Kunnianloukkausko?

Hei,

entinen puolisoni teki kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen ja mietin onko minulla asiassa oikeasti jotain huolta että läpi menisi. Haukuin häntä tekstiviesteillä idiootiksi ja raha-ahneeksi. Ero on ollut hankala ja meillä on omistusasunto yhteinen, josta ei olle yhteisymmärryksessä niin tästä johtuen haukuin raha-ahneeksi.

Kertoi että poliisi olisi erittäin vakavasti ottanut asian. Riittääkö oikeasti nykyään toisen haukkuminen jo täyttämään kunnianloukkauksen tunnuspiirteet? Vai onko niin vähäpätöinen ettei poliisi edes tutkisi?
683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos tuollaisia juttuja poliisi tutkimaan ryhtyisi, niin muuta ne eivät ehtisikään.
Vai oli poliisi ottanut "asian vakavasti"? Hehheh, taitaa olla exäsi huumorinaisia. :D

Eri asia sitten on, jos olet vaikkapa lähetellyt vastaavia viestiä yhtenään, kymmenittäin/sadoittain, se on jo häirintää ja nykyään rikokseksi katsottavaa vainoamista.

Äänestä
  • Lisäys edelliseen, tai exäsi huumorimiehiä.

    Äänestä

  • päivän naurut kirjoitti:

    Lisäys edelliseen, tai exäsi huumorimiehiä.

    No ei ole toistuvaa, toki eron aikana on puolin ja toisin sanailtu, mutta kertoi että ilmoitus oli tehty vain näistä kyseisistä muutamasta viestistä jossa käytiin läpi omistusasunnon asioita. Häirintää tai muuta ei ole, enkä muuten ole häneen yhteydessä ollutkaan.

    Taisi sanoa että sen viikon aikana viestejä oli antanut 10 kpl todisteeksi poliisille jossa tätä sanailua oli. En suoraan edes haukkunut raha-ahneeksi, tokaisin vain mm. että "et muuten ota yhteyttä jos et ole jotain rahaa perimässä tai rahan perässä". tai vastaavaa. No idiootiksi taisin sanoa aika suoraan. Taisi ison herneen ottaa nenäänsä. :)

    En itsekään usko että tuo voisi läpi mennä. Olisi tämä maa aika hukassa jos noin herkällä mentäisiin.

    Äänestä

  • aloittaja 14+8 kirjoitti:

    Tietysti rikosilmoituksen vastaan ottanut poliisi kertoi ottavansa asian vakavasti. Hän ei kuitenkaan päätä, tutkitaanko rikosta, tai nostetaanko siitä syyte. Kuten -päivän naurut kertoi, poliisi ei muuta ehtisi tehdäkään, jos kaikkia kunnianloukkausrikoksia ryhdyttäisiin tutkimaan, tai oikeudessa käsittelemään. Vain aniharvat rikosilmoitukset kunnianloukkauksista lopulta päätyvät käräjille.

    Äänestä

  • 18+16 kirjoitti:

    Okei enpä itsekkään usko että tästä mitään tulisi. Saanko minä tiedon siitä poliisilta jos asiaa ei tutkita? Tietysti niin vähäpätöinen asia muutenkin niin voi jo senkin vuoksi mennä kuukausia ennenkuin asia edes etenee. Vai saanko ainoastaan tiedon siinä vaiheessa jos asia otetaan tutkittavaksi ja saan kutsua kuulusteluihin? Oletan ettei minua infota jos asiaa ei edes lähdetä tutkimaan...

    Joten ei kuin odottamaan että tuleeko vai ei.

    Äänestä

  • aloittaja 4+11 kirjoitti:

    Jos juttua ryhdytään tutkimaan, niin sinut kutsutaan kuulusteluun. Jos ei ryhdytä, niin poliisi tekee siitä oman päätöksensä ja ilmoittaa sen sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

17+18 kirjoitti:

Hei,

entinen puolisoni teki kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen ja mietin onko minulla asiassa oikeasti jotain huolta että läpi menisi. Haukuin häntä tekstiviesteillä idiootiksi ja raha-ahneeksi. Ero on ollut hankala ja meillä on omistusasunto yhteinen, josta ei olle yhteisymmärryksessä niin tästä johtuen haukuin raha-ahneeksi.

Kertoi että poliisi olisi erittäin vakavasti ottanut asian. Riittääkö oikeasti nykyään toisen haukkuminen jo täyttämään kunnianloukkauksen tunnuspiirteet? Vai onko niin vähäpätöinen ettei poliisi edes tutkisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu