Hei!
Joulu tulee taas kerran ja juhlia riittää koko vuodelle, on synttäreitä, rippi, ylioppilas, kihla, hää-juhlia jne...
Miten teillä, te varmaan itse muistanette sukunne juhlijoita, jollain pienellä lahjalla ja kortilla.
Mutta muistaako teidän suku sitten, jos on vaikkapa sijaislapsellanne jokin juhla.
Ovatko nämä sijoitetut heidän silmissään, tasavertaisessa asemassa.
Toinen asia, meillä ei ole mummuja ja pappoja omasta takaa, ovat kuolleet ja bio-mummua ja pappaa ei osalla ole yhtään, minusta se on harmi, miten teillä onko vastaavia tilanteita.
Olen usein ajatellut pyytää lupaa jos vanhainkodilla olisi yksinäisiä vanhuksia, joita voisi käydä tapaamassa, mutta siinä on taas se riski, että jostain ilmaantuukin joku sukulainen ja ehkä ei riemastukkaan vierailijoista, vaan pitää meitä "onnenonkijoina".
Miten onko se sitten vaan, kun ei ole, niin se vain on hyväksyttävä.
Joulu tulee taas kerran ja juhlia riittää koko vuodelle, on synttäreitä, rippi, ylioppilas, kihla, hää-juhlia jne...
Miten teillä, te varmaan itse muistanette sukunne juhlijoita, jollain pienellä lahjalla ja kortilla.
Mutta muistaako teidän suku sitten, jos on vaikkapa sijaislapsellanne jokin juhla.
Ovatko nämä sijoitetut heidän silmissään, tasavertaisessa asemassa.
Toinen asia, meillä ei ole mummuja ja pappoja omasta takaa, ovat kuolleet ja bio-mummua ja pappaa ei osalla ole yhtään, minusta se on harmi, miten teillä onko vastaavia tilanteita.
Olen usein ajatellut pyytää lupaa jos vanhainkodilla olisi yksinäisiä vanhuksia, joita voisi käydä tapaamassa, mutta siinä on taas se riski, että jostain ilmaantuukin joku sukulainen ja ehkä ei riemastukkaan vierailijoista, vaan pitää meitä "onnenonkijoina".
Miten onko se sitten vaan, kun ei ole, niin se vain on hyväksyttävä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä lapset ovat aivan samassa asemassa sukumme silmissä. Suku otti kyllä oikein hyvin vastaan sijaislapsen aikoinaan, ja esim. oman biolapsemme mummola on myös hänen mummolansa. Lahjoja ja muistamisia saavat ihan yhtä paljon. Onneksi on näin!
Meidän sukumme ovat ottaneet meille sijoitetut lapset erittäin lämpimästi vastaan. Lapset ovat sukumme nuorimpia ja lahjoja tulee isovanhemmilta, tädeiltä, sediltä ja serkuilta. Uskon, että muistavat lapsia vielä sittenkin, kun/jos vietetään rippi- ja ylioppilasjuhlia.
Meidän lapsilla on onneksi isovanhemmat; minun vanhemmat sekä molemmilla yhdet bioisovanhemmat. Minun vanhempia tavataan usein, sillä asuvat lähellä. Ovat jo sen verran iäkkäitä, että lyhyt vierailu riittää. Eivät kestä lasten ääniä ja meteliä kovin pitkää aikaa kerrallaan. Lapset ovat myös "adoptoineet" itselleen mummoja minun tädeistä. Joten mummoja meillä riittää.
ensimmäinen sijaislapsemme on hyvin yksinäinen, sukua ei ole. hänet on meidän sukumme ottanut omakseen niinkuin tarvitseva linnunpoika otetaan.
toinen taas tulee yltäkylläisyydestä.hän saa kaiken pyytämänsä ja paljon muuta jo ennen pyytämistä suvultaan. hänestä olemme sanoneet, ettei meidän suvun tarvitse häntä lahjoa, sillä hänellä on enemmän kuin tarvii, eikä arvosta saamisiaan lainkaan. jos joku suvusta tuntee kiintymystä häneen niin toki muistaa saa, mutta velvoitetta ei ole. kuten ei toki ole ensimmäisenkään suhteen. eka vain on niin paljon aidompi tunneissaan ja tarpeissaan.
Kylläpä meillä suku huomioi sijoitetut siinä missä omatkin, mutta aluksi se oli heille vaikeaa, koska he eivät tienneet miten suhtautua-huomioidakko vai ei, mutta luonnostaan kaikki pn mennyt hyvin...maalaisjärkeä käyttäen kaikki sujuu ja sen kun jaksaa muistaa että lapset ovat lapsia vaikka heidän taustansa olisivat millaiset tahaansa.
Kyllä meilläkin suku on muistanut sijaislapsiakin melkein samalla tavalla. Onnitellaan ja lahjat saadaan, mutta jokin pieni vivahde-ero siinä on...Lapsen kohtaaminen ei ehkä ole samanlaista, ihan. Puuttuu niinku jokin yhteys. Osaankohan oikein selittää.. Niinkuin velvollisuudentunteesta, ymmärrättehän?
Meillä on kaksi vauvoina sijoitettua lasta. Miehen puolelta sukulaisa ei ole, vanhemmat ovat kuolleet, mutta minun sukulaiseni ovat ottaneet molemmat pojat täysin omikseen. Tätini soittelee kirppareilla leupöytiä nähdessään, että mistäs ne pojat nyt tykkääkään ;-)
Eriarvoisuutta tuo lähinnä biosukujen tilanne. Esikoisella ei ole vanhempien lisäksi biosukua ollenkaan ja vanhemmat melko sairaita. Tapaamisia heidän kanssaan on ja niistä saa aina jonkin lelun. Joten lelujen 'arvo' lapsen silmissä putoaa välittömästi saantihetken jälkeen lähes nollille. Kuopuksella taas on bioäiti ja äidin sukua yllinkyllin, vaikka kaukana ovatkin. Sieltä tulee milloin villasukkaa milloin muuta vaatetta, jouluksi toki joku lelukin. Tavatessaan poikaa tuovat usein jotain pientä (esim. karkkipussin) isoveikallekin.
Joten kyllä tässä toistaiseksi hyvin menee, pojat eivät vielä itse osaa 'eriarvoista' tilannettaan pohtia tai vertailla, mutta senkin aika varmasti on edessäpäin.