silmänpohja murtui

tapahtuipa ravintolan vessas,ovi oli kiinni ja aikani odoteltuani kysyin,onko siellä kuka,kun ei mitään kuulunut.taakseni oli jo kasvanut melkoinen jono hätäisiä asiakkaita kunnes koputin uudelleen ja sanoin hakevani tiskiltä apua.luulin vessas jotain tapahtuneen.silloin ovi aukesi ja sain päivän täyteen eli rajun iskun vas silmään,jonka seurauksena silmänpohja luuhun tuli murtuma.tekijä oli reilu,kantoi huolta sairaalassa olo ajan ja nyt haluaisi sopia asian,en tiedä onnistuuko virkavallan puolelta.
31193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaveri kuuluu hoitoon ja saakoon rangaistuksen.

Väkivalta on väärin

Mies

Äänestä
  • Tottakai tekijä nyt on mielin kielin, mutta ääni
    saattaa kellossa muutua, kunhan laskun lopullinen
    suuruus selviää.
    Tee siksi rikosilmoitus, niin saat mustaa valkoi-
    selle. Siitä saat aikoinaan lainvoimaisen päätök-
    sen, joka on ulosottokelpoinen ja jos lyöjä on
    persaukien niin valtion varoista saat ainakin jo-
    tain.

    Äänestä

monesti jos tekee ittelleen huumeannosta, kestää vähän kauemmin ja hermostuttaa olla yleises veskis niin ärsyyntyy jos joku häiritsee. narkomaanit ovat tunne-elämältään tavallista kylmempiä. jotenki vaa tuli sellanen olo et se lyöjäsi saattoi olla narkomaani. eihän sitä koskaan tiiä..tee rikosilmoitus niin saat korvauset kivusta ja särystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muista välittävä kirjoitti:

tapahtuipa ravintolan vessas,ovi oli kiinni ja aikani odoteltuani kysyin,onko siellä kuka,kun ei mitään kuulunut.taakseni oli jo kasvanut melkoinen jono hätäisiä asiakkaita kunnes koputin uudelleen ja sanoin hakevani tiskiltä apua.luulin vessas jotain tapahtuneen.silloin ovi aukesi ja sain päivän täyteen eli rajun iskun vas silmään,jonka seurauksena silmänpohja luuhun tuli murtuma.tekijä oli reilu,kantoi huolta sairaalassa olo ajan ja nyt haluaisi sopia asian,en tiedä onnistuuko virkavallan puolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu