Onko kukaan viettänyt Uuuta Vuotta Ateenassa? Onko kaupungissa järjestetty ohjelmaa silloin?
Ateena ja Uusi Vuosi
1
1100
Vastaukset
- Ateenan uusi vuosi
Hei vaan mietinnässä, olen sattunut viettämään Uutta vuotta Ateenassa vuonna 2009. Silloin ei tosin vielä talouskriisi ollut iskenyt, joten en osaa sanoa, onko ohjelmaa karsittu kuinka kovalla kädellä. Kyseisenä vuonna kuitenkin kaupunki järjesti suuren uudenvuoden konsertin siinä Syntagman aukiolla ilotulituksen kera. Siellä komeilee myös kaupungin virallinen joulukuusi, joka on viime vuosina ollut kamala metallihökötys, Euroopan korkeimpia "kuusia" kylläkin. Vaikka kreikkalaiset kuulema perinteisesti kokoontuu vuodenvaihdetta viettämään jonkun tutun kotiin, jossa kuulema pelataan korttia ja syödään, on baarit ja yökerhot järjestäneet omia ohjelmiaan. Uudenvuoden juhlinta noin virallisissa merkeissä on kreikalaisille jo suhteellisen vanha tapa, toisin kuin esimerkiksi joulun vietto.
Joulu on aiemmin ollut vain lähinnä uskonnollinen juhla, vasta viimeisten parin vuosikymmenen aikana siitä on onnistuttu tekemään muiden länsimaiden tapaan kulutusjuhla joulukuusineen ja lahjoineen. Joululahjat Kreikassa muuten paikallinen pukki eli Agios Vasilis tuo juuri uutena vuotena!
Jos haluat lukea lisää sinua odottavasta Ateenasta tai esimerkiksi kreikkalaisesta tapakulttuurista, voin suositella seuraavaa sivustoa (se on erittäin kattava ja suomalaisen kirjoittama)
http://kreikkaan.net/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372688- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237799- 121759