Miksi ihmeessä meidän pitäisi jo nyt ostaa kesäteatterin lippuja? Mistä me tiedetään onko tuleva teatteriesitys katsomisen arvoinen? Onko samaa hömpötystä taas tiedossa kuin aikaisempina kesinä? Ja kassakone ei käytössä?
Parempiakin joululahjoja on.
Parempiakin joululahjoja on.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ilmoituksessa oli nimetty osa näyttelijöistä.
Mistä saa tietää kaikkien näytteliljöiden nimet?
Lipuilla kova kysyntä. Haluan hankkia niitä, ja jakaa sitten yht.työkumppaneille. Ovat laatutavaraa.
Ei ainakaan säästellä ilmoituksissa, samassa lehdessä kaksi kappaletta. Varmasti sattumaa (hahhaha) että toinen on demareiden vaalistartin ilmoituksen yläpuolella. Ei tule ostettua eikä mentyä vaikka maksettais.
Miksi mainostetaan veronmaksajien rahoilla vain noin kuukauden kestävää kesäteatteria, kun Heinolassa on vielä paikallistakin kulttuuria, esim. Taidemuseon näyttelyt, Lintutarhan tapahtumat ja muuta ympäri vuotista mainostettavaa, kaupungin imagon kannalta tärkeämpää kulttuuria kuin helsinkiläisten kesäteatterikeikka. Ensi kesänä Heinolassa nauretaan, kun ulkomaalainen ei olekaan ulkomaalainen vaan sala-sellainen ja sekös tyhmiä naurattaa sekä katsomossa että lavalla.
Me maksamme ja te lipunostajat nauratte... ei kun päinvastoin.
Mikä sika sull on säkissä ku oot kohta itse häkissä. Eikös ollu hyvä runo?
Vähän liian moderni, vaikka on vanhanaikaisella runomitalla. Sen sanoma ei tule esille. Vai onko siinä joku sanoma?
Jos saan ennustaa joku Saarinen on näyttelijänä Heinolassa ensi kesänä.
En tiedä onko ollut aikaisemmin.?
Ainahan siinä on samat näyttelijät. Heinolasta kun saa niin hyvin liksaa. Ja Heinola tarjoaa kai ilmaiset tilat näyttelemiselle. Koskaan ei kerrota paljonko teatteri tuottaa voittoa tai mahdollisesti tappiota. Taitaa olla hyvä bisnes joillekin.