Hei, kun olen miettinyt minkä koiran ottaisin seuraavaksi (aiempaa kokemusta yhdestä shelttiuroksesta ja yhdestä suurehkosta seropinartusta (56säkä,30kg)) niin olen monesti uudelleen törmännyt ajatuksissani Beauceroniin.
Rodun ulkomuoto ja uskollinen luonne kovasti viehättävät, mielellään haluaisin juuri uskollisen, yhden ihmisen koiran, omat aiemmat koirani kovasti kaikkien ihmisten perään ja juuri vieraita kohtaan etäinen luonne olisi mieleen, mutta toisaalta on tullut myös paljon sellaisia mietteitä vastaan, joihin en ole koirakirjoista vastauksia löytänyt, joten jos rodun omistajia/kasvattajia tänne vastailemaan?
Itse siis narttua olen hankkimassa, mutta olen kuullut varsin paljon kovuudesta ja siitä, että kouluttaminen voi olla hankalaa. Miten tämä dominoiminen/kovuus siis käytännössä ilmenee ja millaisin keinoin olette siis käytännössä koiraanne kouluttanut, esimerkit olisivat hyvästä.
Itse olen aiemmille koirilleni saanut pomon selväksi ihan siten, että kun annetaan ruokaa, sitä odotetaan kupille menoa niin kauan kunnes saavat luvan, sama oven kanssa, sekä alusta asti esim. vieraat itse tervehtinyt ensin, kieltänyt alusta asti asioista mitä ei saa tehdä (jos ei ole jyrkästi sanomalla totellut olen suihkepullolla suihkaissut vedellä, shelttiin tepsi) ja kehunut kovasti kun on tehnyt oikein jne. Itse koulutuksessa olen paljolti tehnyt toistoja, palkinnut herkuilla ja kehuilla tai myös esim. lelun heittämällä. Toimivatko tälläiset keinot beusseihinkin, jos eivät/tarvitsevat jotain muuta niin voisitteko kertoa tarkemmin?
Sitten kanssa mietin kun työkoiria ovat, että paljon tarvitsevat käytännössä liikuntaa? Itse asun Oulussa kerrostalossa ja en ole ajatellut erityisesti alkaa harrastamaan mitään, mutta lenkkeillyt olen aina paljon koirieni kanssa (sheltti etenkin aina vaatinut hyvin paljon liikuntaa).
Pärjääkö beussi siis pelkkänä seurakoirana ilman mitään erityisiä harrastuksia, jos saa muuten käydä pitkillä kävelylenkeillä metsässä/turvallisisissa paikoissa juosta paljon vapaana, vapaana ollessa voin myös tarjota toimintaa esim heittämällä keppiä, ja harjoittamalla temppuja omatoimisesti metssä (esim. toko ja agility leikkejä voin tehdä kotimuotoisesti, oma sosiaalisuus/kilpailun haluisuus ei riitä harrastamaan tosissaan).
Jos beussi pystyy pärjäämään tälläisissa oloissa ilman, että on kauhean onneton, niin osaatteko sanoa sitä lenkkien kilometri määrää/ulkoilun tuntipituuksia, mitä tarvitsisi?
Olen kuullut, että olisi asteen verran rauhallisempia kuin sakemannit ja tarvitsisivat hiukan vähemmän?
Nykyisten koirieni kanssa olen käynyt aina 1-2tuntia koirapuistossa ja sitten yhden 5-8km pitkän reipastahtisen kävelylenkin, plus siinä välissä sitten ovat olleet takapihalla juoksemassa, osaisitteko kertoa millaisiä määriä beussi tarvitsisi, nyt siis asun kerrostalossa, joten omaa pihaa ei ole, olen siis valmis ulkoiluttamaan enemmänkin juuri esim vapaana juoksua maastossa, nykyisten kanssa ei onnistu koska seropin saalisvietti hyvin suuri ja sheltin kanssa voisi ehkä onnistuakkin, mutta useimmiten pidän hihnassa, beussin meinaisin alusta asti opettaa vapaana oloon.
Jos tarvitsee jonkun harrastuksen ollakseen iloinen, eikä pärjää muuten noilla luettelemillani tavoilla millä voisin liikuntaa tarjota, taitaa alkaa jonkun muun rodun etsintä, todellakaan en aio hankkia beussia jos sen kouluttaminen/liikunnan tarpeen tyydyttäminen ei onnistuisi ja koira päätyisi vain masentuneeksi/hermostuneeksi jne.
Sosiaalistamisen puolesta sitä tulee omasta tuttava piiristä ja pennusta asti yritän käydä koirapuistossa ja muutenkin suuressa kaupungissa asuessa kohtaa paljon ihmisiä.
Lisäksi onko tietoa, kuinka paljon nykyisin on hintaa?
Kiitoksia kaikista mahdollisista vastauksista :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
ei.
Kyllä, beucci on hyvä valinta