Nahka pyssy

Onko kellään samanlaista asetta. Nahkasta tehty, kuudesti se ampuu, sitten on taas piippu löysänä. Menee taas ladatessa jonkun aikaa. No onneksi sentään piippu on suht suora, ei ihan 10" piippu, mutta ei derringerikään. Puhdistuskin on helppoa ja vaivatonta, tosin joskus puhdistaessa saattaa huomaamatta tulla tunne, että on päästävä ampumaan kovilla. Kun ei vetele liikkuvia taakse, niin tunne menee yleensä ohi. Myös vaimo tykkää räplätä asetta silloin tällöin, olenkin näyttänyt hänelle makuuammuntaa ja myös polvihollilta on joskus mukava räiskiä.
41070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mee homo johonki muualle kertoilemaan seksielämästäs.

Äänestä

Työnnä se akkas horo perseeseen se vetelä mulkun kuvatus

Äänestä

Huomasin itselläni olevan mainitsemasi aseen noin kymmenvuotiaana.
Ja sillä siinä iässä räiskittiin pitkin kinttuja ja jos sen saisi suunnattua oikeaan paikkaan, olisi todennäköisesti jo myöhäistä.

Kunhan kasvat, ei pyssy laukea ennen aikojaan. Ammuksinasi taitaa tulla vielä kuumaa höyryä.

Tässä iässä sillä ei enää näytellä, vaan käytetään
ihan tosi toimiin niin, että eukkokin saa sitä ihan riittävästi.

Äänestä

MEE MUUALLE VITTU KERTOILEEN NOITA SUN JUTTUJAS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SixShooter kirjoitti:

Onko kellään samanlaista asetta. Nahkasta tehty, kuudesti se ampuu, sitten on taas piippu löysänä. Menee taas ladatessa jonkun aikaa. No onneksi sentään piippu on suht suora, ei ihan 10" piippu, mutta ei derringerikään. Puhdistuskin on helppoa ja vaivatonta, tosin joskus puhdistaessa saattaa huomaamatta tulla tunne, että on päästävä ampumaan kovilla. Kun ei vetele liikkuvia taakse, niin tunne menee yleensä ohi. Myös vaimo tykkää räplätä asetta silloin tällöin, olenkin näyttänyt hänelle makuuammuntaa ja myös polvihollilta on joskus mukava räiskiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu