Karhitie 2000-luvulla

Kertokaahan jotain kauheuksia tai muita juttuja, joita tuolla kyseisellä kadulla ja sen lähiympäristössä olisi tapahtunut n. 15 vuoden sisällä. Olen siellä asunut lapsena ja olisi jännä kuulla, mitä kaikkea siellä on kaikkien itse näkemieni/kokemieni juttujen lisäksi ollut meneillään. Karhitie 6:ssa asui ainakin sellainen vanhempi nainen kaksi nuorta poikaa, jotka pyörittivät vissiin jotain huumeluolaa. Samassa talossa asui myöskin vanhempi juoppopariskunta, jonka miehellä oli taipumusta yrittää houkutella nuoria tyttöjä luokseen. Kolmosessa asui aikoinaan Kanaali-Koskinen ja paljon muuta hämärää sakkia, yhteen aikaan joku mies sytytteli harva se viikko kellaritiloja ja mm. roskakatoksen palamaan. Nelosessa ei tainnut niin hurja meininki olla, en keksi mitään sanottavaa siitä. Poliisiautot kiersivät Karhitiellä päivittäin, eikä paloautotkaan olleet harvinainen näky. Kertokaa lisää tositarinoita ja kokemuksianne, hyvän maun rajoissa ja toisten ihmisten yksityisyyttä kunnioittaen kuitenkin!
151420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tosi tarina hyvällä maulla:

Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä
  • Jyrä kutosessa se rivo meininki vasta olikin!

    Äänestä

"Etsi aina elämässä, kaunista ja hyvää, silloin kannat sydämessä, onnen kultajyvää".

Äänestä

Kaikilla vuokrataloalueilla aina sattuu ja tapahtuu. Hieman enemmän, kuin muilla alueilla. Eikä karhitientienoo ole tämäna asian suhteen poikkeus?Itsekin asuin perheeni kanssa, tällä alueella monta vuotta 80 luvulla. Mutta ei siellä silloinkaan mitään erityisen kamalaa koskaan sattunut. Asukkaat kävi karhitiellä Sorrin kaupassa. Kesäisin käytiin uimassa lähijärvillä, tervaniemessä ja ahvenistolla. Iltaa käytiin istumassa oluttuoppien ääressä, vanhalla sammontien ostarilla, nummituvassa. Pihoilla istuskeli, etenkin kesäisin penkeillä kotiäitejä pienimpiä lapsiaan vahtimassa, hiekkalaatikoiden ja keinujenkäyttäjiä riitti. Joskus sinne tuli istuskelemaan juttuseuranpuutteessa vanhempiakin asukkaita. Koska taloissa asui lapsiperheitä, siksi myös kaikilla oli myös paljon ikäisiään kavereita.
Sen muistan kyllä miinuksena alueen taloista, että porraskäytävät oli sutattu aina melko törkyiseen kuntoon.
Heti rappukäytävään astuessa, tiesi tulleensa vuokrataloon.
Jotenkin aivotonta, ettei vuokrataloissa välitetä ympäristöstä, pitämällä huolta ettei tälläistä pääse, kenenkään toimesta tapahtumaan. Kaikille ei vaan ole itsestään selvää, että asuinympäristö pidetään siistinä ja ehjänä. Eikä huolehdi siitä. että lapsetkin sen oppisivat ymmärtämään. Romanejakin alueella näytti 80 luvulla mummella asustavan. Mutta he olivat ihan siistiä ja asiallista väkeä.
Edes lukitsemattomat polkupyörät, ei lähteneet telineistään varkaiden matkaan.
Joskus vielä näkee näitä, entisiä 80 luvun naapureitaan jossain. Jotka lähes kaikki tietääkseni jo muuttaneet alueelta pois. Osa muuttanut kokonaan pois hämeenlinnasta ja osa heistä on jo kuollutkin.
Melko tavallisia perheitä siellä kuitenkin tuolloin asui ja aika tavallista elämää siellä elettiin. Meillä jokaisella poismuuttaneella on omat muistomme alueelta ja sen aikaisesta kodistamme ja elämästämme. Nykyään ko.alue on entisestäänkin rauhoittunut huomattavasti. Melko hiljaista näyttäisi, ainakin ulospäin olevan. Muuten ok. paikka, mutta en koskaan enää suureen kerrostaloon muuttaisi. Sieltä vihdoin päästyäni.

Äänestä

Onks tuolta Nummen ghetosta tullut ketään vielä ulos kaupunkilaisten normielämään vai onko kaikki jääneet sille turmiolan tielle, mikä siellä on ollut tapana jo vuosikymmenten ajan?

Äänestä
  • ketjun huolella uudestaan.

    Voisit saada vastauksen kysymykseesi.

    Kirjoituksestasi päätellen todistat muualla asuneena, että lahopäitä kasvaa vähän joka puolella.

    Äänestä

Joskus aika kauan aikaa sitten nummella tapahtu vaikka mitä. Jääkaapit ja telkkarit lensi parvekkeelta, joku kuoli pyörävaraston luo koska imppasi liimaa...

Äänestä

Surullisen synkkä musta piste kaupungin kartalla. Sääliksi käy niitä pieniä lapsia jotka joutuvat tuolla lapsuutensa viettämään. Ei ole kauhean hyvät eväät matkassa kun suureen maailmaan tuolta lähtevät!

Äänestä
  • Kyllä sieltä arki aamuisin muutama henkilö-auto tulee keskustaan päin eli jotkut uhmakkaat käy vielä töissä. Juottoloiden ovilla aamuisin klo 9 aikaan on kuulemma jopa jonoja. Todella synkkä piste kaupungin karttalehdellä.

    Äänestä

Vittu täys juoppo paska alue!!!

Äänestä

Minuakin kiinnostaisi kuulla tarinoita kyseisestä seudusta tuolta ajalta. Varmasti täälläkin löytyy ihmisiä, joilla kokemuksia on.

Äänestä

Ainakin se oli hurjaa aikaa, kun kaksi toisensa välittömästi tappavaa mustalaissukua asutettiin vahingossa viereisiin kerrostaloihin. Molempien talojen pihoilla asusteli mannemersuissa porukkaa yötäpäivää valmiina puolustamaan omaa sukuaan. Poliiseilla meni hermot, kun valkolaiset soitteli poliisille jatkuvasti ja mustalaisakat pistettiin tahallaan ärsyttään poliisia ja ukot paino aseineen koulun taakse pusikkoon karkuun. Meitä kakaroita kiellettiin menemästä ulos jos on mustalainen äänekäs siinä pihassa ettei tule harhaluotia. kaikki polkupyörät hävis mitä pihaan jätti. En tiedä miten toi ratkes, kai se toinen suku muutti pois, mutta en muista mitään murhaa tulleen, mutta keran muistan poliisien tulleen ja lujaa ja lähti koirien kanssa jahtaan jotain manneämmien ja kakaroiden itkiessä ylikovaa siinä pihassa.

Äänestä

Itse evästykseni elämään saanut nummelta...70-luvulla muutimme Nummelle. Kerrostaloja ei vielä tuolloin kovinkaan montaa ollut. Kavereita riitti, kaikki oli kavereita keskenään. Parikymmentä vuotta nummella asuneena huomasi, miten alueen fiilis muuttui. Aikaisemmin ei ollut tappeluita liiemmin, toki pojat nahisteli keskenään, mutta suuremmilta kahakoilta vältyimme. Yleisestikin koko kaupungin yleinen imago alkoi muuttumaan 90-luvulla tulleen laman myötä. Alkoi tulemaan huumeet kuvioihin suuremmissa määrin (- tänä päivänä taitaa olla ihan arkea). Aikaisemmin pidettiin pienissä piireissä, mutta koko kaupunkiin alkoi jo katukuvassa näyttäytymään jokajannun touhulta. Yleistystä tapahtuu juurikin niiden kohdalla, jotka kuvittelevat päässeensä parempiin piireihin muuttaessaan kaupungin muihin osiin (joissa ei yhtään tiedetä mitä naapurissa tapahtuu - kun ei olla heidän kanssaan tekemisissä) Nummella asuessani yhteisöllisyys oli hyvinkin vaikuttavaa! Aikuiset ja lapset pelasivat keskenään erilaisia pelejä mm lentopalloa, pesäpalloa, futista jne. Naapurista pidettiin huolta!! Kysymys kuuluukin mihin on tämä yhteisöllisyys kadonnut - ja toisista välittäminen? Luulisi, että kovan elämänkoulun käyneet osaisivat hyödyntää opittuja taitojaan kertoen muille milaista elämä voisi olla, mutta ihmisistä on kasvanut itsekkäitä, ahneita, oman onnen tavoittelijoia, empatiakyvyttömiä tämän päivän aikuisia, jotka siirtävät tunteettomuutensa seuraaville jälkipolville opettaen heistä muista piittaamattomia oman edun tavoittelijoita. Ei kehdata tunnustaa, mistä on lähtöisin vaan yritetään leikkiä ns paremman alueen ihmistä - mutta aina se kyvyttömyys välittämiseen ja empatiaan huokuu omista juurista jos ei ole osannut hyödyntää oppejaan vaan pinnistellee viimeisilläkin voimillaan ulkokuorensa takana, piiloutuen omalta itseltään - ja pyrkii olemaan hienommista lähtökohdista kuin todellisuudessa on. Elämän arvoja jokainen voisi kohdallaan miettiä - kuinka monella tulee raha ensimmäisenä?

Äänestä

Jo on ihmislapsilla kohtaloita. Syntynyt -74 ja en ole eläissäni näitä lähiöitä kokenut. Omakotialueella kasvanut, mitään tietoa ei ole juopoista taikka huumeista. Eipä koskaan ole kaupunkien lähiöissä tullut oltua mutta ilmeisesti ei edes kannata sinne mennä. Kerran Tampereella yks humalainen uhkas käydä väkivaltaiseksi ilman mitään järkevää syytä, mitään en aihetta antanut moiseen. Enpä ole sen jälkeen julkisiin kulkuneuvoihin mennyt. Miksi ihmiset haluaa kasvattaa lapsensa noissa kauheissa paikoissa? Pienehkö kaupunki tarjoaa halvalla omakotialueita, missä ei ikinä mitään kauheita tapahdu. Tai no kerran yks naapurin poika jäi peruuttavan auton töytäisemäksi ja naapurin mies jäi työttömäksi ja sai aivohalvauksen. Ambulanssikin on siis pari kertaa nähty tositoimissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lähiöstä karannut kirjoitti:

Kertokaahan jotain kauheuksia tai muita juttuja, joita tuolla kyseisellä kadulla ja sen lähiympäristössä olisi tapahtunut n. 15 vuoden sisällä. Olen siellä asunut lapsena ja olisi jännä kuulla, mitä kaikkea siellä on kaikkien itse näkemieni/kokemieni juttujen lisäksi ollut meneillään. Karhitie 6:ssa asui ainakin sellainen vanhempi nainen kaksi nuorta poikaa, jotka pyörittivät vissiin jotain huumeluolaa. Samassa talossa asui myöskin vanhempi juoppopariskunta, jonka miehellä oli taipumusta yrittää houkutella nuoria tyttöjä luokseen. Kolmosessa asui aikoinaan Kanaali-Koskinen ja paljon muuta hämärää sakkia, yhteen aikaan joku mies sytytteli harva se viikko kellaritiloja ja mm. roskakatoksen palamaan. Nelosessa ei tainnut niin hurja meininki olla, en keksi mitään sanottavaa siitä. Poliisiautot kiersivät Karhitiellä päivittäin, eikä paloautotkaan olleet harvinainen näky. Kertokaa lisää tositarinoita ja kokemuksianne, hyvän maun rajoissa ja toisten ihmisten yksityisyyttä kunnioittaen kuitenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu