Ansiosidonnaisella työttömyysrahalla opiskelu?

Kysymyksiä.

Moni on saanut opiskella ansiosidonnaisella työttömyysrahalla. Netistä löytyy muutamia tarinoita asiasta ja tuttavapiirissä on jokunen tarina myös.

Mitä ovat olleet kriteeri millä olette saaneet myöntävän päätöksen?
Onko teillä ollut jokin aikaisempi tutkinto jo olemassa.

Henkilö te-toimistosta sanoi että myöntäminen on käsittelijäkohtainen ja tapauskohtainen.

TE-toimiston toiminta on muutenkin käsittelijäkohtaisesti mielivaltaista. Itselle on osunut käsittelijä, joka aina evää minulta kaikki mahdollisuudet. Lääkärin todistuksella todistetulla vakava masennus diagnoosilla jouduin kärvistelemään 3 kuukautta ilman työttömyystukea, koska oli irtisanoutunut työpaikasta, jossa oli todella huono henki. TE-toimiston virkailija teki tahallaan oloni vielä kurjemmaksi. Onneksi kuitenkin oloni alkoi parantua, kun sain elettyä hetken hyvin hidasta elämää.
Seuraavaksi menin kurssille, jossa oli 15 muutakin työtöntä, jotta olisin työllistynyt puoleksi vuodeksi. Työtä ei olisi saanut ilman kurssia.
Menin hölmönä kysymään TE-toimistolta saanko opiskella työttömyysetuudella. Virkailija kiusasi minua taas. Jouduin jälleen oleman ilman rahaa. 6 kuukauden aikana olin 4 kuukautta ilman rahaa TE-toimiston virkailijan takia.
Tuolla kurssilla olleet muut 15 työtöntä saivat opiskella työttömyysturvalla, joko siksi, että olivat saaneet puoltavan päätöksen tai eivät kertoneet TE-toimistolle mitään. Suurin osa ei kertonut mitään te-toimistolle, koska siellä on kiusaajia heidänkin mukaan töissä.

3

204

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä1

      Tuli kieltävä päätös työttömyysrahaan kun ala ei työllistä. Olen miettinyt onko mahdollista saada työmarkkinatukea, jos on poissaolevaksi ilmoittautunut opinnoista.

    • minä1

      Itsestäni tuntuu oudolta asia, että ei voi saada tukea. Ihan kuin virkailija yrittäisi estää uudelleen kouluttautumiseni olemalla myöntämättä tukea. Olin kuntoutustuella ja satuin pääsemään yhteishaussa korkeakouluun, mutta lykkäsin paikkaa sairasteluni takia. Sairaspäivärahaa en halua hakea. Haluaisin saada jotain työtä. Mikä neuvoksi tässä tilanteessa?

    • minä1

      Miksi ei voi saada tukea, jos on koulun kirjoilla, mutta poissaolevaksi ilmoittautuneena? Tämä ei vastaa ihan yllä olevaan kysymykseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1065
    2. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      66
      1010
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      502
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      473
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      431
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      420
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      412
    9. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    10. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      386
    Aihe