Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että hankkisinko kissalleni kaverin.
Kissa on yksivuotias, leikattu, kiltti, erittäin aktiivinen ja leikkisä sisäkissa. Kotiväen kanssa kissa on sosiaalinen, mutta vieraita piilottelee mielellään saunassa ja muissa turvallisissa piilopaikoissaa, joskus kyllä tulee tekemään tuttavuuttakin, jos vieras on pidempään talossa (pieniä lapsia se pelkää, koska ei ole tottunut niihin).
Huolta kaverin hankkimisessa aiheuttaa kuitenkin se, että hyväksyykö perheen silmäteränä ollut pikku valtias uuden tulokkaan, vai voiko se masentaa kissan tai aiheuttaa sille turhia paineita?
Kaveria olen miettinyt siksi, että joskus tuntuu että en osaa tarjota kissalleni tarpeeksi aktiviteetteja, koska hän on niin vilkas ja tarmoa täynnä. Leikkiä lyödään kyllä päivittäin, piilotellaa, vaanitaan, heitellään leluja ja raksuja, kiipeilytelineet ja muut vempaimet on kisulle hankittu, mutta silti joskus mietin, että saisiko kissa lajitoveristaan parempaa seuraa kuin minusta ja miehestäni.
Kuulisin mielelläni kokemuksianne, miten kissat ovat sopeutuneet toisiinsa ja kannattaako kaveria hankkia yksivuotiaalle kisulle?
Suloista joulun odotusta kaikille kissaihmisille! :)
Kissalle kaveri?
Kissan kaveri
1
167
Vastaukset
- kissukaveri on jees
Ihan hyvin voit ottaa kaverin kissallesi. Ota mieluiten nuorempi kissa kuin eka kissasi on, ja eri sukupuolta oleva. Tutustuta kissat hiljalleen, anna uuden kissan olla ensin vain yhdessä huoneessa ja vie sille eka kissan hajuja haisteltavaksi, esim. toisen kissan makuualusta tms., ja toisinpäin. Kun ovat tutustuneet, leikitä niitä yhdessä ja ruoki niitä vierekkäin herkuilla, niin yhdistävät toistensa läsnäolon kaikkeen mieluisaan. Onnea matkaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031217
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110642