Hei

Onko kukaan käyttänyt tuota yöjunaa välillä Munich-Belgrad?En onnistunut saamaan enää lentoja jouluksi ja bussitkin on täynnä,joten juna on ainoa mahdollisuus.Junalla en ole ikinä Serbiaan mennyt,joten mietinkin sen turvallisuutta.Kauhutarinoita on kyllä kuultu vaikka minkälaisia.
81404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ite oon mennyt serbiaan kreikan suunnalta ja sitten toisen kerran unkarista. Ja ei ole pahaa sanaa yöjunista. Toisella kerralla olin yksin kuuden hengen loosissa jo toisella kerralla oli joku perhe siinä kans. Ja hauskaa oli.
Ainoa ,miinus on näissä junissa hitaus ja rajoilla odottelu...Onhan ne voineet kyllä muuttuakin,,omista reissuista melkein kolme vuotta.

Äänestä

kulkupelejä lienevät junat; autollakin riski Balkanilla lienee 8-10 kertainen Suomeen verrattuna per ajokm. Itse olen mennyt eri junilla Belgradiin ja parhaana pidän Wien-Budapest-Belgrad expressiä (Avalan tms niminen). Yleiseen tasoon nähden tasokkaat vaunut, hyvä ravintola ja mukava henkilökunta. Usein tilaa enemmän kuin paikallisjunissa Budan ja Belgradin välillä (joku paikkamaksu karsinee) joissa minäkin olen kohdannut tosi törkeää palvelua unkarilaisten taholta (kerran heittivät lunastamani paikkalipun paikalta pois kun konnari halusi nukkua junan ilmeisesti ainoassa lämpimässä hytissä ja itse palelluin käytävällä flunssan arvoisesti paikkalippuni kanssa).

Äänestä

Matkustimme mieheni kanssa (v. 1997) Belgradosta Budapestiin junalla ja meilla ei ollut juuri ollut ongelmia, paitsi rajalla tullipoliisi(onkohan edes oikeaa suomenkielta?) tahtoi tarkalleen tietaa miksi ja miten mieheni oli tullut Serbiaan (siihen aikaan hanella oli viela Jugoslavian passi), mutta muuten matka oli ihan ok.

Äänestä

kaikille vastanneille.Onnistuin sittenkin löytämään yhden bussiyhtiön,jolla oli vielä paikkoja Belgradiin.Eli olen sittenkin menossa bussilla.Junalla olisi mennyt noin 25 tuntia,bussilla 30:)Odotan kyllä matkaa kauhealla innolla!
On ihanaa huomata,että moni on kiinnostunut Serbiasta,etten ole ainoa.

Äänestä
  • Se bussi kyllä pysähtyy jokaisella maitolaiturilla jos se 30 tuntia kestää.
    Jos vaan jonkun serbista tunnet niin pyydä sen hommaamaan lippu ns. villistä bussista. Nimestä huolimatta täysin turvallisia :-). Bussimatka Dubapest-Novi Sad maksaa n 15€ ja sieltä pääset Belgradiin muutamassa tunnissa. Ja bussi tulee hakemaan sut suoraan Budan kentältä.

    No, meet miten meet niin hyvää matkaa vaan. Et tule reissua katumaan. Ja jos aikataulu antaa periks niin ehdottomasti käynti Novi Sadissa. Ja siitä sitten vaikka Kroatinan kautta kotiin (Vukovar ja Osijek) mukavia paikkoja rajan lähellä. Ja jos vielä rahaa riittää niin matka Balkanin parhaaseen kaupunkiin eli Sarajevoon.

    Äänestä

  • vaan.... kirjoitti:

    Se bussi kyllä pysähtyy jokaisella maitolaiturilla jos se 30 tuntia kestää.

    vierailin pari vuotta sitten matkalla Novi Sadiin. Silloin siellä vielä oli tuhon jäljet aika selvästi näkyvissä ja epäilempä saadaanko kaupunkia koskaan lähellekään entistä. Yleensä omalla autolla käytän Kroatian/Slovenian reittiä tai Romanian/Slovakian/via Baltikan reittiä Suomen ja Serbian välillä.

    en itse asiassa kauan ole Belgradissa.Olen menossa Krusevaciin.Novi Sad on itse asiassa siinä vieressä,joten sielläkin tulee käytyä.

    Äänestä

  • arktika kirjoitti:

    vierailin pari vuotta sitten matkalla Novi Sadiin. Silloin siellä vielä oli tuhon jäljet aika selvästi näkyvissä ja epäilempä saadaanko kaupunkia koskaan lähellekään entistä. Yleensä omalla autolla käytän Kroatian/Slovenian reittiä tai Romanian/Slovakian/via Baltikan reittiä Suomen ja Serbian välillä.

    Joo surullinen oli vukovarin kohtalo. Mutta jos vertaa kaupungin nykytilaa esim vuoteen 96, niin ei samaksi kaupungiksi tunnista. Ja vasta viime vuosina kaupunki on saanut kunnolla rahaa valtiolta infran kunnostuksee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sooz82 kirjoitti:

Onko kukaan käyttänyt tuota yöjunaa välillä Munich-Belgrad?En onnistunut saamaan enää lentoja jouluksi ja bussitkin on täynnä,joten juna on ainoa mahdollisuus.Junalla en ole ikinä Serbiaan mennyt,joten mietinkin sen turvallisuutta.Kauhutarinoita on kyllä kuultu vaikka minkälaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu