osa kissanomistajista on idiootteja.
Ainoa keino, joka tepsii edes hetkeksi, on poistaa kiusantekoväline pelistä.
Keinoja siihen on monia, harkitse itse parhaat...Mielestäni paras olisi teille paskantaville koirille se, että ottaa ylimääräisiä pussia mukaan, panee paskan siihen ja kuljettaa koiranomistajallle ne perässä hänen kotiinsa. Eli näin päästäisiin koirapaskoista eroon teittenvarsilta.
Eli isännille ja emännille hyvä temppu. - wrepihjgow3i4jufp3
paskan murjasijoille kirjoitti:
Mielestäni paras olisi teille paskantaville koirille se, että ottaa ylimääräisiä pussia mukaan, panee paskan siihen ja kuljettaa koiranomistajallle ne perässä hänen kotiinsa. Eli näin päästäisiin koirapaskoista eroon teittenvarsilta.
Eli isännille ja emännille hyvä temppu.Ihan samanhan voi toki tehdä myös kissojaan naapureiden riesaksi tunkeville ääliöille.
Eikä silläkään ole kai niin suurta väliä, onko pussissa koiran vai kissan xxx:aa.
Vai mitä? - winkkiä kaipaava
paskan murjasijoille kirjoitti:
Mielestäni paras olisi teille paskantaville koirille se, että ottaa ylimääräisiä pussia mukaan, panee paskan siihen ja kuljettaa koiranomistajallle ne perässä hänen kotiinsa. Eli näin päästäisiin koirapaskoista eroon teittenvarsilta.
Eli isännille ja emännille hyvä temppu.Entäs jatkuvasti vieraaseen pihaan paskovan katin omistajalle, onko sulla hälle myös jokin suunnitelma/ylläri?
- weifjw039r4fpw23ojf
winkkiä kaipaava kirjoitti:
Entäs jatkuvasti vieraaseen pihaan paskovan katin omistajalle, onko sulla hälle myös jokin suunnitelma/ylläri?
Mitäs, jos vielä hieman miettisit sitä, miten eroavat toisistaan vieraaseen pihaan paskovan katin omistaja ja kissojaan naapureiden riesaksi tunkeva ääliö.
. - tietysti
weifjw039r4fpw23ojf kirjoitti:
Mitäs, jos vielä hieman miettisit sitä, miten eroavat toisistaan vieraaseen pihaan paskovan katin omistaja ja kissojaan naapureiden riesaksi tunkeva ääliö.
.Sama tyyppi
- 8+6
Kannattaa harmittomien kissojen sijasta keskittyä saamaan oma pää kuntoon, eli kipin kapin lääkäriin, jos kuvittelee kissoista olevan jotain haittaa.
- pw9eqifwerjfpew2o3
Henkilö, joka päästää lemmikkinsä tahallisesti HEITTEILLE kulkemaan ja häiriköimään vieraiden ihmisten pihoissa, ei ole henkisesti terve yksilö.
Kovasti ikävää on se. - 8+6
pw9eqifwerjfpew2o3 kirjoitti:
Henkilö, joka päästää lemmikkinsä tahallisesti HEITTEILLE kulkemaan ja häiriköimään vieraiden ihmisten pihoissa, ei ole henkisesti terve yksilö.
Kovasti ikävää on se.Kohdallasi läkityksestä ei ole kuin korkeintaan osaksi apua. Tyhmyyteesi ei lääkkeistä ole mitään apua.
- ei juu yyttgggg
8+6 kirjoitti:
Kohdallasi läkityksestä ei ole kuin korkeintaan osaksi apua. Tyhmyyteesi ei lääkkeistä ole mitään apua.
Miks et tykkää kissastas, vaan haluut naapurille väkisin sen....outoa.
- TYHMYYDEN HUIPPU
8+6 kirjoitti:
Kohdallasi läkityksestä ei ole kuin korkeintaan osaksi apua. Tyhmyyteesi ei lääkkeistä ole mitään apua.
Voiko olla olemassa tyhmempää ihmistä kuin hän, joka rääkkää lemmikkejään pitämällä niitä HEITTEILLÄ?
Ja vieläpä kannustaa muitakin samanlaiseen älyttömyyteen!
EI VOI, EIPÄ. - missäkissasipalelee
TYHMYYDEN HUIPPU kirjoitti:
Voiko olla olemassa tyhmempää ihmistä kuin hän, joka rääkkää lemmikkejään pitämällä niitä HEITTEILLÄ?
Ja vieläpä kannustaa muitakin samanlaiseen älyttömyyteen!
EI VOI, EIPÄ.Ei kyllä tule mieleen mitään tyhmempää.....no ehkä se, joka ei hae edes kissaansa kun se katoaa.Ottaa uuden vaan tilalle.Ehkä hän on vielläkin tyhmempi...ovat kyllä yleensä se sama tyyppi.
On kauheaa kun talvi tulee, ja kissa raukat ovat yksin pakkasessa ulkona.Kukaan ei ota sisälle lämpimään, vaikka kissalla haluja olisikin.
Sellainen kohtalo on taas tänäkin talvena monella kissalla.
Se että auto tai peto tulisi ja lopettaisi kärsimyksen, olis varmasti helpotus pakkasessa kituvalle kissalle.
Miten ihminen voikaan olla niin julma "rakkaalle" lemmikillensä ;( - omistajatkiittää
Harmittomalta näyttävä kissa voi olla karannut joltain.Omistaja sitä voi jo karkureissa kaipailla.Joten kannattaa auttaa omistajan kadotuksen tuskaa, ja viedä kisuli eläinsuojaan.
Sieltä omistaja omansa löytää, voi sitä jälleen näkemisen riemua :) - älä kadota sitä
omistajatkiittää kirjoitti:
Harmittomalta näyttävä kissa voi olla karannut joltain.Omistaja sitä voi jo karkureissa kaipailla.Joten kannattaa auttaa omistajan kadotuksen tuskaa, ja viedä kisuli eläinsuojaan.
Sieltä omistaja omansa löytää, voi sitä jälleen näkemisen riemua :)Jos kaipaa kissaa, ja se löytyy, varmasti ilonpäivä ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171079124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?113459Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2312334Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232173Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31640Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491174- 721160
- 1841142
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591019Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77979