Tänään minulle tuli mieleen kysyä teiltä homouden vastustajat

Onko näin?

Oletteko te homouden vastustajina esiintyvät luterilaiset uskovaiset ihmiset niitä samoja, jotka tulevat seuraavaksi vaatimaan vielä väärän väristen ihmisten syrjimistäkin?

Onko siis mahdollista että homoutta vastustetaan Raamatun lauseen tulkinnan perusteella, ja kohta löytyy myös sellainen Raamatun lause, jonka perusteella esimerkiksi tummaihoiset ihmiset ovat teidän seuraava vastustuksen kohde?

Voitteko te siis tulkita Raamattua niin, että rasismi onkin luvallista ja aivan oikein, jos on oikealla tavalla uskossa? Ja että molempia asioita varten he voitte vielä kuvitella saavanne vieläpä Jumalan siunauksen!

23

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtaa yleensä fasis

      Aivan, olisi hyvä nyt heti selvittää, minne asti syrjintää halutaan jatkaa! Yleensä halu kasvaa syödessä, ja yhä uusia ihmisryhmiä tulee syrjinnän kohteeksi. Meidän tulee muistaa, miten vaarallista ajattelua syrjintään liittyy, sillä se johtaa yleensä fasismiin, joka on selkeästi hyvin suuri synti sekä Jumalaa että koko ihmiskuntaa kohtaan!

    • hyvää seuraa

      ISIS ja Aatu kuuluu syrjintää kannattavien hengenheimolaisiin.

    • yksi heistä

      Aloittaja itse taitaa syrjiä uskovia. Niinhän Se Jeesuskin oli syrjitty ja ylenkatsottu kun ei taipunut maailmaa syleilemään.

      • Rinnastavatko luteri

        Rinnastavatko luterilaiset ja helluntailaiset itsensä Jeesukseen, vaikka missään kohtaa Kristuksen opetuksessa ei ole heitä edes pienintä viitettä! Jos ei sitten lasketa mukaan kertomuksia fariseuksista ja kirjanoppineista...

      • Rinnastavat
        Rinnastavatko luteri kirjoitti:

        Rinnastavatko luterilaiset ja helluntailaiset itsensä Jeesukseen, vaikka missään kohtaa Kristuksen opetuksessa ei ole heitä edes pienintä viitettä! Jos ei sitten lasketa mukaan kertomuksia fariseuksista ja kirjanoppineista...

        Keitäs sitten on kristuksen opetuksissa mainittu/viitattu?

      • siltä se tuntuu
        Rinnastavat kirjoitti:

        Keitäs sitten on kristuksen opetuksissa mainittu/viitattu?

        Balttis !

    • näin on!

      Oikeinko mieleen tuli sinulle....
      Kuule sanon sinulle, että homous on luonnotonta ja synti. Siitä tulee tehdä parannus eikä etsiä sille hyväksyntää kaikenlaisilla verukkeilla. Ymmärrätkö?

      • vielä yhden kysymyks

        Aivan, mutta jos minä esitän teille vielä yhden kysymyksen, te saatattekin sitten paljastaa oikean olemuksenne!

        Tänään paavi Fransiscus on puhunut Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Hän on maininnut erittäin tärkeitä asioita, joiden pitäisi olla kaikkien kristittyjen yhteinen asia. Mutta kannatatteko te ollenkaan paavin ajatuksia? Kannatatteko te ollenkaan kristinuskoa?

      • Dirty War
        vielä yhden kysymyks kirjoitti:

        Aivan, mutta jos minä esitän teille vielä yhden kysymyksen, te saatattekin sitten paljastaa oikean olemuksenne!

        Tänään paavi Fransiscus on puhunut Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Hän on maininnut erittäin tärkeitä asioita, joiden pitäisi olla kaikkien kristittyjen yhteinen asia. Mutta kannatatteko te ollenkaan paavin ajatuksia? Kannatatteko te ollenkaan kristinuskoa?

        Olisiko meillä mitään syytä kannattaa paavinvaltaa? Muistelkaamme tapaus Pacellia, myöhempää Pius XII, joka hieroi valtiosopimuksia fasistusten diktaattoreiden, Hitlerin, Mussolinin ja Francon kanssa. Fasismista puheen ollen olette alkaneet myös ajaa läpi ihailemanne Tom of Finlandin natsiasuisilla kuvilla. Ymmärrättekö itsekään mitä teette ja ajattelette?

      • ymmärrän hyvin
        Dirty War kirjoitti:

        Olisiko meillä mitään syytä kannattaa paavinvaltaa? Muistelkaamme tapaus Pacellia, myöhempää Pius XII, joka hieroi valtiosopimuksia fasistusten diktaattoreiden, Hitlerin, Mussolinin ja Francon kanssa. Fasismista puheen ollen olette alkaneet myös ajaa läpi ihailemanne Tom of Finlandin natsiasuisilla kuvilla. Ymmärrättekö itsekään mitä teette ja ajattelette?

        Toki näin on ja ymmärrän hyvin suomalaista luterilaisuutta, jossa koko lahko nyt taistelee kannattamiensa arvojen puolesta. Pohjoismainen ja länsieurooppalainen arvomaailma on suomalaisessa luterilaisuudessa hyvin vieras, ja eniten yhteneviä arvoja löytyykin nykyisen Neuvostoliiton kommunistisen hallinnon jälkeisistä totalitaarisista arvoista ja toisaalta taas Turkin uuden fasistisen hallinnon arvoista, joista aivan äskettäin on saatu lisää tietoa. Siellähän on jo presidentin toimesta ilmoitettu, ettei miesten ja naisten pidä olla keskenään tasa-arvoisia.

        Luterilaisuus siis haluaa Suomen valitsevan puolensa ja asettuvan diktatuurimaiden kanssa aivan samaan rintamaan!

      • masa näsä
        ymmärrän hyvin kirjoitti:

        Nyt yrität olla jotakin mihin et pysty joten älä viitsi munata itseaäsi enempää.

      • terv

        homous ei ole luonnotonta.
        siitä ei voi parantua.
        ymmärrätkö?
        ymmärrätkö jo vihdoin?

      • eheytynyt
        terv kirjoitti:

        homous ei ole luonnotonta.
        siitä ei voi parantua.
        ymmärrätkö?
        ymmärrätkö jo vihdoin?

        homous on luonnotonta
        siitä voi parantua
        en ymmärrä
        koska minäkin olen siitä parantunut Jumalan avulla

      • 16+9

        olipa ylimielinen kommentti. olet varmaan juuri niitä ihmisiä joita aloittaja kuvaili.

    • ><>

      Siis, en ole luterilainenkaan mutta ihmettelen kysymystäsi.

      siis tarkoitatko, että Jumala oli rasisti kun ei luonut homoja?

      Homoistakaan ei synny homoja joten homoiksi Jumalaa vihaavat kouluttavat ja siinä kristinusko on onnistunut niinkuin monissakin rikollisuuksissaan Jumala, Jeesusta ja Pyhää Henkeä vastaan!

      • Maisalis

        Jumala loi homoseksuaalisuuden ja homoseksuaalisen rakkauden ja Hän rakastaa yhtälailla homoseksuaaleja kuin heteroseksuaalejakin. Jumala on kaikkiallinen rakkaus. Erottelu ja syrjintä on kapinaa Jumalan rakkautta vastaan.

      • suhteessa kristinusk
        Maisalis kirjoitti:

        Aivan, ja kaiken lisäksi luterilaisuus suhteessa kristinuskoon on täysin puhdasta harhaoppia! Luterilaisin kriteerein luterilaisuus on tietenkin puhdasta luterilaisuutta, mutta se on heidän sisäinen asiansa.

      • LuuloEiTiedonVäärtti

        Maisalis-paralla on ihan väärä käsitys Jumalasta. VT mm sanoo, että Jumala rakasti Jaakobia, mutta vihasi Eesauta. Kyllä Maisalis kirjoittaa ihan itse luomastaan sentimentaalisesta Jumala-käsityksestä, joka ei perustu Raamattuun.

      • Sanassa on Totuus.
        suhteessa kristinusk kirjoitti:

        Aivan, ja kaiken lisäksi luterilaisuus suhteessa kristinuskoon on täysin puhdasta harhaoppia! Luterilaisin kriteerein luterilaisuus on tietenkin puhdasta luterilaisuutta, mutta se on heidän sisäinen asiansa.

        Nim suhteessa kristinusk. :
        Näin on! Luterilaisuus perustuu katolilaisuuteen jolla on juurensa Babylonian uskonnossa. Joten ei ev-lut kirkko eikä katolilainen edusta puhdasta Raamatun totuutta vaan niissä on paljon sekoitettuna pahan siemeniä.

        Maisalikselle.
        Jumala ei ole luonut homoseksuaalisuutta vaan Hän loi miehen ja naisen heteroiksi. Jumalalle homous on kauhistus ja syntiä eikä Hän näin ollen rakasta homoutta. Homous on kapinaa Jumalaa vastaan koska se on vastoin Raamatun ilmoitusta.

    • väärin päin

      Raamatussa sanotaan "Jumala on rakkaus", mutta nykyään ajatellaan ja julistetaan "rakkaus on jumala.

      Porukka palvoo epämääräistä tunnetta ja nostaa se jumalakseen.

      • juu niin se on

        Hyvin todettu. Niinhän se on, ei edes vaivauduta lukemaan Raamattua ja tutustumaan Jumalaan vaan luodaan oma itselle mieleinen jumala. Ja kaikki mikä ei sovi tähän omaan jumalaan koetaan häiritseväksi.

    • terv

      varmaa on se, että homot syntyvät ja kasvavat
      tavallisissa heteroperheissä. en tiedä liittyykö
      mikään jumala siihen faktaan, luultavasti ei.

    • Sanassa on Totuus

      Minä henkilökohtaisesti olen vielä ev-lut kirkon jäsen mutta olen tullut siihen tulokseen että eroan kirkosta sen vuoksi että ev-lut kirkko rikkoo räikeästi vastoin Jumalan Sanaa. En siis pelkästään homoja suosivan asenteen vuoksi vaan liberaaliuden.
      Mihinkään lahkoon tai muihin kirkkoihin en ole liittymässä enkä koskaan tule liittymään. En tarvitse trokareita koska minulla on henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa. Rakastan Häntä kaikesta sydämestäni ja haluan tehdä Herran tahdon vaikka se tarkoittaa sitä että minua haukutaan suvaitsemattomaksi koska pidän homoutta syntinä ja luonnottomana.

      Homous ja rasismi ovat kaksi eri asiaa. En ole rasisti koska en hyväksi homoutta. Tunnen monia homoja ja rakastan heitä lähimmäisinäni mutta en hyväksy heidän homoussyntiä.

      Itse asiassa nämä suvaitsevaiset jotka suvaitsevat homouden ja muut perversiot eivät itse suvaitse uskovia jotka kertovat totuuden homoudesta, sen että homous on syntiä. Miksi he eivät suvaitse sitä että kerromme maailmalle homouden olevan kapinaa Jumalaa vastaan ja että homoudesta voi eheytyä jos suhde Jumalaan on terveellä pohjalla?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe