Ero iski 3 vuoden jälkeen naiseni kanssa, jota rakastin ja edellee rakastan. Erossa ollaan oltu nyt kuukausi kun sanoi että halusi olla vain enää ystävä kanssani ja ei tunne samoin kuin ennen. Sitä aiemmin oli 2-3 aikaa joka sisälsi yhdessä oloa mutta nainen epäröi ja mietiskeli tunteitaan ja pystyykö enää rakastamaani minua. Viimeisin kuukausi on vietetty kotona istumassa ja pelkästää pohtimassa miltä tuntuu kun vähäisen elämän ainoa onnellisuus lähtee. Itsesäälissä rypemistä, pikaruokien ja röökin kera pimeässä kulmikkaassa yksiössä on nyt kulunu aika joka päivä miettien ja unta nähden ainiaisesta rakkaasta.
Olo ei muutu , mutta suunnitelmat muuttuivat siihe suhteen että opiskelun lopetin ja suunnittelin odottavani vain niin kauan kuin on toivoa pienessä asunnossani, että entinen naiseni ottaisi takaisin ja tietäisi että yrittäisin kaikkeni tehdä, että hänen tunteensa palaisivat niikuin vanhoina hyvinä aikoina. Kuitenkin tämä on hyvin epätodennäköistä , mutta jääräpäisyyteni ei salli muuta. Halu saada on elämänsä rakkaus takaisin on hyvin epätodennäköistä, mutta elän siinä toivossa vaikka todennäköisyydet ovatkin alle 1 %. Ajatus että hän löytäisi paremman tuhoaa itseäni sisältä pala palalta eikä löydy millä liimata enää itseäni kokoon enää sen jälkeen varsinkaan. Mutta tietenki kaikki johtuu omista virheistä ja itselleni en pysty antamaan anteeksi tätä.
Onko väärin elää loppu elämä siinä toivossa toimeentulotuella, jotta olisi katto pään päällä ja pari ruisrinkulaa päivässä tankattavaksi, että jaksaisin vain odottaa periksiantamattomana, jotta joku kaunis päivä ainiainen rakkaani huomaisi, että on ainaki yksi joka rakastaa häntä loputtomiin ja antaisi kaikkensa vaikka omat virheensä häntä painavat päivittäin? Tai että itse annan tekoni anteeksi vasta kun oma rakkaani antaa ne minulle ja ottaa takaisin? Onko minun pakko opiskella ja mennä töihi, jotta saan rahaa istua vain kodissani olemalla surullinen ja toteuttaakseni toimivan valtion kannalta olevaa sykliä koulu->työ-> eläke eli tuleeko ensin menestys vai onnellisuus tai menevätkö ne käsikädessä?
Itse olen saanut aikaa pohtia tämän kuukauden oltuani yksin ja aina päätyny samaan tulokseen, että omasta näkökulmasta menestys on vain kuorrute onnellisuuden päälle kuin kermavaahto kakkuun eli molempia tarvitaan. Olen myöskin sitä mieltä, että onnellinen opiskeja/työntekijä menestyy paremmin elämässään, sillä kirjaimellisesti tunsin ja koin ensimmäisen rakkaani kanssa onnellisuuden ja uskoin itseeni ja siihen että hänen kanssaan pystyn ylittämään kaikki esteet. Yhdessä olo ja ajatukset tulevaisuudesta hänen kanssaan pirstaloituivat lattialle siinä missä elämäni aiemmat suunnitelmat. En enää koe olevani ja en tietenkään ole sama henkilö kuin 3 vuotta sitten. Onnellinen ja nuori mies oli jäänyt vangiksi nyt rakkauteen yhteen henkilöön, saipa takaisin tai ei. Se järkyttävä tunne myös, joka on monesti vallannu kropan,kun oma rakkaani yrittää sanoa ja tyrkyttää jatkamaan elämään tutulla lausahduksella " tässä meressä riittää kaloja" . Se että naisia riittää on fakta, mutta tuoko se onneliseksi että paikallisesta baarista valitsen jonku uuden naisehdokkaan niin tunnenko samoin ja vastaus on ei. En tunne olevani riippuvainen häneen ,vaanko onneen. Olen riippuvainen onnellisuuteen, joka on nyt ei enää ole saavutettavissa. Uskoin että tulen löytämään jonkun löytämään vain yhden jota rakastan ja niin löysin. En halua löytää edes ketään muuta ,koska tunnen itseni vastenmieliseksi jos pystyy rakastamaan jotain muuta samallain, joten siksi en pystykkään . Tietenki kaikilla on omat näkökulmat ja mielipiteet ja sen on ymmärrettävissä ja että hän tulee ja löytää todennäköisemmin jonkun paremman kuin minä itse.
Onko väärin odottaa onnea takaisin jos ei ilman sitä saa mitään aikaseksi ja tietään sen?
oikein vai väärin?
8
229
Vastaukset
- kerromulle
Miksi ihmisen pitää olla niin idiootti nisäkäs et kun se vähäises elämässä menettää jotain suurta ja ainutlaatuista jota se ei arvosta ennenku se menettää sen ja se sit menee lukkoon johon vaa yhdellä henkilöllä on avain?
- niin miksi?
nyt sul on koko yksiö käytössäsi, mitään ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa voit olla pitkin ja poikin miten haluat. miksi suremaan?
- kerromulle
niin miksi? kirjoitti:
nyt sul on koko yksiö käytössäsi, mitään ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa voit olla pitkin ja poikin miten haluat. miksi suremaan?
Fakta sekin, omassa käytössä on nyt yksiö , mutta ei tästä iloa saa irti vaikka voisinki kaljaa vedellä , ottaa rennosti seuraavat vuosikymmenet tai sauhutella, tämä kaikki on vain normaalia ajanvietettä ja suremisen on nyt yksi virallisista ajanvietteistä myös kunnes se oikea saapuu takaisin , ja tuo mukanaan onnen .Hänen kanssaan olen voinut olla iloinen ja kokea kaiken elämän maksimaallisella tasolla.
- lottamari<3
Oltiin myös kolme vuotta kimpassa elämäni rakkauden kanssa ja koen samoja tunteita vieläkin kuin sinä. Sama tilanne, samat ajatukset, sama epätoivoinen toivo takaisin saamisesta. Ei.- meidän ei kannata odottaa ihmettä tapahtuvaksi, meidän rakkaat eivät palaa enää, se on totuus. Minulla on noin 6kk erosta, enkä koe selviäväni, enkä eläväni enää. Päivät tulevat ja menevät, mutta en muista niistä juurikaan mitään. Olen varma, että en tule onnelliseksi enää kenenkään muun kanssa, enkä edes voisi kuvitella hänen tilalleen enää ketään muuta. Hullua..eikö vain. Maailma on täynnä miehiä ja naisia, mutta jäimme yhteen kiinni. Olemmeko siis läheisriippuvia vai mitä? Koimmeko todella jotain ainutlaatuista, jota kukaan muu ei kykenisi tarjoamaan? Miksi vaalimme tuota mennyttä onnellisuutta vaikka onnellisuutemme ei ole heidän käsissään tai heistä riippuvaisia? Miksi..niin miksi?? Siksi, että tosiaan olemme tunteellisia, herkkiä läheisriippuvia, jotka emme osaa päästää irti vaan jäämme helposti kiinni kaikkeen siihen, joka meille tuo hiukankin onnea tai tekee meidät onnelliseksi, huomioi ja rakastaa meitä.
Ymmärrän tunteesi, ymmärrän mitä käyt läpi, olen tuossa samassa tilassa. Olen tavannut monta ymmärtävää samassa tilassa olevaa ihmistä ja kysellyt miten he ovat erosta selvinneet. Yksi vahva ajatus on se, että älä jää yksin. Minulle sanottiin, että lähde ihmisten ilmoille, mene kahvilaan ja baariin tapaamaan ihmisiä. En halunnut lähteä turvapaikastani mihinkään, halusin surra kotonani..istua pimeässä. Englantilainen ystäväni kertoi miten hän oli kokenut tuon saman tilan ja oli hautautunut kotiinsa, ei syönyt, ei nukkunut, ei halunnut muuta kuin vaan olla kyyhöttää kotona, mutta ystäviensä avulla hän lähti ulos..kahvilaan ja baariin, alkoi nähdä muita ihmisiä ja alkoi päästä irti entisestä elämästä ja siitä kuvitelmasta, että elämä ei tarjoa enää mitään eikä ketään muuta voi koskaan tulla tilalle. Hän elää nyt täysillä, on tavannut kumppanin, johon rakastui ja hän näyttää olevan hyvin onnellinen..
Mietin, että jos hän on selvinnyt ja monet muutkin, niin miksi en minä. Olen vähitellen alkanut käydä viikonloppuna viihteellä ja tajunnut, että se on ainut tapa saada takaisin ihmiskontaktit ja päästä irti menneestä ja kohdata kohtalotovereita ja löytää juttuseuraa ja tuntea itsensä vielä eläväksi ja kelpaavaksi.
Ei ole väärin odottaa onnea takaisin, mutta on väärin odottaa sitä ihmistä takaisin, joka ei sinua kuitenkaan pystyisi tekemään onnelliseksi, etkä sinä häntä. Meidän on lykättävä vaan tunteet sivuun ja ajateltava järjen mukaan. Se mikä on mennyt on mennyt. Tuhlaamme vain kallista aikaa ja haaskaamme paljon energiaa sen ylläpitämiseen, joka on turhaa ja toivotonta.
Olen pahoillani puolestasi ja tiedän miltä sinusta tuntuu. Ei ole sanoja millä lohduttaa, koska mitkään kliseelauseet kuten aika parantaa eivät ole minua lohduttaneet. Mikään ei paranna tätä haavaa koskaan, mikään ei tule koskaan tuntumaan samalta, mutta uskon ihmisen ja elämän muuttumiseen siten, että se mikä nyt ei tunnu mahdolliselta voi jonakin päivänä kävellä vastaan ja tuntua taivaasta tippuneelta ja siitä lähteä uusi onni ja onnellisuus. Ei menetetä toivoa, eikä jäädä riippumaan menneeseen, annetaan itsellemme vielä samanlainen mahdollisuus kuin minkä kumppanimmekin sallivat itselleen. Läheisriippuvuus vaatii rohkeutta itsenäistyä, nähdä itsensä uuteen elämään ja onneen kelpaavana, vastuuta ottaaa itsestään vastuu ja tehdä päätös - tahdon löytää samanlaisen rakkauden,..löysin sen kerran, löydän sen toisenkin kerran, mutta toisenlaisena.
Tässä vielä sinulle Jonnen upea hieno biisi,.kuuntele sanat...https://www.youtube.com/watch?v=IygcYPoVbHE
Kaikkea hyvää sinulle- thefactisthefact
Kyl mul jokainen mies on aina muutaman vuoden jälkeen palannu takasin. Uskon ja toivon ja tiedän että niin käy ja saan taas onneni.
- lottamari<3
- olette
luotu toisillenne, te kaksi ikävöijää, tavatkaa.
- jätä rauhaan
mikä idea on tekstilläsi jos itse olet mokannut suhteesi ja nainen sanoi ettei tiedä voiko rakastaa sua enää, tod. näk. ei voi. jos jatkat tuota rataa muutut miltei mahdottoman naisvihaiseksi ja katkeraksi. onko väärin? no ei kais e väärin ole, miksi olisi saahan täällä kukakin kaivata ihan mitä haluaa kun et vaan ala vainoamaan eksääsi, sen kieltää laki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta852268- 501964
Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231848Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu83174350+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101608- 771532
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo241413Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61372Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en371347- 721331