Kehitys lintumiehenä

Vuoden alussa en erottanut kuusitiaista hömötiaisestakaan. Ja nyt tiädän jo viitatiaisen ja hömötiaisen erot. Vuoden alussa en tiennyt, että sellainenkin laji on kuin kirjosieppo, nyt tiädän jo kirjosiepon ja belgiansiepon erot. Olen kehittynyt linnuissa todella paljon. Nykyään tiädän jo 80% Suomen linnuista. Lintuja olen oppinut tuntemaan yksinkertaisesti. Näe keväällä lintu > tarkista se lintukirjasta. Monet linnut opin tälläi ja joitakin olen tutkinut valmiiksi. Myös kuvaustaidot ovat parantuneet. Tarkennus onnistuu yhä useammin ja sommittelu myös.

Linnuista olen oppinut paljon vuoden aikana. Ainakin 80% tietämistäni linnuista olen oppinut tässä vuodessa. Tänä vuonna sain vasta kameran ja siitä harrastus alkoi. Nykyään olen jo melko pätevä linnuissa. Kuten myös muissa eläimissä. Viime vuonna tutkin ja kuvasin lintuja, pokkarilla. Mutta en tuntenut ja tutkinut niitä näin paljoa.

Vuodessa oppii todella paljon! Ja mahtavia hetkiä ja kuvia harrastuksen kanssa! Myöskin alkukevään masennus, masennusta ei ole ollut pitkään aikaan! Okei jotain angstia on ollut, mutta masennusta ei.

Olen aika ylpeä itsestäni.

- Raippari.

Ajatella olen oppinut varmaan 100 lajia tänä vuonna. Ja niiden käytöksestä. Se tarkoittaisi melkein, että joka päivä joutuisi opettelemaan jotain. Mutta näin sitä oppii. Ei opettelemalla vaan kokemuksella. Nyt olen aikas kokenut lintumies jo. Suurharvinaisuutta vain odotan.
351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onneksi olkoon. Todiste siitä, että meillä vakkareillakin on elämää, joka menee hyvin. X)

Äänestä

Olet varmasti oppinut huimasti tämän vuoden aikana, mutta oppiminen ei tule loppumaan vielä pitkään aikaan. Muutamassa vuodessa saavutat hyvät lajintuntemustaidot, mutta edes 20 vuoden kuluttua et ole oppinut kaikkea. Lintuharrastaja oppii uutta koko elämänsä - ei opettelemalla vaan juuri kokemuksen kautta. Se onkin varmaan yksi tämän harrastuksen parhaista puolista. Aina voi kehittyä.

Äänestä

Nuoretkahlaajat.com Sinne ne taidot jääneet on..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raippari kirjoitti:

Vuoden alussa en erottanut kuusitiaista hömötiaisestakaan. Ja nyt tiädän jo viitatiaisen ja hömötiaisen erot. Vuoden alussa en tiennyt, että sellainenkin laji on kuin kirjosieppo, nyt tiädän jo kirjosiepon ja belgiansiepon erot. Olen kehittynyt linnuissa todella paljon. Nykyään tiädän jo 80% Suomen linnuista. Lintuja olen oppinut tuntemaan yksinkertaisesti. Näe keväällä lintu > tarkista se lintukirjasta. Monet linnut opin tälläi ja joitakin olen tutkinut valmiiksi. Myös kuvaustaidot ovat parantuneet. Tarkennus onnistuu yhä useammin ja sommittelu myös.

Linnuista olen oppinut paljon vuoden aikana. Ainakin 80% tietämistäni linnuista olen oppinut tässä vuodessa. Tänä vuonna sain vasta kameran ja siitä harrastus alkoi. Nykyään olen jo melko pätevä linnuissa. Kuten myös muissa eläimissä. Viime vuonna tutkin ja kuvasin lintuja, pokkarilla. Mutta en tuntenut ja tutkinut niitä näin paljoa.

Vuodessa oppii todella paljon! Ja mahtavia hetkiä ja kuvia harrastuksen kanssa! Myöskin alkukevään masennus, masennusta ei ole ollut pitkään aikaan! Okei jotain angstia on ollut, mutta masennusta ei.

Olen aika ylpeä itsestäni.

- Raippari.

Ajatella olen oppinut varmaan 100 lajia tänä vuonna. Ja niiden käytöksestä. Se tarkoittaisi melkein, että joka päivä joutuisi opettelemaan jotain. Mutta näin sitä oppii. Ei opettelemalla vaan kokemuksella. Nyt olen aikas kokenut lintumies jo. Suurharvinaisuutta vain odotan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu