Tekee niin mieli kertoa tästä muille, koska uskon että tää voisi auttaa ihmisiä joita kiusataan. Mua ei kiusattu mitenkään rajusti tai pahasti, enkä vieläkään usko sen jättävän muhun elinikäisiä jälkiä, mutta kuitenkin.
Se alkoi ala-asteella kun tulin uuteen kouluun. Luokassa oli oppilas jolla oli sama sukunimi kuin minulla. Oppilasta pidettin "ällöttävänä" ja tietenkin minut yhdistettiin tähän ja luokan pojat alkoivat nimitellä minua hänen sukulaisekseen, serkukseen ja pikku siskokseen. Joka en siis ollut. Muistan kun kielsin sen aina, kun joku niin sanoi. En halunnut olla niinkuin hän. Nyt kuitenkin mietin, että kuinka tyhmä olin silloin. Että mitä ihmettä, mitä väliä vaikka hän sukua olisikin.
Muistan itsekin lähteneeni mukaan naureskeluun ja syrjimiseen. Oppilasta jätettiin ulos ryhmästä, häntä syrjittiin ja häntä nimiteltiin. Muistan olleeni vieressä nauramassa. Vaikka itsekin sain kuulla sitä samankaltaista nimittelyä, mutta lievemmässä muodossa. Muuten mua ei sillä tavalla kiusattu, koska olin kaveri lähes jokaisen luokkani tytön kaveri. Nykyään hävettää, koska olin itsekin osallisena kiusaamiseen. Nykyäänkin siitä kyseisestä oppilaasta puhutaan pahaa luokkalaisten kesken, mutta olen selvästi viisastunut kun en lähde mukaan. Muistan kun hyvä ystäväni nauroi viime syksynä jollekin ilkeälle jutulle joka kerrottiin siitä oppilaasta, ja kun huomautin häntä siitä hän ilmeisesti suuttui minulle.
Toinen asia mistä minua on kiusattu ja kiusataan vielä, on tullut kai koululiikunnasta. En omista pitkäaikaista urheiluharrastusta, koska pidän enemmän taiteesta yms. Kaikki muut tytöt luokastani harrastavat joko jotai urheilua, tai ovat muuten vain henkilöitä joita ei kiusata.
Ala-asteella pelkäsin päiviä jolloin oli koululiikuntaa. "Huonosta" kunnostani minulle huomauttelivat taas luokkamme pojat. Muistan vieläkin, kun oppilaat valitsivat joukkueita. Tyypillisesti olin viimeisenä koska en osannut pelata. Kaikki syythän laitettiin mun niskaan kun en osannut torjua maalissa, tai hyökätä vastustajaa vastaan. Muistan sen joka kertaisen syyttelyn jonka takia aloin inhota, pelätä ja vihata koululiikuntaa. En edes jaksanut huolehtia liikuntavaatteista tai mistään muustakin. No ei varmaan olisi kannattanut, koska se lisäsi nälvimistä siitä kuinka olen laiska ja huonokuntoinen.
Mutta nyt olen yläasteella, jossa liikuntaryhmä on ihana ja kannustava, ei tarvitse pelätä syyttämistä tai mitään joten olen päässyt siitäkin yli.
Saan tietenkin vieläkin kuunnelta vanhoilta liikunnan ryhmäläisiltä siitä huonosta kunnosta, vaikka kuntoni ei ole ikinä oikeastaan ollut huono.
Ja edelleenkin olen se tyttö josta muutamat pojat ajattelevat vieläkin että olen "ällöttävä" ja mun lähelläni ei haluta istua.
Mutta eipä mitään, kunhan vain osaa olla välittämättä. Tosi lapsellista jos tuollainen käyttäytymine niillä "kiusaajilla" jatkuu vielä yläasteella.
Tiedän kyllä että kaikilla ei ole yhtä helppoa olla välittämättä kun kiusaamisesta tulee pahempaa. Toivon että kaikki kiusaajat ymmärtävät lapsellisen ja typerän tavan. Sekä kaikki ketkä ovat kiusattuja, koittakaa kääntää asiat toiseen suuntaan. Jos kuulet inhottavaa nimittelyä yms. niin voit vaikka seuraavana päivänä kehua sen tyypin vaatteita, jotta hän huomaa että et välitä.
Voimia kaikille joita kiusataan, ja jos joku kiusaaja lukee tän niin kannattaa oikeasti miettiä omia tekoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meidän liikkatunnilla oli kisat Nii mun joukkue. No en omistanu sitä. Mut ku me hävittii Nii kaikki vaa bestis jota vihaan sydämeni pohjasta sanoi et me oltais voitettu ilman sua!