Piereskelevä kummitus?

Asumme vanhassa puutalossa Turussa ja herään melko usein yöllä ääneen jonka voisi tulkita tulevan paikasta minne aurinko ei paista.

Tätä on jatkunut jo 1950-luvulta saakka joten asia ei pahemmin enää pelota, mutta aika jännä juttu silti.

Ääni tulee ullakolta jossa on aikoinaan yöpynyt väkeä vierailun aikana.

Olen käynyt tutkimassa, että voisiko tuuli aiheuttaa kyseisen äänet, mutta pienet vintti ikkunat ovat ehjät ja mitään muukaan ei tuollaista voi saada aikaan.

Ääni siis kuuluu ainostaan yöaikaan.
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuntuuko ilmiön jälkeen ulosteen hajua ?

Äänestä
  • Arvaa kaksi kertaa...

    Hyh hyh...

    Äänestä

  • kaarne. kirjoitti:

    Arvaa kaksi kertaa...

    Hyh hyh...

    Noo, vastauksestasi arvaan hajutodisteen löytyvän.
    Kyseessä on siis aito kummitteluilmiö.
    Kokeilepa vielä infrapunavideokameraa, josko saataisiin kaasuista näkyvä todiste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaarne. kirjoitti:

Asumme vanhassa puutalossa Turussa ja herään melko usein yöllä ääneen jonka voisi tulkita tulevan paikasta minne aurinko ei paista.

Tätä on jatkunut jo 1950-luvulta saakka joten asia ei pahemmin enää pelota, mutta aika jännä juttu silti.

Ääni tulee ullakolta jossa on aikoinaan yöpynyt väkeä vierailun aikana.

Olen käynyt tutkimassa, että voisiko tuuli aiheuttaa kyseisen äänet, mutta pienet vintti ikkunat ovat ehjät ja mitään muukaan ei tuollaista voi saada aikaan.

Ääni siis kuuluu ainostaan yöaikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu