Hallituksen ikuisjäsen?

jäsenjäsenjäsenjäsen

Olen ollut taloyhtiön hallituksen jäsenenä useamman vuoden. Meillä oli 2 viikkoa sitten syyskokous missä valittiin taloyhtiön hallitus vuodelle 2015. En päässyt paikalle työmatkan vuoksi enkä myöskään valtuuttanut ketään edustamaan itseäni. En ole antanut lupaa, että olen käytettävissä hallituksessa seuraavana vuonna. Vähän aikaa sitten asukkaille toimitettiin tiedote, jossa esiteltiin taloyhtiön hallitus vuodelle 2015 ja minun nimeni oli varsinaisten jäsenten joukossa.

Onkohan tämä nyt ihan laillista, että minut on valittu hallitukseen, vaikka en ole ollut henkilökohtaisesti paikalla enkä ole antanut suostumustani jatkoon? Onko taloyhtiön hallituksen jäsenyys ikuisjäsenyys, josta ei pääse eroon kuin kuolemalla?

7

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åoj åoj ååjk åojk

      Ei laillista. Kandee välittömästi ottaa yhteyttä ainakin hallituksen puheenjohtajaan ja vaatia välittömästi uusi kokous. Jos ei auta, sitten jonnekin kiinteistöliittoon tms. En tiedä kunnolla, ehkäpä hallinto-oikeus? Joku viisaampi kertonee tarkemmin.

      Oletettavasti vedotaan väärinkäsityksiin, kuulopuheisiin tms. Se ja sama, jos et ole ilmoittanut halukkuudestasi, ei sinun voi automaattisesti olevan halukaskaan. Noit tsaloyhtiöhallituksetha npyörivät pien kaveriporukan kesken, kaitpa kaikki ajatelleet, etttä kuulut sisäspiiriin ja siltä pohjalta junailleet jutun noin. Jatkossa kuulut takuuvarmasti ulkopiiriin, mutta kyllä kalkkeutuneita halintorakenteita pitää järisyttää. Oletettavasti teet suuremman työn yaloyhtiölle ottamalla asiasi hoidettavaksi, kuin lammasmaisesti olla hiljaa asiasta.

      • Ässä Mix

        Ei tästä kannata mihinkään kiinteistöliittoon alkaa soittelemaan tai vaatimaan uusia kokouksia. Jos et halua enää olla hallituksen jäsen, niin ilmoitat eroavasi hallituksen jäsenyydestä. Ilmoitus isännöitsijälle ja hallituksen puheenjohtajalle.
        Hallituksen jäsenyydestä voi erota milloin vain.


      • loiset_hiljaa

        > Noit tsaloyhtiöhallituksetha npyörivät pien kaveriporukan kesken, kaitpa kaikki ajatelleet, etttä kuulut sisäspiiriin ja siltä pohjalta junailleet jutun noin

        Siinäpä loiseläjän kommentti! Sehän on vaan kivaa sisäpiiripuuhastelua. Ja näitä arvostelijoita & selkään puukottajia riittää. Tietävät aina kaiken paremmin, mutta eivät itse ole valmiita vastuuseen tarttumaan. Kunhan huutelevat ja vahtivat, ettei hallitustyöskentelystä ainakaan kenellekään mitään makseta.

        Todellisuudessa tilanne on se, ettei vapaaehtoisia tahdo löytyä ja hallitusjäsenyydestä tullaa sen vuoksi tulemaan "elinikäinen" virka. Kun ei vaan löydy ketään tilalle, on enempi/vähempi pakko jatkaa. Ja kuunnella näiden loisten vittulua. Plus hommassa on aika iso hlökohtainen vastuukin. Esim. tuomio on rapissut parissakin tapauksessa, kun katolta on pudonnut lunta jalankulkijan päälle. Varmaan vielä tulee sekin päivä, kun tuomio ropisee, kun joku kuolee, koska paloauto ei päässyt pihaan väärin pysäköityjen autojen vuoksi.

        On vaan aika olemattomat mahdollisuudet hallituksella näitä väärinpysäköijiä yms. kurmoottaa....

        Itse en hallitushommiin enää suostu ellei myös korvauksia nosteta sille tasolle, että se korvaa paitsi vaivan että nuo vastuut/riskit. Siihen ei riitä mikään 50 €/kokous (joka sekin kestää helposti tunnin tai 2). 200 €/laaki rivijäsenelle ja 300 € pj:lle niin sitten katsotaan uudestaan.

        Peesaajat toki nostaa äläkän kustannuksista. Suotta, onhan heillä itselläänkin mahdollisuus ilmoittautua hallitukseen tienaamaan "helppoa rahaa". Eipä vaan ole käsiä noussut ainakaan millään 50/70 €/kokous korvauksilla...


    • Varajäsen valittu?

      Näitä tilanteita varten yhtiökokous on ilmeisesti valinnut varajäsenen? Kun hallituksesta on paennut jäseniä eikä se enää ole päätösvaltainen, niin vasta sitten on kutsuttava uusi yhtiökokous koolle. Mitä yhtiöjärjestyksenne sanoo hallituksen valinnasta ja kokoonpanosta?

      http://www.omataloyhtio.fi/artikkelit/6616/asuntoosakeyhtiolaki_.htm

      Jos hallituksen jäsen ei pääse yhtiökokoukseen, niin meillä hallituksen pj kysyy varmuuden vuoksi ennakkoon jokaiselta jäseneltä, haluaako hän jatkaa seuraavassa hallituksessa ja sitä ilmoitusta myös kunnioitetaan. Ketään ei valita hallitukseen vastoin tahtoaan, mutta ihan vähän voidaan läsnä olevaa entisen hallituksen jäsentä joutua painostamaan;)

    • tavall osakas

      Voiko KOKO taloyhtiön hallitus omalla yksipuolisella ilmoituksellaan yhtäkkiä erota ja kutsua kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa valitaan uusi hallitus? Meidän yhtiössä kun näin on juuri nyt tapahtunut.

      Muuttuiko jokin lakipuolella 2015 alusta aiheuttaen tällaisen joukkopaon ja "rintamakarkuruuden"?

      • tapahtunut2016

        Puheenjohtaja voi erota ilmoittamalla hallitukselle. Hallituksen jäsenen on ilmoitettava taloyhtiölle erostaan . käytännössä kutsuttava ylimääräinen yhtiö kokous koolle, jossa valitaan uusihallitus ja hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.


    • nenähaistaa

      Jokainen fiksu hallituksen jäsen ymmärtää, jos on aivot, että kolme-neljäkautta riittää hallituksen jäsenenä olla. Sitten joku muu saattaa olla paremmin asioihin tarttuva, ettei tule vain dollarikiilto silmiin, siis vain rahan takia olla hallituksessa, tai oman edun tavoittelu, varsinkin hallituksen puheenjohtajalla ei enempää kuin viisi vuotta ja piste, ettei luule omistavansa koko taloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      80
      4356
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      24
      2801
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2768
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2484
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      635
      2044
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1908
    Aihe