vai mitä, mutta tänään kirjotin kirjeen tulevalle puolisolleni.
En siis tällä hetkellä seurustele, mutta haluan uskoa, että meille jokaiselle
on olemassa se yksi ja ainoa, joka saa ne suojamuurit kaadettua.
On olemassa se joku, joka saa sut luottamaan siihen, että sä riität,
just semmosena kuin oot, vajavaisena omana itsenäsi.
Pitkän aikaa ihastuin...ja rakastuin henkilöihin, jotka eivät olleet mua varten.
Jotkut käyttää ehkä termiä 'rakastuin väärään ihmiseen'.
Mut mun mielestä, ei ihmiset koskaan oo vääriä. Jokin niissä on ollut, koska on joskus niistä kiinnostunut.
Ennemminkin mun mielestä, omalla kohdalla, ongelma on ollut siinä, että
on nostanut sen toisen jotenkin aina jalustalle, yläpuolelle.
Palvonut maata hänen jalkojensa alla,
Unohtanut ne omat lapselliset haaveet,
Yrittänyt olla jokin muu,
aikuinen ja järkevä,
viisas ja jotenkin kaikin muun tapoin niin ns. normaali.
Mutta totuus onkin siinä, että kohtaa sellaisen ihmisen,
jonka vierellä sun ei tarvitse pelätä,
ettet riitäkään.
Ja voin myöntää, että mä oikeasti olen niin naiivi, että uskon,
siellä jossakin olevan sen ihmisen, jolle jonain päivänä
annan sen kirjeen, jossa kerron kaiken.
Kerron ne kaikki lapselliset haaveeni, toiveeni ja totuuteni.
Kerron kaiken siitä, mikä saa mut nauramaan.
Mikä saa mut itkemään...Jne..
Ja mä tiedän, että tähänkin, joku tulee kommentoimaan, mitenkä
helvetin tyhmä mä oon. Ja mitenkä tää on vain pelkkää imelää paskan jauhantaa.
Ja sitähän tää voi olla, mutta tää on totta mulle. Tässä ja nyt.
Ja edelleen uskon, että on olemassa se yksi ja ainoa.
Ja voi olla että oon hänet jo kohdannut tai sitten hän on vasta tuolla jossakin tuloillaan.
Ei voi ikinä tietää...
En siis tällä hetkellä seurustele, mutta haluan uskoa, että meille jokaiselle
on olemassa se yksi ja ainoa, joka saa ne suojamuurit kaadettua.
On olemassa se joku, joka saa sut luottamaan siihen, että sä riität,
just semmosena kuin oot, vajavaisena omana itsenäsi.
Pitkän aikaa ihastuin...ja rakastuin henkilöihin, jotka eivät olleet mua varten.
Jotkut käyttää ehkä termiä 'rakastuin väärään ihmiseen'.
Mut mun mielestä, ei ihmiset koskaan oo vääriä. Jokin niissä on ollut, koska on joskus niistä kiinnostunut.
Ennemminkin mun mielestä, omalla kohdalla, ongelma on ollut siinä, että
on nostanut sen toisen jotenkin aina jalustalle, yläpuolelle.
Palvonut maata hänen jalkojensa alla,
Unohtanut ne omat lapselliset haaveet,
Yrittänyt olla jokin muu,
aikuinen ja järkevä,
viisas ja jotenkin kaikin muun tapoin niin ns. normaali.
Mutta totuus onkin siinä, että kohtaa sellaisen ihmisen,
jonka vierellä sun ei tarvitse pelätä,
ettet riitäkään.
Ja voin myöntää, että mä oikeasti olen niin naiivi, että uskon,
siellä jossakin olevan sen ihmisen, jolle jonain päivänä
annan sen kirjeen, jossa kerron kaiken.
Kerron ne kaikki lapselliset haaveeni, toiveeni ja totuuteni.
Kerron kaiken siitä, mikä saa mut nauramaan.
Mikä saa mut itkemään...Jne..
Ja mä tiedän, että tähänkin, joku tulee kommentoimaan, mitenkä
helvetin tyhmä mä oon. Ja mitenkä tää on vain pelkkää imelää paskan jauhantaa.
Ja sitähän tää voi olla, mutta tää on totta mulle. Tässä ja nyt.
Ja edelleen uskon, että on olemassa se yksi ja ainoa.
Ja voi olla että oon hänet jo kohdannut tai sitten hän on vasta tuolla jossakin tuloillaan.
Ei voi ikinä tietää...
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin kaunista :)
Et ole tulossa hulluksi :) Ennemminkin olet kokenut jotain mitä vois kuvailla heräämiseksi. Pidä tuo moodi!
Ei tuossa ole mitään hullua. :) Mutta se on hullua palvoa toista ihmistä ja pitää tätä jotenkin ylempänä omaa itseään. Jokaisella varmaan on tällaisia kokemuksia elämässään, kun on epävarma omasta itsestään ja haluaa miellyttää toista ja olla tämän rakkauden arvoinen. Vaikka kaikkihan me syntyjämme olemme erilaisia ja lähtökohtaisesti rakkauden arvoisia omina itsenämme. :) Ainoastaan omat harhaluulomme eristävät meidät siitä rakkaudesta. Harhaluulot ovat kuin tummat pilvet... mutta vaikka on pilvistä niin voimme luottaa aina siihen että aurinko paistaa silti. :)
Mielestäni ihastuminen ja rakastuminen on aina jollain tavalla eräänlaista palvomista ja siinä asetetaan aina tavalla tai toisella toinen sinne jalustalle. Henkilö, joka ei ihastuessaan/rakastuessaan millään tasolla palvo tai ihaile tai halua miellyttää kohdettansa, ei ole mielestäni koskaan kokenut ihastumisen/rakastumisen tunteita.
Jaa no minä en ainakaan. Muistan kun koin ensirakkauteni, se iski ytimeen. Se tuntui ihanalta, jumalalliselta mutta samaan aikaan niin tavattoman luonnolliselta. Tuntui kuin olisi saapunut kotiin. En palvonut häntä, en edes olisi ikinä voinut uskoa että haksahtaisin häneen, olimmehan tunteneet jo kauan... Mutta se vain tapahtui. Siinä tunteessa ei ollut mitään epätasapainoista, päinvastoin, olin täysi, kokonainen ja vahva. Silloin tiesin että se mitä tunsin oli sitä aitoa rakkauta.
Romanttista :)
Helvetin tyhmä :P
Mäkin haluan uskoa.
Mä en ole viiteentoista vuoteen lukenut mitään kauniimpaa koko serverin tuotoksista.
Viiteentoista vuoteen.
(Kollektiivinen havahtuminen)
Millä perusteella uskot, että on olemassa yksi ja ainoa? Ihan oikeesti, mihin pohjaat tän ajatuksen, kiinnostaa ihan vilpittömästi tietää?
Sit toinen mihin kiinnitän tossa muuten ihan mukavassa tekstissä huomiota on tuo, että toivot rinnallesi ihmistä, joka "saa ne suojamuurit kaadettua-- joka saa sut luottamaan siihen, että sä riität, just semmosena kuin oot, vajavaisena omana itsenäsi."
Miksi ihmeessä jonkun toisen ihmisen pitää tämä kokemus sulle tuoda? Kuulostaa siltä kuin kaipaisit toista ihmistä vakuuttamaan, että oot ok. Mihin ylipäätään tarvitset ns. suojamuureja elämässäsi? Ei kenenkään toisen tehtävä ole kaataa sun suojamuureja, sun pitäisi tehdä se itse, mielestäni. Toisekseen, myös sä itse oot avainasemassa siinä, että tunnetko riittäväsi. Riittämättömyyden tunne, niin ymmärrettävä kuin se onkin, kumpuaa ennen kaikkea sun oman pääsi sisältä, joten se on tavallaan sellanen ongelma, johon sun itse pitäisi puuttua jo ennen ku edes mietit parisuhdetta. Jos suhde ei toimi jonkun ihmisen kanssa, niin kyse ei ole silloin siitä, että SINÄ et riitä, vaan siitä, että te ette ole sopivia toisillenne syystä tai toisesta. Siinä kaikki. Jos selität sen omalla riittämättömyydelläsi, niin se on silloin merkki heikosta itsetunnosta.
Ei parisuhdetta kannata etsiä surumielisesti ja ratkaisuna oman sisäisen maailman epävarmuuteen, koska sellainen se ei ole. Sun sisäinen todellisuutesi sitä vastoin tulee heijastumaan siihen parisuhteeseen.
Ihana ajatus kirjoittaa kirje tulevalle rakkaalle! Rakkauskirje on niin suloisen herkkä tapa avata sielunsa toiselle. Mietin, miten haavoittuvainen kirjoittaja on ja samalla rohkea. Rakkauskirjeen kirjoittaja ihan ylipäätään, ei vain aloittaja. Olisin kyllä tosi vaikuttunut kirjeestä, riippumatta siitä tuntisinko samoin.