Koiran kanssa bussissa

saal

Olen muuttanut Ouluun vasta ja suuren koiran hankinta edessä, niin miten se periaatteessa toimii se bussilla liikkuminen?

Perheeni asuu Raahessa, joten aina viikonloppuisin kulkisin sinne bussilla, mutten ole koskaan ollut koiran kanssa bussissa, niin päästävätkö kuskit ylipäätään suuria koiria busseihin, ja jos päästävät niin maksaako koiran kuljetus mitään? Ja miten olette yleensä itse sijoittaneet koiranne siellä bussissa? Pentuna meinaan pitää sylissä koska luultavasti nukkuu paljon ja helpompi vahtia, ettei ala tarpeilleen, mutta tosiaan suurta koiraa olen hakemassa, että ei voi enää aikuisena pitää sylissä.

Muutenkin on vahtimisviettinen rotu tulossa, että mielellään en siinä käytävällä pidä, voiko tehdä niin, että esim. itse istuu käytävän puoleisessa penkissä ja koira sitten ikkunan puolella lattialla/tai sitten menee ihan bussin perälle?

12

2040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+31

      Hyvin toimii kun pennusta asti totuttaa ja tekee matkustelusta kivaa. Katso bussien liikennöitsijöiden tai paikallisliikenteen sivuilta mitä eläinkuljetuksista sanotaan, paikallisliikenne ei yleensä peri maksua.

      Koiran kanssa mennään sinne missä on tilaa. Keskiosan vaunupaikka on hyvä, mutta jos tulee vaunut, pyörätuoli, rollaattori tms, niin on siirryttävä muualle.

      Käytävällä koiran on huono olla, sillä voi joutua tallotuksi. Itse kun istuu käytävän puolella ja koira ikkunan puolella, on hyvä.

      • saal

        Kiitos vastauksesta, selvensi asiaa : ) Itsekkin vielä bussiliikenteeseen totuttelen, mutta tosiaan yhdessä pennun kanssa alusta asti matkustetaan, auto sitten hankitaan kun on varaa..

        Onko muuten kellään itse kokemusta siitä, että pentu tekisi tarpeitaan bussiin?
        Itse ajattelin aina ennen bussimatkaa leikkiä pennun kanssa ulkona niin, että tarpeet on tehty ja että on pentu väsynyt, niin luultavasti alkaisi nukkumaan matkan ajaksi (tunnin matka), mutta pidän kaiken varalta mukana laukussa siivoustarpeet jos vahinko meinaa sattua, oletteko saaneet pidettyä pennut tekemästä tarpeita samanlaisilla keinoilla kun itse ajattelen?


      • 4+31
        saal kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta, selvensi asiaa : ) Itsekkin vielä bussiliikenteeseen totuttelen, mutta tosiaan yhdessä pennun kanssa alusta asti matkustetaan, auto sitten hankitaan kun on varaa..

        Onko muuten kellään itse kokemusta siitä, että pentu tekisi tarpeitaan bussiin?
        Itse ajattelin aina ennen bussimatkaa leikkiä pennun kanssa ulkona niin, että tarpeet on tehty ja että on pentu väsynyt, niin luultavasti alkaisi nukkumaan matkan ajaksi (tunnin matka), mutta pidän kaiken varalta mukana laukussa siivoustarpeet jos vahinko meinaa sattua, oletteko saaneet pidettyä pennut tekemästä tarpeita samanlaisilla keinoilla kun itse ajattelen?

        Meillä koira on päästänyt bussiin yhdet pissat nuorena, ja parit oksennukset. Mukana onkin ollut aina paperia näiden varalta, on siivottu pois. Pitemmillä matkoilla on ollut alustana myös pyyhe, joka onkin kätevä jos koiralta tulee vahinko. Ja likaisille papereille tietenkin oma likapussinsa.
        Noita keinoja en ole kokeillut, mutta varmasti toimii. Älä juota tai syötä pentua juuri ennen matkaa, myöskin namit kannattaa pitää ihan minimissä.


    • matkustellaan

      Täällä pohjoisessa on ainakin meidän koirat saaneet matkustaa bussissa takaosassa ja jos koira ehtii ennen allergista bussiin niin allerginen jää pysäkille tai hyväksyy sen koiran siellä bussissa. Kuski päättää ottaako vai ei. Ja jos on joku vahtirotu niin suosittelen käyttämään matkojen ajaksi kuonokoppaa vaikka koira ei olekkaan vihainen, rauhoittaa kanssamatkustajia. Virossa ei pääse edes pieni koira bussiin jos ei ole kuonokoppaa. Koirasta toisissa busseissa menee lemmikkimaksu ja toisissa ei riippuu bussiyhtiöstä.

    • Oulussanäin

      Ei täällä ole mitään erikoista tai ongelmia. Isosta koirasta menee matkalippu.

    • ????

      Miten kuljetatte koiraa kaukobussissa? Tavaratilaan ei voi eikä saakaan laittaa, talvella kylmä, meluista, ei koiran paikka, sitä turha ehdottaa. Kaukobussissa ei ole vaunutilaa, mahtuuko isompi koira penkin väliin vai onko mentävä ihan takaosaan?

      • Se selviää bussiyhtiön sivuilta, mitä maksaa tai ottavatko kyytiin.


    • tavaratilaan

      Siellä on hyvä matkustaa häiritsemättä ihmisiä kun vaan on sopiva häkki ettei kuset ja paskat pääse leviämään tavaratilaan. Parempi tietysti, että hommaat oman auton, eläinrääkkäystä olisi ainakin sisälle viedä, siellähän voi olla ties mitä dh:ta, paljon melua ja liikettä. Voi olla allergisia ihmisiä ja sitten kun vielä puree jotakin niin tulikin kallis matka ja hauveli lähtee piikille.

      • kuskilta kuultua

        Kuskit eivät laita koiria bussin tavaratilaan. Koirat matkustavat matkustamossa.


    • sml2

      Itse olen matkustanut koirani kanssa bussilla ihan pennusta asti! Itsellä on kultainennoutaja joten ei ole luutavasti yhtä iso koira joka sinulle on tulossa, mutta minun koirani matkustaa käytävällä koska bussissa jalkatila on hirveän pieni eikä koira mahdu siellä edes kunnolla kääntymään. Koiran kanssa mennään aina bussin takaosaan istumaan osa bussikuskeista siitä vielä erikseen mainitsee. Itse en opettaisi pentua matkustamaan sylissä etenkään, koska koirasta tulee iso eikä voi isona sylissä matkustaa. Se otetaanko koirasta maksua riippuu bussikuskista itseltäni on otettu muistaakseni kerran tai kaksi maksu koirasta (koira on nyt 1v 7kk) maksu oli muistaakseni jotain 3 e luokkaa. Eikä itseäni ole koskaan "häädetty" bussista koirani takia mielestäni olen lukenut jostain että jos lähtöasemalla tulee allerginen kyytiin voi hän pyytää bussikuskia pyytää koiran poistumaan, mutta jos allerginen tulee kesken matkaa kyytiin niin sillon sinua ei voida pyytää koirasi kanssa poistumaan

    • Näin olen ymmärtänyt

      Paikallisliikenteen linja-autoihin koira pääsee, mutta kuljettaja voi olla ottamatta kyytiin, jos siellä on jo allerginen matkustaja. Kaukoliikenteen autoihin isot koirat eivät valitettavasti pääse ollenkaan, vain pienet saavat tulla kyytiin ja nekin täytyy pitää koko matkan ajan kuljetuskopassa. Raaheen et siis voi koiraasi kuljettaa linja-autossa.

      • pääsee kyllä

        Voi kyllä pääsee, olen matkustanut kaukoliikenteen busseissa sakun ja bernin kanssa. Toki voi olla firmoja, joissa ei pääse. Sen voi selvittää ko. liikennöitsijän sivuilta tai kysyä toimipaikasta.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      225
      3245
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      352
      2915
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      77
      1822
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    6. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      10
      1480
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1443
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1426
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      456
      1328
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1310
    Aihe