heippa,
vaihdevuodet tuovat uudella tavalla mieleen myös kuoleman läheisyyden.
kun olin 20, vilahti ajatuksiini kerran pari se, että kuolen.
30kymppisenä havahduin ajattelemaan kuolemaa muutaman kerran, ja totesin, että kappas vaan, mäkin kuolen joskus.
nelikymppisenä vahvistui tuo ajatus, siis kuolen toden totta.
nyt kun olen 50-kympin kynnyksellä, uskon ihan varmasti jo kuolevani.
tänään on syntymäpäiväni, täytän 49-v.
Suomessa kuolema liitetään ikääntymiseen. Todellisuudessa kuka tahansa voi kuolla minä pävinä tahansa.
terv
raija
vaihdevuodet tuovat uudella tavalla mieleen myös kuoleman läheisyyden.
kun olin 20, vilahti ajatuksiini kerran pari se, että kuolen.
30kymppisenä havahduin ajattelemaan kuolemaa muutaman kerran, ja totesin, että kappas vaan, mäkin kuolen joskus.
nelikymppisenä vahvistui tuo ajatus, siis kuolen toden totta.
nyt kun olen 50-kympin kynnyksellä, uskon ihan varmasti jo kuolevani.
tänään on syntymäpäiväni, täytän 49-v.
Suomessa kuolema liitetään ikääntymiseen. Todellisuudessa kuka tahansa voi kuolla minä pävinä tahansa.
terv
raija
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei
Olen myös nyt 49-vuotiaana miettinyt paljon kuolemaa. Tunnistan itsessäni kyllä vaihtelevaa
ahdistuneisuutta ja masennustakin mutta jotenkin
olen miettinyt sitäkin että on myös ihan luonnollista käydä mielessään vakaviakin asioita. Varmaahan on kuitenkin että jonain päivänä me jokainen kuolemme. Mitä enemmän
yritämme olla ajattelematta kuolemaa sitä
enemmän se ahdistaa. Kävin itse juuri seulonta-
mammografiassa ja papa-kokeessa ja tuloksia
odotellessa olen miettinyt sitäkin että aina on
mahdollista, että jotain vakavampaa on.
Sinänsä hyvä että tutkitaan mutta välillä tuntuu että kun koko ajan kehotetaan että käy tutkimuk-
sissa, tarkkaile rintojasi jne niin helposti
liikaakin tarkkailee itseään. Unettomina ja
huonosti nukuttuina öinä voi sitten vaikka
viihdyttää itseään esim lukemalla lääkärikirjoja.
Koko ajan kuitenkin yritän uskoa että kun
uskallan rohkeasti miettiä ja käydä läpi
pelkojani niin minua odottaa seesteinen vanhuus!
heippa,
kuolema on toden totta meitä kaikkia koskeva. itse en ole kiinnostunut niinkään kehoni olemuksesta ja olemisesta. en koskaan tutki rintojani enkä kyttää patteja enkä mitään muutakaan kehossani. olen kiinostunut omista ajatuksistani. täytyyhän muistaa, että elävä olento ei ole mikään ruumis tai keho, vaan elämä on henkinen kokonaisuus, joka asustaa aina kerrallaan yhdessä luonnonkappaleessa kerrallaan siinä yksilöityen.
omalla kohdallani uskon, että kuolema voi tulla minuun varkain vain muiden olevien vaikutuksesta.
itse olen kuitenkin oman kroppani herra.
terv
raija