Kaikki naiset joihin olen törmännyt etsivät pitkäaikaissuhdetta tunneperustein.
Lainkaan heitä halveksumatta, (OK, ehkä vähän) minulla ainakin on selkeä lista niistä ominaisuuksista joita naiseltani haluan ja joka tuon listan ominaisuudet täyttää niin hänen kanssaan olen valmis menemään vaikka maistraattiin, RIIPPUMATTA siitä mikä mun fiilis on tuosta naisesta (ehkä mä tutkin sille fiilikselle järkiperusteet).
Mutta olenko minä todellakin ainoa joka valitsee pitkäaikaiskumppanin järki- eikä tunneperustein?
Lainkaan heitä halveksumatta, (OK, ehkä vähän) minulla ainakin on selkeä lista niistä ominaisuuksista joita naiseltani haluan ja joka tuon listan ominaisuudet täyttää niin hänen kanssaan olen valmis menemään vaikka maistraattiin, RIIPPUMATTA siitä mikä mun fiilis on tuosta naisesta (ehkä mä tutkin sille fiilikselle järkiperusteet).
Mutta olenko minä todellakin ainoa joka valitsee pitkäaikaiskumppanin järki- eikä tunneperustein?
Vastaukset 56
Vanhimmat
saada kuulla listasi. Millaisia ominaisuuksia kaipaat kumppaniltasi?
Olen itse tunneihminen ja suhteeseen pystyn menemään vain tunteen kautta, mutta ehkä vakavampi sitoutuminen, yhteenmuutto jne. hahmottuu myös muiden asioiden kuin tunteen perusteella. En siis ole sitä tyyppiä, joka muuttaa jonkun kanssa yhteen parin kuukauden tuttavuuden jälkeen. Noiden kahden pitäisi olla tasapainossa, sillä silloin tunne ja rakkaus kantaa myöhemmin kun arki on astunut kuvaan mukaan. Liika järkeily voi olla laskelmointia ja siinä on vaara että huiputtaa itseään ja toista. Mutta onko oman sydämen kuuntelu järkeilyä vai tunteiden seuraamista..kas siinä pulma?
"saada kuulla listasi. Millaisia ominaisuuksia kaipaat kumppaniltasi?"
Ekaksi mä raakkaan ulos alkkikset, anorektikot ja pakkoneurootikot. Hirveitä kokemuksia näistä. Muutkin mielenterveysongelmaiset saavat minut jäätymään. Selvitä eka pääsi ja sitten suhteeseen, niin minäkin olen tehnyt.
En viihdy savuisissa baareissa. Alkoholin käyttö pitää olla hyvin kohtuullista samoin tupakointi. Mieluiten ei tupakkaa lainkaan. Kaverilla on tuhkis täynnä natsoja ja sitten hän käyttää sitä vielä sylkykuppina. Se on aivan kuvottavaa ja syy siihen miksi hän on vain kaveri.
Unitavat. Raastaa hermoa kun kumppanin vuorokausirytmi poikkeaa paljon omasta. Elämäntavat saisivat muutenkin olla säntilliset. kaverilla on aina laskut maksamatta ja ulosottomies perässä. Kauan en katsele tuollaista, mutta ystävänä minä häntä siedän.
Äly. Pitää olla kykeneväinen älyllisiin keskusteluihin ja omata näkemystä, mieluiten vihervasemmistolaista sellaista.
Samat intressit eli luonto, linnut, retkeily. Nämä ovat plussaa, ei välttämättömyys.
Ikä. Jonkinlaiset ikärajat pitää olla (itse olen 35). Kun olin fiksun 20-vuotiaan kanssa niin se toi paljon paheksuntaa eli ehkä tuollainen plusmiinun kymmenen vuotta.
Asuinpaikka: Pääkaupunkiseutu.
Uakollisuus: ehdoton.
Näillä kriteereillä hyväksyn kenet tahansa naisen pitkäaikaissuhteeseen kanssani. Esimerkiksi vammaisuudesta en maininnut yhtään mitään.
Kiinnostavaa. Voisin itsekin odottaa samoja ominaisuuksia parisuhteen toiselta osapuolelta, ja lisäksi taidan jopa täyttää kaikki listasi vaatimukset ;-) MUTTA en voisi koskaan perustaa parisuhdetta vain järkisyille. Tuntisin oloni loukatuksi, jos joku kelpuuttaisi minut elämänkumppanikseen mutta ei olisi rakastunut minuun! Kaipaisin kuitenkin koko ajan sitä päihdyttävää, euforista olotilaa, johon tarvitaan tietyn kemian aiheuttama molemminpuolinen Rakastuminen...Siinä kävisi järkipohjalle perustetulle suhteelle aika hullusti.
Täytyy siis odotella että kohdalle osuisi nainen, joka rakastumishuuman lisäksi/jälkeenkin olisi myös muilta ominaisuuksiltaan yhteensopiva.
Mistä voit tietää ettet ole unohtanut jotain tosi tärkeää listastasi? Ja taas homma kaatui siihen. Mitä jos pitkäaikaisuuhteessa ( esim 20 vuoden päästä) kumppani haluaisikin muutta kehä 3:n ulkopuolelle..vaihtoon vai?
"Mistä voit tietää ettet ole unohtanut jotain tosi tärkeää listastasi?"
Viime kerralla unohdin anoreksian. Tai ei tietenkään anorektikot sano suoraan olevansa anorektikkoja. Ihmisethän voivata valehdella. On tietysti mahdollista että olen unohtanut jotain, elämä opettaa.
"Ja taas homma kaatui siihen."
Ei kaadu. Minä en ole koskaan pistänyt suhdetta poikki, vaikka se on kärsimystä ollutkin.
"Mitä jos pitkäaikaisuuhteessa ( esim 20 vuoden päästä) kumppani haluaisikin muutta kehä 3:n ulkopuolelle..vaihtoon vai?"
Haha, kumppanin mukana olen aiemmin muuttanut jopa ulkomaille, mutta tuppaavat olemaan sekä kalliita että rasittavia nuo kansainväliset muutot, joten kovin montaa kertaa en niitä haluaisi tehdä.
Samoin jos joku näistä ehdoista muuttuu, esimerkiksi sillä tavalla että kumppanille sitten puhkeaakin mielisairaus, niin pysyn hänen rinnallaan.
Alkoholistin käyttöjärjestelmässä jyllää virus.
AA on hyvä virustorjuntaohjelma alkoholistille, vaatii jatkuvaa päivitystä. Alkoholistin sisäinen palomuuri saattaa suojella virusta niin ettei virustorjuntaohjelmasta ole apua. Suosittelen virusvapaita malleja, niitä on onneksi helppo tunnistaa. Ellet tunnista, testaa itsesi =)
"Alkoholistin käyttöjärjestelmässä jyllää virus.
AA on hyvä virustorjuntaohjelma alkoholistille, vaatii jatkuvaa päivitystä. Alkoholistin sisäinen palomuuri saattaa suojella virusta niin ettei virustorjuntaohjelmasta ole apua. Suosittelen virusvapaita malleja, niitä on onneksi helppo tunnistaa. Ellet tunnista, testaa itsesi =) "
1) Liiallinen viipyminen anniskelupaikoissa
2) Kantisten tunteminen anniskelupaikoissa
3) Tarjoilu em. paikoissa hänelle tavanomaistakin happamampaa
4) Rahat lopussa
5) Asioiden "unohtelu" etenkin, ei tullut tapaamiseen kun "unohtui" juomaan.
6) Vastaus kysymykseen: Mitäs tehtäisiin? on "Pitäis päästä kaljalle".
Mutta onko AA hyvä? AA on jeesustelua. Mä en tykkää kovasti jeesuksesta etenkin kun jeesus itsekin joi viiniä.
"Toipumisen" jälkeen:
7) Alkkis tykkää rähjätä ihmisille.
8) Alkkiksella on tarkka kirjanpito kuka on juonut mitä milloinkin missäkin ja kuka on haissut viinalta.
9) Alkkis haluaa että myös sinusta tulisi absolutisti.
Välillä negatiivisuuksissaan sitä ajattelee, että lesbot on joko A)Alkoholisteja tai B) Absolutisteja.
Missä on ne kohtuukäyttäjät? Täällä palstalla ainakin silloin kun pistetään galluppi pystyyn ja kysytään suoraan. Silloin täälläkin on vain kaiken kohtuukäyttäjiä
Mutta sitten kun mennään ravintolaan, niin suurella osalla silmät seisoo jo takkia antaessaan ja loppuyöstä paikka on täynnä mimmei, joista ei tiedä onks ne meikannu ennen vai jälkeen suihkun...
Menet sitten mihin tahansa ravintolaan, niin ovat ne kohtuukäyttäjät aikasten vähissä.
Kuuluu siihen pintaliitoon, mitä ravintoloissa viihtyvä kansanosa harrastaa. Sääli sinänsä.
Minä suostun juomaan max. 3 tuoppia pitkän illan aikana ettei itsekontrolli petä. Aiheuttaa kanssaveljissä ja kanssasisarissa aina hilpeyttä. On aiheuttanut jo opiskeluaikanakin. Opiskelijat muuten juovat kuin sienet ja niin juovat mainosalan ihmisetkin. Huh.
...alkuun päästiin, niin lisätään vielä, että ihmettelen kuin pal viinaa naiset kestää. Himas hyvät pohjat ja baaris pilkkuun asti. Olen usein ihmetellyt, miten hyvä viinapää suomalaisilla naisilla voikaan olla ;)
Itse kun on päissää pelkästä ajatuksesta, vaikka maistuuhan se - hyvässä seurassa, mut tiettyyn rajaan asti.
Otan kaatokännit pari kertaa vuodessa mutta siinä se sitten onkin. Loppuvuoden olen absolutisti.
"jos kumppanilleni puhkeaa mielisairaus, niin pysyn hänen rinnallaan".
En kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka kumppanillesi puhkeaisikin mielisairaus sinun rinnallasi, kun esität tuollaisia listoja..
Pitkästä aikaa taas täällä. Morjensta vaan kaikille.
Alkoholi. Niin. Mäkin olen huomannut, varsinkin homobileissä, naisten olevan aika hirveessä tösöössä. En sylje itsekään tuoppiin, mutta minulla onkin aika hurja viinapää. Ollako siitä ylpeä vai ei, mutta en käyttäydy kuin olisin juonut usean alkollisen.
Ehkä moni ei tiedä rajojaan, tai sillä ei ole mitään merkitystä heille. Päätä pyöritellen katselen kun porukka nuolee toisiaan keskellä valaistua baaria, harrastaa lähes sitä SIINÄ, näyttää siltä, että meikattu on, mutta todellakin - ennen suihkua vai sen jälkeen? - juodaan vielä senkin jälkeen, kun tukka on jo pari kertaa tuopissa uinut. Pläh.
Viina on hauska asia (no olut on, heh). Humalassa on hauskaa. Siksi minä esim. juon. Jos ei olisi hauskaa, en näkisis asiassa pointtia. Ja tämä ei-hauska voisi olla juuri tuota, ettei tiedä ympäröivästä maailmasta mitään eikä näe itseäänkään peilistä.
"Ehkä moni ei tiedä rajojaan, tai sillä ei ole mitään merkitystä heille. Päätä pyöritellen katselen kun porukka nuolee toisiaan keskellä valaistua baaria, harrastaa lähes sitä SIINÄ, näyttää siltä, että meikattu on, mutta todellakin - ennen suihkua vai sen jälkeen? - juodaan vielä senkin jälkeen, kun tukka on jo pari kertaa tuopissa uinut. Pläh."
Joo, mäkin haluaisin nuolla ja harrastaa sitä siinä tai melkein missä tahansa muualla, mutta tuollaista käytöstä minä en ole nähnyt koskaan missään. Dokaamista kylläkin.
Kohta rupean miettimään onko lesbot aseksuaaleja kun meno on kuin jollain kirkon piknikillä, vai onko vika siinä että säpinää rupeaa tapahtumaan vasta sen jälkeen kun minä väistyn kotiin?
Siellähän tuota näkee, ja voinet päästä myös nuoltavaksi :o)
. . . .
Tajuan mitä ikävää on liikaa juovassa mutta en tajua mitä pahaa on ei ollenkaan juovassa?!
Ei se aina välttämättä tarkoita että nipottaisi kaikesta muille. Muut silti saavat vapaasti juoda kunhan eivät ryyppäämään ala.
Ei se viinan juominen ole mikään elämänehto ja autuus.
Minä en juo ravintolassa kuin yhden juoman. Minua on arvosteltu siitä, etten juo tarpeeksi. Olen kuulemma jäykkä enkä osaa rentoutua. Hyvähän se on arvostella, jos on itse juonut puoli pulloa koskenkorvaa pohjiksi. Minä sentään uskallan mennä ravintolaan selvin päin. Sitä paitsi en enää tämän ikäisenä jaksa hillua ja riehua. Minusta on ihan mukavaa, kun saan istuskella ihan hiljaa ja rauhassa ja katsella ihmisiä. Olen varmaan aika tylsää seuraa. Minusta on tärkeätä sekin, että itse viihtyy. Ei minun tarvitse hauskuuttaa toisia juomalla itseäni änkyräkänniin.
Olen lapsuudessani nähnyt, mitä säännöllinen humalajuominen saa aikaan. Se riitti. En halua enää koskaan elää sen asian kanssa ja onneksi minun ei tarvitsekaan. Siis onneksi en ole ajautunut suhteeseen runsaasti alkoholia käyttävän ihmisen kanssa.
Jos olisin vapaa ihastumaan ja ihastuisin säännöllisesti alkoholia käyttävään ihmiseen (=jonkinlainen riippuvuus pääteltävissä), luulen, että ratkaisu vakituisemman suhteen aloittamisesta kaatuisi juuri niihin "järkisyihin". Sama tapahtuisi muiden päihteitten kohdalla; säännöllinen tupakointikin saattaisi olla kova pala.
En ole absolutisti, mutta varsin kohtuullinen. Samaa odotan myös kumppaniltani.
Pitkään venähtäneenäkin iltana riittää 3-4 siideriä, siinäkin tapauksessa, että tarjoilu on ilmaista.
Minulla on yleensä hauskaa ilman viinaakin ja jos jostain syystä ei ole kiva fiilis, ei se ainakaan juomisella parane - silloin on parempi lähteä kotiin. Jos ilta venähtää, siirryn aamuyöllä alkoholittomiin. Ihan mukava tulla kotiin samoihin aikoihin Hesarin kanssa, käydä suihkussa, syödä jotain pientä ja painua pehkuihin.
hankitaan ehkä auto, tms. mutta kyllä tyttöystävän kohdalla tunne on se joka ratkaisee!
Esimerkki kognitiivisesta dissonanssista on juuri auton hankkiminen, sillä vaikka autosta löytäisikin vikoja ennen ostopäätöstä niin ostamisen jälkeen auto kuitenkin on aina täydellinen, sanoivat muut mitä tahansa.
Oman rakkaan etsimisessä tarvitaan vielä enemmän kylmäpäisyyttä ettei tulisi tragediaa. Viime kerralla minulla oli anorektikko ja kun en tiennyt, luulin että anoreksia vaikuttaa vain ruokasuhteeseen.
Loppujen lopuksi ulkoiset seikat joihin saattaa ihastua ovat merkityksettömiä. Arki ratkaisee. Kukapa vanha pari tappelee toisensa ulkonäöstä? Kyllä ne kiistat koskevat enemmän tapoja asetella lautaset kuivauskaappiin (pohja vasemmalle), vessapaperirulla telineeseen (paperi roikkumaan irti seinästä) ja niin edelleen.
no minä ainakin loukkaantuisin jos saisin tietää että minut on valittu järkiperustein. kuulostaa varsin kylmältä ja tunteettomalta. järki on turhaa rakkausasioissa!
...jos multa kysytään. Muutama pikkujuttukin voi hiertää kummasti eikä seurauksena ole välttämättä helmi. No ei niihin hyvä suhde kaadu, jos on rakkautta ja sovittelunhalua, mutta suhteen loppusuoralla nekin ovat bensaa erohiillokseen. Saati sitten suuremmat vastakohtaisuudet.
Vastakohdat voivat tietysti olla mahdottoman kiinnostavia, niitä jotka juuri vetävät puoleensa, mutta jos ne ovatkin raivostuttavia tai niitä halveksii, niin ei tuu mitään.
Listasi on oivaltava, samat minuunkin vaikuttavat, eikä siinä taida edes olla kaikki. Huokaus. Kohtuulliset unirytmierot kylläkin ovat sujuneet, myönnän, että täysin vastakkaiset rytmit olisivat kohtalokkaita.
Mutta ilman tunnetta, muuta ... innostusta, en alkaisi suhteeseen edes huipputäydellisen kanssa. Tosin luulen, että mieluisa yhteensopivuus voi jalostua kuin huomaamatta kiinnostukseksi ja se rakastamiseksi. Kun pääsee tutustumaan lähemmin. Toisesta alkaa nähdä visuaalisestikin uutta ja kaunista. Ei rakkaus aina tule kertaväläyksellä.
"Kohtuulliset unirytmierot kylläkin ovat sujuneet, myönnän, että täysin vastakkaiset rytmit olisivat kohtalokkaita. "
Kaveri, siis kaveri, ei rakas, kolisteli yöt hereillä ja valvotti samalla minua. kun aamulla lähdin silmät tomaatinpunaisena töihin, hän painui nukkumaan. Kun palasin töistä hänen luokseen ja asetuin nukkumaan väsyneenä, hän heräsi ja rupesi taas kolistelemaan. Muutama vuorokausi tällä tavalla ja rupesin paiskomaan tavaroita!
(Kaveri oli sairaana ja minä olin häntä auttamassa hänen luonaan)
"Tosin luulen, että mieluisa yhteensopivuus voi jalostua kuin huomaamatta kiinnostukseksi ja se rakastamiseksi."
Näin minäkin uskon. Rakastin jopa tätä pakkoneurootikkoa. Hän sai raivarin kun kotona räsymaton hapsut eivät olleet kammatut. Tiesitkös että sitäkin varten on kampa olemassa? Minä tiesin vasta sen jälkeen kun hän tutustutti minut sellaiseen. Jos kaikki ei ollut kunnossa hän sumeilematta mätki turpiin.
Mä tiesin että häntä oli kohdeltu julmasti lapsena
ja siksi siedin tuota käytöstä. Rakastinkin häntä jostain kumman syystä, ehkä siksi että näin hänen kärsimyksensä läpi. Hän sitten lopulta lähti ja minä olin pitkään hajalla sen jälkeen.
Olen aina ihmetellyt noista pikkujutuista, esim. vessapaperirullasta tai hammastahnatuubista, että miksei se toinen ihminen "ota onkeensa" ja opi.
Jos itse puristaisin hammastahnatuubia aina keskeltä ja rakastamani ihminen tästä minulle KERRAN huomauttaisi - alkaisin varmasti puristamaan sitä tuubia sieltä päästä. Tai puristaisin ensin omaksi mielihyväkseni siitä keskeltä ja sitten "lähtiessäni" sieltä päästä...
Tätä ihmettelen. Kuinka monta kertaa pitää jollekin asiasta huomauttaa - ja silti ei mitään vaikutusta. En voi käsittää!
Terv.nimim. Saanmehutrinnuksillenikunmehupurkkiavattuväärin
(mitäs juot suoraan purkista ;)
Hapsukampa, ihan totta? Minähän näyn sitten olevan melkein normaali, siis järjestyksen suhteen, en ole sentäs kiinnittänyt huomiota hapsuihin (vain yhteen palstan Hapsuun). Hieman kiusaannun Monk-sarjan sateenvarjointrosta, kun, äh, mua esim. vaivaa, jos naulakossa takki on eripäin kuin muut. Tai kengät eivät ole siististi vierekkäin. Tai sukka-/vaatemyttyjä siellä täällä. Tai jne. Toisaalta, on hyvin järkevää, kun tavarat ovat paikoillaan, löytää tarvittaessa. Ja on esteettisempää. Tiskaan mieluiten itse (ei konetta), kun muut latoo kamat ihan väärin, usein tarvitut keon alle jne. Tälläiseksi tulee kun asuu yksin, mullistus jossain suuressa vois laittaa joitain pikkujuttuja oikeisiin suhteisiin.
...on nerokas jo ihan allegoriana, yleistettävissä soveltuvin osin muuallekin Auttaa purkamaan turhautumia, joita väkisinkin syntyy muitten kanssa. Ilman vakavia seurauksia. Itsellä muuten tuubiratkaisuna Elmex, purista mistä puristat. (Huoleton suhtautuminen mehupurkin avaamiseen ON kuohuttavaa, auttasko hypnoosi?).
yhdistettynä huolettomaan suhtautumiseen sen mehupurkin säilyttämiseen käymispisteeseen saakka ovat ne kuohuttavia. Ja sehän ei käy, ei kertakaikkiaan käy. Siihen ei taatusti auta terapiakaan.
Eikö se kuitenkin mene niin että jokainen omalla tyylillään (tunteella tai järjellä), kunhan sitä sitten itse (ja mielellään se toinenkin osapuoli) on tyytyväinen. Kumpikaan vaihtoehto ei mielestäni ole väärä, ja voisin vannoa että kummankin puolen ajattelijoita löytyy enemmän kuin se yksi.
Itse ajattelen selkeästi (joskus liikaakin) tunteella, ja olen huomannut saavani hieman kärsiä tästä tavasta. Toisaalta uskon, että mikäli ajattelisin järjellä, kärsisin siitäkin varmasti jotenkin.
Pari ystävääni ovat järkiajattelijoita, enkä aina ymmärrä heitä, mutta ei sitä aina toista tarvitse täysin ymmärtääkään. Mutta sen tiedän että et ole ainoa näin ajatteleva ihminen.
...mutta ei. Vaikka olisi kuinka järkevä valita joku tietty nainen, mutta ellei tunnepuolella nappaa, niin ei onnistu.
Tai itseasiassa olen alkanut miettimään, että vaikka niin LUULEN, niin olenko itse koskaan napannut ketään naista? Ehkä ne naiset ovat valinneet minut??? Ehkä ensi kerralla valitsen sitten ihan itse!!! (vaikka eihän se noin voi mennä - molemmat valitsevat toisensa ;)
Silti tuntuu että ei itse ole kyllä kovinkaan valinnut - "se vaan tuli jostain " :)
Juu, niin se kulkaas on! Eka vakava suhde alkoi kun tuttavani törkkäsi minut pimeään vessaan jossa oli jo nainen valmiiksi sisällä. Toinen pitkä suhteeni alkoi kun tuttavani kutsui minut pöytäänsä ja esitteli minulle uuden tyttöystävänsä ja sanoi "pidät sitten näppisi erossa" - myöhäistä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä (terkkuja sulle A - luet tän kumminkin ;) Kolmas pitkä suhde alkoi kun sekoitin 2 ihmistä keskenään. Siis että menin tanssimaan ihan "väärän" naisen kanssa kuin piti...
...kilpailevat ykkössijasta, järki ja tunteet.
Olen elänyt suhteissa, joissa toisinaan toinen on ollut määräävä tekijä. Jotkut suhteet vaan yksinkertaisesti perustuvat järkeen, toiset enemmän tunteisiin.
Sama kai kumpi on määräävämpää. Luulen, että tärkeintä on se, että molemmat tuntevat/järkeilevät samalla tavalla.
En usko siihen, että kumppani tietoisesti valitaan kovinkaan usein käyttämällä jotain tiettyä valintakriteeriä. Joku sanoi, että Se kumppani vaan tulee - uskon siihen eniten.
Itse en myöskään haluaisi koskaan maistraattiin asti sillä perusteella, että olen järkevä valinta - hyvä sijoitus.
Minä haluan rekisteröidä suhteeni aidon molemmin puolisen rakkauden perusteella. Aika silloin näyttäköön oliko valintamme järkevää.
...että tunteella valitaan ja järjellä hylätään. Siis siinä vaiheessa kun rakkauden kohteessa alkaa ilmetä "luonnevikoja" tms, on järkevää ottaa reippaasti etäisyyttä ja katsoa sitten miltä tuntuu.
Muutenkin: miksi järki ja tunne olisivat toisensa pois sulkevia elementtejä? Kysyn vaan.
loogiselta että tunteella valitaan ja järjellä hylätään, mutta voi olla myös toisin päin, että järjellä valitaan ja tunteella hylätään:)Jos on kokenut kovia elämässään ja kaipaa turvaa ja normaaliutta ja kaikkea sellaista mitä ei edellisessä suhteessa tai lapsuudessa ollut, haksahtaa valitsemaan helposti järjellä liiankin turvallisen kumppanin.
"Jos on kokenut kovia elämässään ja kaipaa turvaa ja normaaliutta ja kaikkea sellaista mitä ei edellisessä suhteessa tai lapsuudessa ollut, haksahtaa valitsemaan helposti järjellä liiankin turvallisen kumppanin"
Aivan noinhan minä toimin! KIITOS että sanoit sen ääneen! :)
Siis ole hyvä. Itselläni on nimittäin kokemusta tästä sekä lapsuuden että huonojen suhteiden puolesta, joten tiedän mistä puhun. Tuli vain mieleen kesältä vai oliko se keväältä keskusteluketju persoonallisuushäiriöistä. Et kai se vain ollut sinä catsy joka väitit olevasi pers.häiriöinen? Sori kun utelen tässä, mutta et kyllä vaikuta mitenkään sellaiselta.
Se on vain sisäistä angstia ja riittämättömyyden tunnetta. Tarve olla ja näyttää tosi coolilta. Mutta sitten ihmiselle jota mä aidosti rakastan mä sanon etten mä ole aina niin cool kuitenkaan.
Siis vaikkapa ihmiset ihailee että mä olen kovin rohkea, mutta mun on ollut pakko tunnustaa sitten rehellisyyden nimissä että kyllä mä oikeasti olen pelännyt kauheasti. Ja vaikka mä haluan antaa itsestäni kuvan fiksuna älykkönä, joskus kun katsoo taakse päin, eikä edes kovin kauaksi, ihmettelee mitä typeryyksiä on tullut taas kirjoitetuksi. Mut tarvitsee se lasillisen viinaa ennen kun voi tunnustaa. Niin, tai rakastumisen :)
Ja että vaikka minua ihaillaan ja vihataan, niin minä kuitenkin inhoan sitä kaikkea koska en ole kumpaakaan oikeasti, vaan olen perin tavallinen. Mutta sitä on vaikea myöntää koska kuitenkin haluaa olla erikoislaatuinen tai erityislaatuinen.
Mutta minkäs mä mahdan sille että mulle pumpattiin päähän ekat 18 vuotta että mä olen nero ja että minusta tulee vielä joku päivä jotain suurta ja sitten kuitenkaan ei tullut. Niin kuitenkin haluaisi uskoa siihen mitä minulle on sanottu, kiltti kun oli niin uskoi.
No ainakin se kasvattaa ihmiseksi. Siis kun ottaa sellaisen ison osan ja sitten ei selviäkään sen kanssa ja joutuu kuuntelemaan muiden nälvimistä, panettelua ja juoruamista itsestään. Joutuu nielemään oman ylpeytensä moneen kertaan.
...olla sanomatta, että noiden tavallisuus/erityisyysjuttujen kanssa me muutkin yritetään tasapainoilla. Vanhemmiten roolinvetämisen tarve ehkä löystyy, voidaan olla rennommin oma itsemme, mutta ei se lopu (ja joillain senkun korostuu).
Toisaalta, mitä pahaa on olla muiden seurassa vähän parempi kuin oikeasti tuntee olevansa? Muut tykkää, itsekin viihtyy. Se katteeton ihailu hävettää tietysti, mutta usko pois, se karisee. Toinen vaihtoehto on esittää karmeampaa kuin on, siitä nyppää lyhytaikaiset ilot ja väärinymmärretyn tuskat.
Ei me esitellä pinnallisille tutuille alkupaloiksi omia heikkouksia ja tavallisuutta, jos ei nyt mitään korskeuttakaan (paitsi jos on varma, ettei enää tavata, voi väläyttää vaikka supernovan hetkeksi, oisko tuo harha niin pahasta?). Itsensä vähättelijät ikäänkuin kerjäävät myötätuntoa ("ei, et toki" jne) ja tekeytyvät sillä tavoin suurenmoisiksi - ja erityisiksi - ne viestittävät: en ole uhka, olen "vaan"-tyyppi, ja koettavat kietoutua. Epäilen aina ensiksi vilpillisyyttä (automaattinen reaktio).
Ole vaan erikoislaatuinen tavis ja anna muiden ihailla, kestä se kuin nainen. Äly on kiva juttu, siitä on apua ristisanoissakin ;). Muiden auttamisen ei pitäisi syrjäyttää omien tarpeiden huomioonottamista, niistä huolehtiminen (ja niiden kiinnostavuus) ei ole narsismia, minusta.
"Vanhemmiten roolinvetämisen tarve ehkä löystyy, voidaan olla rennommin oma itsemme, mutta ei se lopu (ja joillain senkun korostuu). "
Kun poliittiset asiat olivat ajankohtaisia, minä profiloiduin vetämällä aika tiukkaa ja tinkimätöntä linjaa, joka siinä vaiheessa oli oikea veto. Siitä on minulle tullut yhtäläisesti kiitosta että moitetta.
Nyt minua pidetään kuitenkin ruoskanheiluttajana jota minä en nyt ainakaan parisuhteessa ole.
Kaikki tietää mut mutta kukaan ei tunne :(
"Toisaalta, mitä pahaa on olla muiden seurassa vähän parempi kuin oikeasti tuntee olevansa? Muut tykkää, itsekin viihtyy. Se katteeton ihailu hävettää tietysti, mutta usko pois, se karisee."
Mä ainakin tunnen että se luo paineita olla odotusten mukainen. Minä olen suuren osan elämääni kokenut olevani tuollaisten paineiden alla ja se on ollut stressaavaa.
" Itsensä vähättelijät ikäänkuin kerjäävät myötätuntoa ("ei, et toki" jne) ja tekeytyvät sillä tavoin suurenmoisiksi - ja erityisiksi - ne viestittävät: en ole uhka, olen "vaan"-tyyppi, ja koettavat kietoutua. Epäilen aina ensiksi vilpillisyyttä (automaattinen reaktio). "
Minulla on historia jolloin minut on käsitetty uhkaavaksi niin silloin minulla on suunnaton tarve viestittää jollain deitillä ihan päinvastaista.
Toinen on se, että vaikka amerikkalaiset kuvittelevat että jokaisella eurooppalaisella on oma viinitila, niin 95% suomalaisista omaa esi-isät ja esiäidit jotka lapioivat paskaa pellon reunalla koko keskiajan. Jos yrittää olla kauhean fiini vaikka omaa tuollaiset sukujuuret niin on loppujen lopuksi vain mauton. Sen sijaan minulla on tuttavana eräs joka kuuluu Rosenlew-sukuun ja ratsasteli pikkutyttönä Ahlströmin suvun lasten kanssa jossain kartanomailla, niin hänelle mä suon sen että voi vähän erikoinen ollakin.
Nuorena yritin olla koppava ja tulipa kehuttua Englannissa että onpa retkeilty pitkin poikin Lappia. Tää tyyppi taas kertoi palanneensa Kota Kinabalulta Borneosta. Muutama tällainen kokemus ja olen oppinut pitämään suuni kiinni.
On hiljaista, lesbot juhlii isää tai lepäävät Hehkunnasta, joutessani jatkan tästä aiheesta (älä hermostu).
Paineista ei pääse ikinä, niitä kohdistetaan aina. Aina. Kuka mitäkin, mutta useimmiten juuri niitä paineita, mihin itse on antanut yllykkeitä. Voi ruveta antamaan muunlaisia viestejä ulospäin, ne noteerataan, vähitellen. On opittava suhtautumaan, ote omiin käsiin vaan. "Joo joo helppo sanoa", niin on, mutta en ole tähän asti keksinyt parempaakaan, se toimii.
"Ei kukaan tunne", näin on. En tunne lähiomaisiani siten kuin tarkoitat, edes sisaruksia, en sitä, mitä todella risteilee heidän tajunnassaan. Kuitenkin me puhutaan paljon ja tavataan usein, ennustettavuus on aika hyvä, mutta yllätyksiä putkahtelee. Parhaiten minut on tuntenut eka ex, ei täysin, ja minä hänet, vielä vähemmän. On alueita, joita ei edes kysytä. Monet lesbot ehkä pääsevät lähemmäs?
En usko, että itseään typistämällä tulee onnellisemmaksi. Keskivertous on ihanaa (puhun kokemuksesta), mutta ne muutamat karakterisoivat ominaisuudet meissä ovat suola - tai hunaja - jotka tekevät meistä juuri niitä, mitä me ollaan. Muistettavia henkilöitä. Vaikka sitten jotkut torjuvat. Niin tavis ei pidä olla, että jättää heittäytymättä mukaan sellaiseen tanssiin, mistä pitää eikä teeskentele, jättää vain se talikon hetkeksi sivuun.
Sivumennen, Lappi on yhtä eksoottinen paikka kuin Borneo, avaa suusi vaan missä vaan. On paikkoja, missä ratsastustaidoton ihminen on todella eksentrinen tapaus, luulisin, että Mongoliassa ;).
:On hiljaista, lesbot juhlii isää tai lepäävät Hehkunnasta, joutessani jatkan tästä aiheesta (älä hermostu).
Vai että Hehkuttiin? Minulla oli hyvä syy olla hehkumatta kun vietin koko päivän luonnossa. Ei sen päälle enää jaksa.
:Paineista ei pääse ikinä, niitä kohdistetaan aina. Aina.
Niin. olen yrittänyt suuremman osan elämääni olla passiivisessa vastarinnassa tyyliin "vesi hanhen selästä" tai "koira veräjästä" mutta sanoma ei ole ilmeisesti mennyt perille. Ei se psykopaateille menekään. Onneksi puolet elämästä on jo eletty.
""Ei kukaan tunne", näin on. En tunne lähiomaisiani siten kuin tarkoitat, edes sisaruksia, en sitä, mitä todella risteilee heidän tajunnassaan. Kuitenkin me puhutaan paljon ja tavataan usein, ennustettavuus on aika hyvä, mutta yllätyksiä putkahtelee. Parhaiten minut on tuntenut eka ex, ei täysin, ja minä hänet, vielä vähemmän. On alueita, joita ei edes kysytä. Monet lesbot ehkä pääsevät lähemmäs?"
Täytyy sanoa että minä olen tunnustanut tosi heavyja juttuja omalle exälleni. Toisaalta jos yrität olla ystävällinen ja tuttavallinen ja auttaa ihmistä, niin silloin sa hulluja ja stalkereita peräänsä ("Suvaitsevaisuus" my ass). Sillä tavalla on pakko olla ruveta näyttelemään tosi ilkeää vaikka en sellainen olekaan.
"En usko, että itseään typistämällä tulee onnellisemmaksi. Keskivertous on ihanaa (puhun kokemuksesta), mutta ne muutamat karakterisoivat ominaisuudet meissä ovat suola - tai hunaja - jotka tekevät meistä juuri niitä, mitä me ollaan. Muistettavia henkilöitä. Vaikka sitten jotkut torjuvat."
Niin valitettavasti tekevät. Jos ei ole keskiverto, niin joutuu olemaan jonkinlainen kylähullu, sillä mitään keskiverrosta poikkeavaa ei sallita enää tämän ikäiselle tässä maassa.
Toivonpa että joku joskus näkisi niissä meikäläisenkin ominaisuuksissa sen että on ainakin elämänkokemusta hankittu jos ei muuta. Mutta minun kokemukseni ovat poliittisesti epäkorrekteja. Tässä maassa pitää ihmisellä mennä hyvin vaikka ruumisarkku olisi tilauksessa, kaikki toisenlainen on halveksittavaa heikkoutta. Ei oikeasti ole mutta ihmiset ajattelevat niin. Suomalaiset ovat sellaisia neuroottisia näykkiviä pikku sylikoiria.
Ei tällainen kulkukoira saa arvostusta, vaikka on niin että se sylikoira hukkuu ensimmäiseen kuralätäkköön mikä elämässä vastaan tulee.
Eiköhän se ole mahdollista yhdistää molemmatkin.
Tulkitsisin Catsyn viestin niin, että hän(kin) perustaa parisuhteen toki jonkinlaiselle ihastumisen ja rakastumisen tunteelle. Mutta siinä seurustelun vaiheessa, jossa tunne hiipuu, rakkaus muuttuu arjeksi ja intohimo saattaa kadota pois, hän jää suhteeseen mikäli järkiasiat ovat kunnossa.
Tällaista kaavaa minä noudatan omissa (vähissä, pitkissä) suhteissani.
Minulle tärkein asia on samanlainen eettis-moraalinen ajatusmaailma. Että on toiset ihmiset huomioonottava, auttavainen ja empatiaan kykeneväinen, kiltti ja kiva ihminen. Joka ei laita omaa etuaan ensin, vaan osaa katsoa maailmaa myös toisen asemaan asettuen.
Samanlainen vuorokausirytmi on yllättävän tärkeä juttu varsinkin, jos asuu yhdessä. Minulla oli useita vuosia tyttöystävä, joka meni aikaisin nukkumaan (viimeistään klo 22) ja halusi nukkua myöhään (yli kahdeksaan). Itse menen nukkumaan vasta yhden, kahden, aikaan ja heräilen seitsemän kieppeillä, viimeistään kahdeksalta, aina herätyskellon avulla, myös viikonloppuna. Hän ei myöskään kestänyt pienintäkään risahdusta kun nukkui, eikä talossa saanut olla valoja. Emme tästä syystä(kään) voineet koskaan edes ajatella muuttavamme yhteen asumaan, emmekä kovin usein yöpyneet yhdessä. Tein töitä ja opiskelin, joten minun oli myös pakko kukkua öitä ja lukea tentteihin:)
Nyt seurustelen yhtä hullun kanssa (kuin itsekin olen) seitsemättä vuotta. Meillä kukutaan öitä, katsellaan videoita, käydään öisillä kävelyillä ja nautiskellaan elämästä keskustellen ja rauhallisesti eläen. Jaetaan iloja ja suruja. Vietetään omaa ja yhteistä elämää. Yhdessä ja erikseen. Omia ja yhteisiä harrastuksia. Kaksi itsenäistä aikuista keski-ikäistä naisihmistä.
Intohimo on hiukan hiipunut, mutta parempaa elämänKUMPPANIA saa hakea: harrastamme samoja asioita, ihmismaku on samanlainen, elämäntavatkin ovat yhtä epäterveelliset (herkkusuita keittiössä: voita, suolaa ja sokeria:-)
Kyllä tässä ovat mukana niin järki kuin tunnekin. Tuo kumppani on uskomattoman mukava tyyppi. Me myös täydennämme toisiamme juuri oikeissa asioissa. Siinä missä minä en omaa kättentaitoja lainkaan, pysyy hänellä vasara, saha, kudinpuikot, mikä vaan kädessä. Minä taasen hoitelen talouden Hifi-ja atk-asiat;-)
Miksi vaihtaa toiseen, kun arki on niin hyvää?
Mitä tarkoittaa intohimo on hiukan hiipunut käytännössä?
"Tulkitsisin Catsyn viestin niin, että hän(kin) perustaa parisuhteen toki jonkinlaiselle ihastumisen ja rakastumisen tunteelle."
Olen ihastunut henkilön nettipersoonaan ja sitten kun tapasin hänet luonnossa niin hän olikin sellainen kivikasvo, mutta minä en antanut sen häiritä, koska minä tiesin että hän oli kuitenkin just se sama ihminen mitä mä olin oppinut arvostamaan netissä.
Mutta hän ei kuitenkaan syttynyt minusta :(
"Minulle tärkein asia on samanlainen eettis-moraalinen ajatusmaailma. Että on toiset ihmiset huomioonottava, auttavainen ja empatiaan kykeneväinen, kiltti ja kiva ihminen. Joka ei laita omaa etuaan ensin, vaan osaa katsoa maailmaa myös toisen asemaan asettuen. "
Sellaiset ihmiset (kuten minä) ovat hyvin kiireisiä toisten ihmisten auttamisessa. Sellaisilla ihmisillä on kännykkä täynnä viestejä ja kalenteri täytetty pitkälle.
Minä esimerkiksi autan invalidisoitunutta AIDS-potilasta. Järkisyiden takia meille ei kuitenkaan ole syntynyt rakkaussuhdetta.
"Minulla oli useita vuosia tyttöystävä, joka meni aikaisin nukkumaan (viimeistään klo 22) ja halusi nukkua myöhään (yli kahdeksaan). Itse menen nukkumaan vasta yhden, kahden, aikaan ja heräilen seitsemän kieppeillä, viimeistään kahdeksalta,"
Minä sanon jo tässä ja nyt että jos sinulla juolahtaa mieleen flirttailla mun kanssani niin keskitä energiasi johonkin muuhun, sillä minä ehdottomasti menen nukkumaan ennen kymmentä illalla ja herään kello 4.45 aamulla eikä edes lauma villihevosia saa minua valvomaan pikkutunneille.
"Miksi vaihtaa toiseen, kun arki on niin hyvää?"
Arki ratkaisee.
kyllä mullakin painaa vaakakupissa enemmän järki kuin tunteet vaikka nekin on joskus leimahdellu :)
Heräsi kysymys, että miksi yleensä pitää etukäteen miettiä millä perusteella ihmisestä kiinnostuu? Minusta kun se menee puhtaasti niin, että joku vain herättää sen kiinnostuksen ja sitten paremman tutustumisen myötä hoksaa, että joo helmi tai että ei kyllä suju.
Minusta tuollaiset etukäteismääritelmät kuullostavat ihan siltä, että sitä oikeaa tyyppiä on lähes mahdotonta löytää. Kun jokaikisessä ihmisessä on sen sata puolta ja särmää, vaikka listan ominaisuudet ehkä täyttyisivätkin. Eikä nämä suhteet mene niin, että MINÄ määrittelen millaisen ihmisen haluan. Ennemminkin niin, että kun molemmat hyväksyvät toisen sellaisena kuin hän on, tulevat molemmat myös hyväksytyiksi.
Ja hyvin sujuvassa suhteessa monen monen yrityksen jälkeen elävänä naisena sanoisin, että onnistunut cocktail on kyllä sekä tunnetta että järkeä. Elämä toisen ihmisen kanssa tarvitsee molempia. Pelkällä järjellä ei pysty tulkitsemaan toisen fiiliksiä ja tarpeita, ei myöskään omiaan. Pelkällä tunteella ei pyöritetä arkea.
Kun niihin meikäläisiin ei törmää arkielämässä, bailuissa ei voi keskustella (ja saattaa näkyä se luotaantyöntävä puoli, jolloin ei tee mielikään), niin deittailuissa ja kirjeenvaihdossa kai luonnostaan (ja viimeistään) tulee ajatelleeksi, mikä on tärkeää, millainen itse on, mitä rakkaalta toivoisi. Ihanin tapa tutustua olisi juuri tuo, mitä mainitsit. Silloinkin, eikö takaraivossa ole eletyt kokemukset ja niistä oppiminen, vaikkei lista kädessä liikkuisikaan? No, minä tässä vähän puolustelen meitä teoretisoijia, kun empiria on ollut suppeahkoa.
Tunneihminen olen minäkin, ehdottomasti. Mutta ei se sulje pois järkeäkään!
En valikoi millään tieteellisellä menetelmällä kumppaniani, mutta tutustumisvaiheessa tulee keskusteltua niin että tietää jonkin verran toisesta ja siitä kohtaavatko arvot, moraali, mieltymykset jne. asiat tarpeeksi. Liian erilaiset eivät mielestäni onnistu. Eli sen verran sitä järkeä pitää käyttää ettei ihan sopimattoman kanssa suhteeseen edes ala.
Sitten jos synkkaa niin alkaa syntyä sitä tunnettakin, EHKÄ. Pikkuhiljaa.
Tavallaan ensin pelissä on se järki pääosassa, sitten vasta annan tunteilleni enemmän valtaa, yhä se järki jotenkin mukana... ainakin toivottavasti. ;)
Tunne on se tärkein, pelkin järkisyin en koskaan voisi kumppania valita. Tunne, se on se voima joka kantaa.
ainakaan meikäläisen systeemeissä.
Luulin, jotta elämä opettaa, mutta kittiä kans.
Mutta lystiä on ollut, vaikka vain 10% neidoista onkin löytynyt selvinpäin.
Ja ne loput 90% oikeen kunnon lärveissä.
Toisaalta lärvejäkin on niin monenlaisia.Mä muistan lähes kaiken ja jelpin kamutkin kotio.
Mutta ne ideat onkin sitten semmosia huurusia, jotta eipä tulis pieneen mieleenkään toteuttaa niitä selvinpäin.Viimesimmällekkin sain myytyä idean, jotta kävellään 20asteen pakkasessa aamuyöllä 10km ja hän ei ees ollu mahottomasti juonu.No siinä matkallahan me sitten tutustuttiin ja lämmiteltiin keskenään.Kohta tulee vuosi täyteen.=)
Sitten kun seukataan, niin oikeestaan ei tartte niitä lärvejä sitten vetääkkään.No tietty juhlissa joskus saattaa lipsahtaa.
Toi muuten hassua että kännissä isketään ja selvinpäin ollaan sitten ujoja. Mua harmittaa kun ennen oli niiin että kun mentiin juhlimaan se oli ihan hauskanpitoa, nykyään se on aika sitä että kaikki jotka ei jo seurustele juoksee ja koittaa bongaa edes jonkun lemmenkohteen.
Kyllähän sen tietty ymmärtää että humalassa uskaltaa enempi ja jne mutta mua vaan harmittaa ettei enään ole niin hauskaa kuin ennen.
"Toi muuten hassua että kännissä isketään ja selvinpäin ollaan sitten ujoja."
Mä on joskus kysynyt että mitäs pihtaat, pelkäätkö tulevasi raskaaksi vai. :P
:"Mua harmittaa kun ennen oli niiin että kun mentiin juhlimaan se oli ihan hauskanpitoa, nykyään se on aika sitä että kaikki jotka ei jo seurustele juoksee ja koittaa bongaa edes jonkun lemmenkohteen."
Ei juhliminen ole hauskanpitoa. Ravintolassa valvotaan aikana jolloin uni maistuisi, kuunnellaan musiikkia jota ei koskaan muuten kuuntelisi ja josta ei edes pidä tavaten ihmisiä jotka harrastavat sellaista mitä itse ei (=ravintoloissa käymistä usein).
Jos pillua, viinaa, rakkautta ja suudelmia sais elämässä jotensakin tasaisesti niin sitten ei tarvitsisi aina hysterisoitua kun sitä saa syystä tai toisesta runsaasti.
Mä sanon sen suoraan: Mä en haluu ravintolailtaa. Mä haluan että kun mä lähden aamulla töihin niin mulla on tuolla sängynpohjalla joku sellainen jolle mä voin lähtiäissuukon antaa.
Olisi kiva tavata lesboja luonnon helmassa kun se on itselle kuitenkin se elementti missä tapaa rentoutua.
Jaahas, kuka-oletkin, oot sitten mennyt rekisteröimään mun tähän asti käyttämäni nimimerkin. Se on ihan OK, mutta mainitsen tässä yleisesti tiedoksi, että kaikki viime viikkoina Hmmmmm-sigreeratut viestit eivät ole tuon rekisteröityneen kirjoittamia, vaan minun. (m-kirjaimia taisi mulla olla muutama vähemmän :-)
No mulla oli H & 10ämmää joskus 2003v alus...mutta sit se ei enää päästäny nua kirjautuun no sit 2003 lopus otin tän nykysen mut siinäkin on H9xm muoto, kun ei pääse kaikilta koneilta kirjautumaan sisään..
Ei sen puoleen sulla on ollu hyviä juttuja =;D
..molempi parempi. Ehdottomasti.
mihin viestiin olisin vastannut, joten kirjoitan tähän alkuperäisen perään. Tuota alkoholin käyttöä ajattelin kommentoida, itse ainakin juon niin paljon kuin hyvältä tuntuu, pääasia aina, että pysyy järjissään, ei tee mitään typerää, muistaa aamulla kaiken ja pääsee itse kävellen kotiin. Mitä väliä sillä on, vaikka joisin esim. 7 tuoppia illan aikana, jos edellä mainitut asiat täyttyvät?