Sagamar

Hei! Ajattelin pyytää sinulta tulkintaa siihen että alkaako elämäni aukeamaan ulospäin sosiaalisesti? Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin mutta aina huomaan ottaneeni mädän omenan maasta. Nykyisten tuttavien kanssa taas en koe oikein ystävyyttä, eikä tarvitsekkään väkisin yrittää. Ymmärrän kyllä että yksin elämisessä ja olemisessa on oppinsa ja viehätyksensäkkin, mutta ei tätä jaksaisi vuodesta toiseen.

ps. Olet kerran aijemminkin tulkinnut minulle, toit toivoa opintoihin liittyen ja lopulta onnistuin.
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tähän tulee ensin eteen mahdollisuuksia ja samankaltaista energiaa joka mahdollistaa ystävyyden, ehkä sinulla on jotain menneisyydestä mikä voisi tulla pinnalle jälleen, ihan opiskelukavereista naapureihin asti, mutta luulen että sinulla on joku tai useitakin kiinnostavia tai samankaltaisia ihmisiä joilla on ollut kosketusta sinuun mutta pidät heitä kuitenkin kaukaisina etkä ole valinnut heitä elämääsi vaikka ehkä olisi halunnut. Oletko todella katsonut kaikkia vaihtoehtoja sillä on helpompi ystävystyä ihmiseen jonka tuntee vähän jo ulkoapäin kuin etsiä täysin tuntemattomia. Luulen että joku henkilö on joka saa sinut viihtymään ja josta voit hyvin mutta sinä et näe mahdollisuuksia löytää se henkilö ystävyystasolla. Ala avautumaan tälle henkilölle, tai useillekin vaikka kirjoittamalla joihin sinulla on mahdollisuus saada kosketus, esim facebookin kautta on suuria mahdollisuuksia tähän jos sinulla on sellainen. Siellä on helppo tavoittaa ihmiset joita tunnet pintapuolisesti mutta ei syvältä, juuri sitä mitä ihmiset kaipaavat. Tulee siis kehoitus avautua sisältä päin luottamuksen luomiseksi, vaikka ottaa esille elämän ongelmat, ja vain hypätä tuntemattomaan vähän eikä jäädä tähän huonoon suuntaukseen mikä sinulla on. On ihmisiä jotka mielellään kirjoittelevat sisäisiä ajatuksiaan ja haluavat ymmärtää sinua paremmin. Kokeile jotain uutta ja saat vastauksen sitä kautta, ehkä kohtaat jonkun ihmisen uudestaan ja näet menneisyyden uusin silmin. Jos välillä epäilet ettei joku välitä, niin asiat järjestyvät ajallaan, vain keksiä uusia juttuja ja olla aktiivinen ja kiinnostunut muiden elämästä. Hyviä ystävyyssuhteita tulet löytämään ja rakentamaan kunhan luotat vain itseesi, antaudut elämälle ja uskot että kaikilla ihmisillä joita olet kohdannut on tarkoituksensa sinun elämässä.

Äänestä

Kiitos Paljon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punaista huulilla kirjoitti:

Hei! Ajattelin pyytää sinulta tulkintaa siihen että alkaako elämäni aukeamaan ulospäin sosiaalisesti? Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin mutta aina huomaan ottaneeni mädän omenan maasta. Nykyisten tuttavien kanssa taas en koe oikein ystävyyttä, eikä tarvitsekkään väkisin yrittää. Ymmärrän kyllä että yksin elämisessä ja olemisessa on oppinsa ja viehätyksensäkkin, mutta ei tätä jaksaisi vuodesta toiseen.

ps. Olet kerran aijemminkin tulkinnut minulle, toit toivoa opintoihin liittyen ja lopulta onnistuin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu