Minä maksoin pois tämän vuoden vappuun mennessä kaiken mitä minulla oli ulosotossa Nämä menivät siis pidättämällä rahat päivätyöni tilistä kahdesti kuukaudessa.
Minulla oli rinnalla myös iltatyö josta tienasin noin 500 euroa kuukaudessa.
Koska iltatyöstäni ei kertaakaan pidätetty ulosmittausta elin siinä uskossa, että niin ei kuulukaan tehdä koska sieltä tulot jäivät alle suojaosan eli alle 677 euroa kuukaudessa.
Vasta vähän aikaa sitten löysin netistä ulosoton maksulkieltolaskurin, joka väitti, että myös iltatyöstä olisi pitänyt pidättää 100 euroa kuukaudessa. Tätä ei kuitenkaan koskaan tehty.
Nyt on tullut mieleen, että olisiko minun pitänyt omatoimisesti ilmoittaa ulosotolle myös toisesta työapaikastani. Koska en näin tehnyt onko mahdollista, että voin joutua vielä syytteeseen esimerkiksi velallisen epärehellisyydestä tai jostain vastaavan nimisestä rikkeestä.
Ulosoton kannalta asialla ei sinänsä ole merkitystä koska se on jo kokonaisuudessaan maksettu pois.
Ilmoitusvelvollisuus ulosotolle?
epätietoinen.
6
183
Vastaukset
- 4+2
Älä murehdi. Et voi.
- 524234
et voi se on ulosoton velvollisuus huolehtia että sulta peritään, eikä sinun
- Urpomikäurpo
Suosittelisin, että ostat auton!
- epätietoinen.
Ai sinulta vai?
- pottijako
epätietoinen. kirjoitti:
Ai sinulta vai?
Ulosoton olisi pitänyt laskea nettoansiot yhteen ja pidättää suuremman palkan maksajalta koko potti.
- epätietoinen.
pottijako kirjoitti:
Ulosoton olisi pitänyt laskea nettoansiot yhteen ja pidättää suuremman palkan maksajalta koko potti.
Nettoansioiden kuukausittainen arviointi on vaikeaa koska kyseessä on provisiopalkkainen työ.
Ehkä siksi ulosotto jätti asian sikseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729