Mieheni on pakko rakastaa minua, jos kestää tälläistä joka päiväistä rumbaa. Itsekin olen tukkapyörryksissä lasten kasvatuksesta. Minulla on kaksi lasta ja miehelläni kolme. Hänen lapsensa ovat meillä joka toinen viikonloppu.
Lapseni ovat todella tempperamenttisiä. Ovathan äitinsä luonteen perineet. Teini-ikä alkaa vielä tulla vanhimmalle. Mieheni hoitaa lapsia kuin omiaan. Tekee läksyt yhdessä, jaksaa pelata ja leikkiä yhdessä. Vie kouluun, harrastuksiin, harjaa tytön tukan aamulla.. siis kaikkea sitä mitä isätkin.
Mutta isän korvike hän ei ikinä ole yrittänyt olla. Viikonloppuisänä hän ymmärtää kunnioittaa lasten omaa isää. Lasten isään meillä kummallakin on hyvät välit.
Olen sanonut hänelle monta kertaa, ettei hänen rakkauttaan minua kohtaan tarvitse edes epäillä, jos jaksaa tätä arkirumbaa kahden tuholaisen kanssa.
Yhdessä on oltu kuusi vuotta, joten mitään uutuuden viehätystä tämä ei ole. Uusperheessä on aina uusia ongelmia, mitä ydinperheessä ei ole tullut vastaan. Kaiken kaikkiaan tämä perhe on tasapainoisempi, kuin se entinen ydinperhe.
Me puhallamme yhteenhiileen. Kumpikaan ei laske toisen tekemiä kotitöitä. Koskaan ei ole tarvinnut miestä pyytää tekemään kotitöitä. Se tekee kummalla on aikaa. Lapset näkee kahden aikuisen rakastavan ja kunnioittavan toisiaan.
Tasapainoinen uusperhe on mielestäni huomattavasti parempi kasvuympäristö lapselle, kuin riitelevä ja repivä kasvuympäristö ydinperheessä.
Sitten on niitä onnellisessa asemassa olevia ydinperheitä, missä on kaksi rakastavaa ja kunnioittavaa ihmistä kasvattamassa omaa jälkikasvuaan. Vahinko, etten itse kuulunut niihin.
Lapseni ovat todella tempperamenttisiä. Ovathan äitinsä luonteen perineet. Teini-ikä alkaa vielä tulla vanhimmalle. Mieheni hoitaa lapsia kuin omiaan. Tekee läksyt yhdessä, jaksaa pelata ja leikkiä yhdessä. Vie kouluun, harrastuksiin, harjaa tytön tukan aamulla.. siis kaikkea sitä mitä isätkin.
Mutta isän korvike hän ei ikinä ole yrittänyt olla. Viikonloppuisänä hän ymmärtää kunnioittaa lasten omaa isää. Lasten isään meillä kummallakin on hyvät välit.
Olen sanonut hänelle monta kertaa, ettei hänen rakkauttaan minua kohtaan tarvitse edes epäillä, jos jaksaa tätä arkirumbaa kahden tuholaisen kanssa.
Yhdessä on oltu kuusi vuotta, joten mitään uutuuden viehätystä tämä ei ole. Uusperheessä on aina uusia ongelmia, mitä ydinperheessä ei ole tullut vastaan. Kaiken kaikkiaan tämä perhe on tasapainoisempi, kuin se entinen ydinperhe.
Me puhallamme yhteenhiileen. Kumpikaan ei laske toisen tekemiä kotitöitä. Koskaan ei ole tarvinnut miestä pyytää tekemään kotitöitä. Se tekee kummalla on aikaa. Lapset näkee kahden aikuisen rakastavan ja kunnioittavan toisiaan.
Tasapainoinen uusperhe on mielestäni huomattavasti parempi kasvuympäristö lapselle, kuin riitelevä ja repivä kasvuympäristö ydinperheessä.
Sitten on niitä onnellisessa asemassa olevia ydinperheitä, missä on kaksi rakastavaa ja kunnioittavaa ihmistä kasvattamassa omaa jälkikasvuaan. Vahinko, etten itse kuulunut niihin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitä mäkin, että olemme todella ainutlaatuisia, me jotka naimisissa olemme ja on lapset synnyttänyt. Se joka jättää vaimonsa ja lapset, täytyis hieman ajatella. Jos kerran on halunnut perheen, on se pystyttävä pitämään loppuelämän, eikä jätettävä kuin nalli kalliolle kun ei enää huvita.
Nainenhan ei voi lapsiaan jättää niin helposti kuin mies. Olen ikuisen liiton kannalla. Toivon että liittomme kestää.
Tilastotietoa: naiset hakee enemmän eroja. Minäkin hain eroa, ei mieheni.
Miehet sulkevat ehkä silmänsä onnettomassakin avioliitossa. Purkavat sen sitten kukin omalla tavallaan. Minulla ei ole yhtään tuttua missä mies yksipuolisesti olisi halunnut erota. Naisia sitten löytyykin.
Elän onnellisessa liitossa lasteni isän kanssa ja huomannut sen yksinkertaisen asian, että miehet eivät aina ymmärrä, jos joku on huonosti. Ja naisena usein oletan, että hän osaa lukea ajatukseni ja huomaa jos minulla on huono olla. Toisen lapsen syntymän jälkeen minulla oli todella usein ahdistusta ja silloin opin, että jos apua mieheltä haluaa juuri oikealla tavalla, on asia kerrottava suoraan.Puhuimme paljon miltä minusta tuntuu ja mikä siihen voisi auttaa. Ja puhuminenhan se oli, joka auttoi.Olen monesti ajatellut, että ehkä eroja olisi edes pikkaisen vähemmän jos ajoissa kertoisimme jos joku vaivaa. Luulen kyllä, ettei monikaan mies (hulttiomies) keskusteluista huolimatta asialle tee mitään ja sitten on taas nainen hakemassa eroa.
Ex ei halunnut lähteä aikoinaan avioliittoneuvojalle. Menin yksin keskustelemaan asioistamme. Paljonhan se hyödytti, kun mies oli kotona.
Kuulemma jos minulla on ongelmia, ne on minun, ei hänen ongelmiaa. Kun sitten hain avioeroa, minun ongelmistani tuli kyllä hänen ongelmiaan.
Meillä käytiin onneksi yhdessä ja erikseen 2 vuotta avioliittoneuvolassa, mutta todettiin ettei se mitään auta ja yhdettä sovittiin et on viisainta erota. lapsillekkin kerrottiin yhdessä erosta. Sanotaan että vaikeudet yhdistää tai erottaa ja meillä erotti. Ero meni hyvin, samoin sen jälkeinen elämä, tapaamiset yms. nykyisin molemmat onnellisesti löytäneet rinnalleen sen rakkaan minkä kanssa on hyvä olla. Ja tapaamiset uusien ollessa lapsineen kuvioissa toimii myös hyvin. Lapset pääsivät erosta hyvin yli, kun asioista puhuttiin. Enemmän meillä riideltiin ydinperheenä.